Henkilö, joka päätöksellään esti Yhdysvaltain presidenttiä kertomasta näkemyksiään amerikkalaisille

Some-vallankäyttäjä Twitter esti perjantaina (08.01.) Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Twitter-tilin ensimmäistä kertaa, ja lopullisesti päivää myöhemmin. Tarkastelemmekin henkilöä, joka tämän päätöksen teki ja toteutti.

”Twitter-tili @realDonaldTrump on jäädytetty pysyvästi Twitteristä uuden väkivallan vaaran vuoksi. Olemme myös julkaisseet käytäntöjen valvontaa koskevan analyysimme- – voit lukea lisää päätöksestämme täältä. ”

”@realDonaldTrump-tilin viimeaikaisten ​​twiittien lähemmän tarkastelun  ja niiden kontekstin vuoksi olemme keskeyttäneet tilin pysyvästi väkivallan yllyttämisen riskin vuoksi.”

Vijaya Gadde on Tvitterin laki-, politiikka- ja luottamus- ja turvallisuusasioiden päällikkö. Hän on syntynyt Intiassa, ja muutti lapsena Yhdysvaltoihin, asuen Texasissa. Gadden isä työskenteli insinöörinä öljynjalostamoilla Meksikonlahdella. Gadden perhe muutti sitten itärannikolle, jossa Vijaya suoritti lukionsa New Jerseyssä. Hän opiskeli Cornellin yliopistosta ja valmistui New Yorkin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta.  Gadde työskenteli vuosikymmenen  asianajotoimistossa Bay Arealla, työskennellen teknisten startupien parissa. Vuonna 2011 Gadde aloitti Twitterissä. Lehti pitää Gaddea hyvin keskeisenä henkilönä Twitterin poliittisen käyttäytymisen linjautumisessa:

Hänen vaikutusvaltansa on muokannut Twitteriä suurimman osan viime vuosikymmenestä, ja kun Twitterin rooli globaalissa politiikassa on kasvanut, niin on myös Gadde:n näkyvyys. Vijaya oli läsnä ovaalitoimistossa (presidentin työhuoneessa), kun Twitterin perustaja ja toimitusjohtaja Jack Dorsey tapasi viime vuonna Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin. Gadde oli Dorseyn mukana myös tämän tavatessa Intian pääministerin Narendra Modin marraskuussa 2018.

Some-yhtiö Twitter on siis omaksunut narratiivit, että (1.) Capitolin 06.01. mellakka on presidentti Trumpin suoraan järjestämä, ja että (2.) 03.11. pidetyissä vaaleissa ei tapahtunut väärinpeluuta.

Joka muuta väittää, syyllistyy #vihapuheeseen, ja hänet poistetaan sosiaalisesta mediasta

Twitter, Youtube, Facebook yms. sisältävät toistaiseksi suuren määrän dokumentteja ja videotaltiointeja, jotka valaisevat em. kysymyksiä aivan toisesta suunnasta, kuin isojen mediajättien ja somejättien vahvistama ”virallinen” totuus: Trump ei ole viestinyt, että menkää Capitol-rakennukseen, vaan twiitissään käskenyt kannattajiaan tottelemaan poliisia. Somen ja median narratiivit elävät kuitenkin omaa elämäänsä, eivätkä tulevat historian tutkijat saa aineistoon USA:n presidentin twiittejä, eivätkä pääse tutkimaan Twitterin poistamien 4,5 miljoonan republikaanin ja kristilliskonservatiivin kirjoittamaa.

Yhdysvaltojen, kuten Suomenkin, poliittinen järjestelmä on monipuolueinen äänestyksiin perustuva demokratia. Se vaatii toimiakseen vapaata tiedonkulkua, ja sekä kansalaisten esittämien kysymysten pääsyä päättäjien pöydille, että myös päättäjien vastausten päätymistä kansalaisten tietoon. Myös vapaa tiedonsaanti on kansanvallan edellytys. Syksyn presidentinvaalien jälkeen amerikkalaiset ovat olleet kahden tietovuon vastaanottajia: Media toisti, ettei ”todisteita vaaliväärennöksistä ole esitetty”, ja samaan aikaan osavaltioiden senaatit ja liittovaltion senaatti kuulivat Trumpin lakitiimin kutsumien todistajien valaehtoisia lausuntoja, -joita median (myös suomalaisen) mukaan ei ollut olemassa. Myöskin vaaleihin kohdistuvien moitteiden  sisältö jäi median varassa oleville epäselväksi. Toinen tietovuo oli sosiaalinen media, joka jakoi sen mitä media ei kertonut.

