Huhumylly ei jätä Etelä-Pohjanmaan opistoa

Pohjanmaan poliisin tiedotteessa todetaan Etelä-Pohjanmaan opistoa koskeva rikosepäily selvitetyksi, mutta harvasanaisuus ei poista avoimia kysymyksiä. Puhelimessa kuullut rehtori ja tutkinnanjohtaja olivat hyvin vaiteliaita.

Poliisin tiedote 12.02.2019 klo 13.42:

Tammikuun puolivälissä uutisoitiin Etelä-Pohjanmaan opistolla tapahtuneesta epäillystä seksuaalirikoksesta. Pohjanmaan poliisilaitos on selvittänyt asiaa. Selvittelyssä on käynyt ilmi, ettei opistolla ole tapahtunut tekoa, joka täyttäisi rikoksen tunnusmerkistön. Opistolta on oltu yhteydessä poliisiin välittömästi tapahtuman tultua opiston henkilökunnan tietoon. Tuolloin käytettävissä olevilla tiedoilla on arvioitu, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta.

Asian tullessa julkisuuteen poliisi selvitti asiaa uudelleen. Uudessakaan selvityksessä ei tullut ilmi sellaisia seikkoja, joiden perusteella asiassa olisi syytä epäillä rikosta. Poliisilaitoksen käsityksen mukaan Etelä-Pohjanmaan opisto ja sen henkilökunta ovat toimineet asiassa täysin asianmukaisesti voimassa olevaa lainsäädäntöä noudattaen.

Sanomalehti Ilkan uutisointi johti asiassa rikosilmoitukseen kunnianloukkauksesta. Asia on tutkittu ja lähetetty syyttäjälle syyteharkintaan. Asian luonteen vuoksi poliisi ei tiedota asiasta tämän enempää.

Ilkalla on (12.02.) toisenlainen käsitys, kuin poliisin tiedotteessa: Nyyssölä teki rikosilmoituksen Mäenpäästä, koska koki tämän loukanneen kunniaansa kirjoittelullaan. Poliisi on tutkinut ilmoituksen kunnianloukkauksesta ja lähettänyt asian syyttäjälle syyteharkintaan.

Opiston rehtori on Kyösti Nyyssölä ja Juha Mäenpää on ilmajokelainen kunnallispoliitikko. Ilkan mukaan rikosilmoitus ei koske sen uutista, vaan Juha Mäenpään yleisökirjoitusta.

Olemme yrittäneet taustoittaa Ilmajoella, EP-opistossa, tapahtuneiksi väitettyjä asioita seuraavilla kysymyksillä:

  • Miten poliisille ilmoitettiin EP-opistoa koskevasta raiskausepäilystä?
  • Tekikö ilmoituksen opiston puolelta rehtori vai joku muu henkilö? Tuliko ilmoitus opistolta?
  • Mitä tarkoittaa julkisuudessa ollut väite rehtorin suorittamasta ”oikeustieteellisestä (opiston sisäisestä) selvityksestä”?
  • Onko tuollaista tutkimusta toimeenpantu? Oliko paikalla muita kuin opiston oppilaita ja henkilökuntaa?
  • Viivyttikö mahdollinen opiston sisäinen tutkimus poliisille tehtyä ilmoitusta?
  • Milloin tarkkaanottaen poliisi sai ensimmäisen tiedon EP-opistolla tapahtuneesta raiskausepäilystä?

Kysymykset esitettiin Pohjanmaan Poliisiin, tutkinnanjohtajalle, ja Etelä-Pohjanmaan opiston rehtorille eilen iltapäivällä. Vastauksia kysymyksiin ei löytynyt.

Asiasta muualla:

Linkkien takana oleviin artikkeleihin ei tietojemme mukaan kohdistu kunnianloukkaus- tai muita syytteitä.

Yhä hullummaksi lykkää: Ilkka onkin kertonut, että ilmoituksen poliisille tekivät EP-opiston oppilaat, ei siis rehtori:

”Opiskelijat tekivät syksyllä ilmoituksen raiskauksesta Etelä-Pohjanmaan opistolla – epäilyt osoittautuivat pelkiksi huhuiksi.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top