Säätytalolla meneillään oleviin hallitusneuvotteluihin on myös Huoltovarmuuskeskus ilmi tuonut oman vaatimuksensa lisärahoituksen tarpeesta. Huoltovarmuuskeskus haluaa lisärahoitusta 150 miljoonaa euroa vuodessa, eli 600 miljoonaa tulevalla hallituskaudella. Huoltovarmuuskeskuksen kiinteät kulut ja poistot olivat viime vuonna yhteensä 94,6 miljoonaa. Kyseessä olisi siis merkittävä nousu HVK:n kuluihin.
Monella on mielikuva varmuusvarastoista, että siellä on pelkästään viljaa. Varmuusvarastot sisältävät kuitenkin leipä- ja siemenviljan, sekä kasviperäisen valkuaisen lisäksi muunmuassa lääkintämateriaaleja, lääkkeitä, sekä energiantuotannon kannalta tarpeellisia polttoaineita. Esimerkiksi viime talveksi turvetta oli tarkoitus varastoida 2 terawattitunnin energiaa vastaava määrä.
Viime vuoden lopulla HVK ilmoitti lisäävänsä viljaa valtion varmuusvarastoihin. Tarkoitus on lisätä Suomessa kasvatetun elintarvikekäyttöön soveltuvan kauran, vehnän ja ohran varastoja. Aiemmin varmuusvarastoissa on säilytetty viljaa noin puolen vuoden tarvetta vastaava määrä, mutta tarkoitus oli kasvattaa määrä korvaamaan 8,5 kk tarve.
Parhaiten huoltovarmuuskeskus on viime vuosina tullut tutuksi vanhentuneista kasvomaskeistaan ja epäonnistuneista maskihankinnoistaan ”koronakriisin” aikaan.
Nyt epävakaaseen maailmantilanteeseen vedoten Huoltovarmuuskeskus tuo säätytalon neuvottelupyötään oman vaatimuksensa lisärahoituksesta. Huolena on Ukrainan sodan lisäksi Kiinan aiheuttama geopoliittinen uhka.
Huoltovarmuuskeskuksen toiminta perustuu rahastoon, jonka varat koostuvat pääosin fossiilisista polttoaineista perittävään huoltovarmuusmaksuun. Lisäksi rahaa kertyy osinkotuloista ja kertaluontoisilla myyntituloilla.
Oletettavaa on siis, että mikäli tuleva hallitus lupaa huoltovarmuuskeskukselle lisää rahaa, ovat sen maksajina lopulta fossiilisia polttoaineita käyttävät kuluttajat.
18.5.2023 20:25
Menot kasvaa ja varkaus lisääntyy.
kunnes mitta on täysi,mutta minusta tuntuu, että ne varastaa rahat itse.
19.5.2023 07:13
He 99 – 104 / 2022 vp; tuosta nipusta se löytyy. Huoltovarmuuskeksuselle pitää tehdä uusi tehtävä: Suomeen on luotava päivittäismaksamisen hätä-pankkijärjestelmä… koska kaikkien pankkien serverit ovat maan rajojen ulkopuolella.
Miksi Suomi on tarkoituksella päästetty tähän tilaan ? Lainsäädännöllä olisi 10 vuotta sitten voitu rajoittaa pankkien ulkoistamispolitiikkaa; muta se glopalismi; se glopalismi.
Miksi viime vuonna myytiin pois huoltovarmuuskeskuksen viljavarantoja ja öljyvarantoja suuri määrä. Tuo toimenpide vaati Suomen hallituksen suostumuksen ja ohjeistuksen .
Lannoitteiden ja energien hintaa on keinotekoiesti koko ajan pidetty alhaalla yhtä tarkoitusta varten: Suomen asuntovarallisuus aiotaan ryöstää ulkomaiseen omistukseeen.
2017 sähköinen panttikirjajärjestelmä, jossa 200 – 250 miljardin omaisuumassa ”sähköistettiin ” ( panttikirjat ).
Kun näitä kiinteistöjä on saatu velattomaksi ovat pankit eri verukkeilla jättäneet panttikrijat omiin nimiinsä, josta se on siirretty EKP:n vakuudeksi sisäänottolainojen avulla.
Kun 90-luku toisinnetaan omistaa EKP puolen Suomea yhdessä yössä; ja ihanan EU:n kumppanesita tulee orjia yhdessä yössä.
Itsellä kesti 7,5 kuukautta prosessoida maksettu talo omiin nimiin tuossa sähköisessä järjestelmässä pankin valehdellessa joka välissä.
19.5.2023 09:25
Pakkohan on varata ruokaa, energiaa ja lääkkeitä sodan varalle. Poliitikkojen turvallisuuden lisäämistoimet ovat sen verran uhkaavia, että sotaan on jälleen yli 80 vuoden rauhanajan jälkeen varauduttava.
Kannattaisi sivilisaatioiden välisenä rajavaltiona pysyä itsenäisenä ja yrittää välttää sopeutumasta kummankaan puolen vaatimuksiin omaa turvallisuuttaan vaarantamatta. Jos tulee maailmansodan uhka, kannattaisi harkita perusteellisesti, miten siitä parhaiten selviäisi. On jo nähty mihin johtaa, kun sokeasti luottaa kuvittelemansa sodan voittajan valintaan ja noudattaa tämän vaatimuksia.