Isojen mediatalojen tiedonvälitykseen jäänyt aukko täyttyi siis vielä äskettäin somen ja kansalaisjournalismin kautta. Twitterin ja sen lakipäällikkön Gadden toiminta viittaa siihen, että tämä jää menneisyyteen. Tulevaisuudessa kaikki mitä pääset lukemaan, on linjassa joka määritellään ”jossakin”. Jos lukijalle tulee mieleen erään Joseph Goebbelsin johtama media viime vuosisadalta, tai erään pikkumiehen valtio Korean niemimaalla, hän ei liene yhtään väärillä jäljillä. Muistumat George Orwellin dystopioihin eivät nekään ole harhaosumia.

Englannin sodanaikainen pääministeri Sir Winston Churchill taisi sanoa, että ”seuraavan kerran, kun fasismi meitä uhkaa, se ilmaantuu antifasismin kaavussa”. Kukaan ei huomannut kysyä Sir Winstonilta, missä formaatissa #demokratian uhkaajat tulevat. Etteivät demokraatteina?

Luettavaa:

6 Comments

  1. Twitterin toimarin Saatanan palvonta
    11.1.2021 15:45

    Itse toimari on vanhemmissa twiittailuissaan paljastanut harrastavansa Saatanan palvontaa.

    Vastaa
  2. Pekka Kemppainen
    11.1.2021 16:26

    Ei liity tähän uutiseen, mutta on ajankohtainen tänään:

    ”Kuten te kaikki, olen pohtinut kulunutta vuotta ja sitä, kuinka näkymätön vihollinen Covid-19 pyyhkäisi kauniin maamme yli. Kaikki kansat ovat kokeneet läheisten menetyksiä, taloudellisia kipuja ja eristämisen kielteisiä vaikutuksia. First Lady:n asemassa on ollut inspiroivaa todistaa omakohtaisesti, mitä suuren kansakuntamme ihmiset tekevät toisilleen, varsinkin kun olemme haavoittuvimmassa asemassa.

    Lähes jokaisen kokemukseni jälkeen olen huomannut kantavani monien henkilöiden tarinoita kotiin sydämessäni. Viimeksi sydämessäni ovat ilmavoimien veteraani, Ashli ​​Babbit, Benjamin Philips, Kevin Greeson, Rosanne Boyland ja Capitolin poliisit, Brian Sicknick ja Howard Liebengood. Rukoilen heidän perheidensä puolesta ja toivotan voimaa tänä vaikeana aikana.

    Olen pettynyt ja masentunut viime viikolla tapahtuneesta. Minusta on häpeällistä, että näiden traagisten tapahtumien ympärillä on ollut rohkeita juoruja, perusteettomia henkilökohtaisia ​​hyökkäyksiä ja vääriä harhaanjohtavia syytöksiä minulle – ihmisiltä, ​​jotka haluavat olla merkityksellisiä ja joilla on agenda. Tällä kertaa on kyse vain maamme ja sen kansalaisten parantamisesta. Sitä ei pitäisi käyttää henkilökohtaiseen hyötyyn.

    Kansakuntamme on parantuttava. Älkää tehkö mitään virheitä. Tuomitsen ehdottomasti väkivallan, joka on tapahtunut kansakuntamme pääkaupungissa. Väkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää.

    Amerikkalaisena olen ylpeä vapaudestamme ilmaista mielipiteemme ilman vainoa. Se on yksi tärkeimmistä ihanteista, joihin Amerikka on perustunut. Monet ovat antaneet viimeisen uhrinsa suojellakseen tätä oikeutta. Tässä mielessä haluaisin kehottaa tämän maan kansalaisia ​​ottamaan hetken, pysähtymään ja katsomaan asioita kaikista näkökulmista.

    Pyydän ihmisiä lopettamaan väkivallan, älkää koskaan tehkö oletuksia henkilön ihonväriin perustuen, tai käytä erilaisia ​​poliittisia ideologioita aggressiivisuuden ja julmuuden perusteena. Meidän on kuunneltava toisiamme, keskityttävä siihen, mikä yhdistää meitä, ja nousta yli sen, mikä jakaa meidät.

    On innostavaa nähdä, että niin monet ovat löytäneet intohimon ja innostuksen osallistumisesta vaaleihin, mutta emme saa antaa tämän intohimon muuttua väkivallaksi. Polkumme eteenpäin on tulla yhteen, löytää yhteiset piirteet ja olla ystävällisiä ja vahvoja ihmisiä, joiden kakltaisia tiedämme olevamme.

