Honeywell jakoi F-22:n ja F-35:n piirustuksia Kiinalle

Teknologiayhtiö Honeywell on saanut 13 miljoonan dollarin sakon välitettyään kiinalaisille arkaluontoista sotilaallista tietoa neljän vuoden ajan. Yhtiö ilmoitti asiasta itse, ja selvisi sakoilla. Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi tapauksesta  3. toukokuuta.

Ulkoministeriön tiedottaja kertoi medialle, että Honeywell Internationalin kanssa tehtiin sopimus asiassa, joka koski vientisäädösten rikkomista. Yhtiö oli neljän vuoden ajan siirtänyt luvattomasti teknistä tietoa Yhdysvaltain hävittäjistä ja muista sotilaallisista järjestelmistä  Kanadaan, Taiwaniin, Irlantiin, Meksikoon, ja kommunistiseen Kiinaan. Ulkoministeriö oli todennut tietojen jakamisen vahingoittaneen Yhdysvaltain turvallisuutta, mutta Honeywellin kanssa päädyttiin sopimukseen, jossa yhtiö maksaa 13 miljoonan USD sakon, josta 5 miljoonaa käytetään yhtiössä, turvallisuustoimien kehittämiseen. Yhtiö maksaa sakon kolmen vuoden kuluessa.

”Useita vuosia sitten annoimme Yhdysvaltojen ulkoministeriön puolustuskaupan valvontaviranomaisille (DTCC) kahdesta vapaaehtoista ilmoitusta tapauksista, joissa Honeywellin tiedostoja jaettiin vahingossa normaalissa liikekeskustelussa”, yhtiön tiedottaja kertoi The Epoch Timesille.

Honewell oli ilmoittanut itse viranomaisille vientirikkomuksistaan vuonna 2015 ja 2018. Ulkoministeriö ei tapauksen johdosta anna muita sanktioita yhtiölle. Aseidenvientisäädöksen (ITAR) rikkomiset tapahtuivat joulukuussa 2015 ja lokakuussa 2018. Honeywell Aerospacen integroitu toimitusketju (ISC) oli yhtiön mukaan rikkonut ITAR-sääntöjä nopeuttaakseen toimitusprosessia.

 

Luvattomasti jaetut tiedot ”sisälsivät teknisiä tulosteita, jotka esittivät useiden lentokoneiden, kaasuturbiinimoottoreiden ja sotilaselektroniikan valukappaleiden ja valmiiden osien mitat, geometriat ja asennukset”, DDTC:n osaston tiedottajan mukaan. Vuonna 2015 kyse on 71:stä piirustuksesta, joista 51 päätyi kommunistiseen Kiinaan..

Jaetut tiedostot sisältävät sotilaskoneiden, kuten Lockheed Martin F-35:n ja F-22:n, Boeing B-1B:n moottoreiden osien, helikoptereiden, tankkien ja Raytheonin Tomahawk-risteilyohjuksen piirustuksia ja manuaaleja. Honeywellin  vuonna 2018 antamassa toisessa vapaaehtoisessa ilmoituksessa mainitaan 27 vientirajoituksia rikkovaa teknisten asiakirjojen luovutusta, joista 23 Meksikoon, kaksi Kanadaan ja kaksi Kiinaan.

Luettavaa:

2 Comments

  1. Pate
    7.5.2021 18:40

    Tekevälle sattuu! Eikä yhteisen osaamispääoman kasvattamisesta pitäisi kenenkään harmistua. 2015 Sveduapinat jakoi meille 30 000 elätettävää. Mieluumin olisivat saaneet lahjoittaa vaikka Grippenin valmistusdokumentit

    Vastaa
  2. juha II
    7.5.2021 21:24

    Nimelliset sakot koska Bidenin hallinto ei pidä tapausta vahingollisena kuin leikisti!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top