Huoltovarmuuden, kotimaisen energian ja yrittämisen puolustajat tänään eduskuntatalolla (Kuvareportaasi, VIDEOITA)

Turve-yrittäjät tulivat tänään isolla joukolla Helsinkiin, tapaamaan kansanedustajia ja elinkeinoministeri Mika Lintilää. Extra seurasi tapahtumia.

Mielenilmaisuun jopa 800 kilometrin päästä tulleet yrittäjät ja suomalaisen työn tulevaisuudesta kiinnostuneet nauttivat hyvästä säästä eduskuntatalon luona perjantaina aamulla.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä otti vastaan turveyrittäjiltä kansalaisadressin turpeen toteamisesta uusiutuvaksi luonnonvaraksi, -kuten se määritellään myös naapurimaissamme Virossa, Venäjällä ja Ruotsissa.

Kaikki eduskuntaryhmät olivat saaneet kutsun tulla keskustelemaan turveyrittäjien kanssa. Yksi paikalle saapuneista oli Jussi Halla-aho (Perussuomalaiset).

Turve-alan väkeä tuli tapaamaan myös Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen.

Lähellä turve-maita asusteleva kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (Perussuomalaiset) oli myös kiinnostunut kuulemaan maaseutu-elinkeinon huolia.

Pohjalais-kansanedustaja Mauri Peltokangas (Perussuomalaiset) oli odotetusti paikalla.

Tilaisuuden lopuksi ajoneuvot kiersivät eduskuntatalon Arkadiankadun kautta, ja jatkoivat kohti pohjoista. Muutamat näyttävimmät rekat tallentuivat kameraan.

 

6 Comments

  1. Marttilan Isäntä Maalta
    30.4.2021 20:52

    Kerrankin kuulin Antti Kurvisenkin sanovan jotain järkevää, toivottavasti hän on myös jatkossa noiden sanojensa takana.

    Vastaa
  2. Pekka Kemppainen
    30.4.2021 22:36
    Vastaa
  3. Ei jatkoon
    1.5.2021 09:57

    Minä en oikein ymmärrä miksi turvetta toitotetaan uusiutuvaksi energiaksi. Meinaan, jos sen muodostuminen vaatii otolliset olosuhteet ja 3000 vuotta niin miten se olisi uusiutuva verrattuna vaikka pajukkoon? Kyse on tietysti mittarista jolla sitä mitataan, mutta itse laittaisin mittariksi ihmiselämän ituuden, 70v, ja sillä tekisin arvostelau siitä uusiutuuko se vai ei.

    Eli, se ei ole uusiutuva. No mitä sitten, ei ole öljykään. Paitsi että on. Sitä syntyy koko ajan lisää kun mannerlatojen röymäyksen yhteudesssä maan sulaan kerroksii johtuu fossiilista materiaalia. Sitä syntyy vielä enemmän kuin sitä käytetään. Joten, öljy on uusiutuva. Se on osin myös adjabaattinen reaktio joka jatkuu näinäkin päivinä. Ja Suomen maaperälläkin on öljyä. Mutta kainsavälisesti on sovittu että sitä ei aleta poraamaan. Mitä siitäkin nyt tulisi jos Suomi Ruotsin ja Saksan lailla ryhtyisi öljynporaajamaaksi? Öljyn hintahan romahtaisi.

    Mutta joo… Jos valtion kassaan tulee turpeesta 3€/Mwh ja nyt niille myönnettiin tukiaisia, niin käytännössä me veronmaksajat maksamme siitä että turvetta poltetaan.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      1.5.2021 13:45

      Kasvava turve sitoo ilmakehän hiiltä, mikä on nykyisin se kriteeri. Turpeennostamisen jälkeen suopohjat metsitetään, ja taas sitoutuu hiiltä, -ellei puuta polteta hakkeena tai klapina.

      Vastaa
      1. Hiilen sitoja
        1.5.2021 21:27

        Hmm… Puukin sitoo hiltä mutta merkittävässä määrin vasta kun sen ikä ylittää 120 vuotta. Sitä ennen sen ilmakehästä sitoma hiili on olematonta.

        Mutta joo, palaa se pesässä nuorempanakin ja korvaa sähköä ja/tai öljyä. Sähköä kun tarvitaan esim. maalämmön tuottamiseen.

        Ja jos minä olisin maanviljelijä jolla on saviset pellot niin ottaisin sinne 30cm pelletiksi puristettua turvetta ja auraisin sen peltoon. Sielä se sitten muhisi ja parin vuoden päästä meillä olisi oikein mukava pelto kasvatella mitä vaan.

        Vastaa
        1. Pekka Kemppainen
          2.5.2021 00:04

          Kiinnostava idea.

          Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top