    Maamme vahvuus ja luonne ovat tulleet näkyviin yhteisöissä, joihin luonnonkatastrofit ovat vaikuttaneet, -ja koko tämän kauhean pandemian aikana, joka on vaikuttanut meihin kaikkiin. Yhteinen piirre kaikissa näissä haastavissa tilanteissa on ollut amerikkalaisten horjumaton päättäväisyys auttaa toisiaan. Myötätunto on osoittanut maamme todellisen hengen.

    Kuten sanoin kesällä, katsomme vielä taaksepäin näitä hetkiä, ja kerromme lapsenlapsillemme, että empaattisuuden, voiman ja päättäväisyyden avulla pystyimme palauttamaan tulevaisuuden lupauksen. Jokainen teistä on tämän maan selkäranka. Olette ihmisiä, jotka jatkossakin tekevät Amerikan yhdysvalloista sen, mikä se on, ja joilla on uskomaton vastuu tuleville sukupolvillemme jättämällä kaiken parempana, kuin sen saimme.

    Elämäni aikana minulla on ollut kunnia olla teidän First Lady. Haluan kiittää miljoonia amerikkalaisia, jotka tukivat mieheni ja minua viimeisten 4 vuoden aikana ja osoittivat amerikkalaisen hengen uskomattoman voiman. Olen kiitollinen teille kaikille siitä, että annoitte minun palvella teitä. Mikä tärkeintä, pyydän parantamista, armoa, ymmärrystä ja rauhaa suurelle kansakunnallemme.

    Muistakaamme joka päivä, että olemme yksi kansa Jumalan alla. Jumala siunatkoon teitä kaikkia ja Jumala siunatkoon Yhdysvaltoja.

    Ystävällisin terveisin,

    Melania Trump

    https://www.whitehouse.gov/articles/first-lady-melania-trump-path-forward/

    Suomalainen media on toistanut jotain spekulaatioita, mutta ei ole lukenut tätä. Eikö se ole uutinen, mitä henkilö itse kirjoittaa? Vainko jokin #agenda??

    Vastaa
  3. Kai
    11.1.2021 16:47

    Ilmiannoin hänen twiittinsä.

    Vastaa
  4. Merceeri
    11.1.2021 17:52

    ”Muistakaamme joka päivä, että olemme yksi kansa Jumalan alla. Jumala siunatkoon teitä kaikkia ja Jumala siunatkoon Yhdysvaltoja.

    Ystävällisin terveisin,

    Melania Trump”

    Näin siis kirjoitti Melania Trump, pyytäen Taivaan Isän, Jumalan siunausta amerikkalaisille. Toisaalta, jos Itse Twitterin toimari on vanhemmissa twiittailuissaan paljastanut harrastavansa Saatanan palvontaa, niin sen luulisi kertovan tyhmemmillekin, että mistä on kyse => eli Twitterin toimari tosissaan palvoo Saatanaa, lue; siis pyytää Saatanan ”siunausta” amerikkalaisille, tosin ei kaikille, vaan ainoastaan niille, jotka ovat rikastuneet silmittömästi palvellessaan Saatanaa, tämän maailman ”jumalaa”.
    Ja hyvin usein niin on käynytkin, että mammonalla rikastuu, kun muiden kustannuksella ”laillisesti” oikein sikailee! Katsokaa ympärillenne, kuunnelkaa ja katselkaa vaikka kaikkia niitä, jotka täällä KotoSuomessakin haluvat käydä julkeasti taskuillanne – lakeihin vedoten. Sitä tarkoittaa suomeksi ”The” Deal with The Devil.

    P.S.
    Saatananpalvontaa on sekin, etä tiedät tekeväsi väärin, mutta teet kuitenkin.

    Vastaa
  5. harmi
    11.1.2021 18:01

    Mielivaltaista ja mielenvikaista. Islamistit, jotka ovat ihmisyyttä vastaan, voivat riekkua twiittejä vingutellen.
    Trumppi joka on mies paikallaan, estetään?

    Vastaa
  6. Minä
    11.1.2021 18:25

    Hehän eivät tarvitse todisteita väitetyistä Trumpin teoista. Heille riittää, etä he päättävät niin olevan. Ei todisteita, ei tutkimuksia, ei oikeudenkäyntiä puolustusasianajajan kanssa, eikä tuomiota. He harrastavat mielivaltaa, vieläpä poliittisin motiivein.

    He siis vastustavat oikeusvaltiota ja sananvapautta, jotka ovat demokratian kulmakivi. He edustavat totalitaristista tyranniaa.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle harmi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top