HUS: Perjantaina 53, lauantaina 71 ja sunnuntaina 60 uutta koronatartuntaa

Tiedote kertoo koronavirustartuntojen määrän kasvaneen HUS-alueella. Ihmisiä kehoitetaan ohjeiden ja rajoitusten tarkkaan noudattamiseen. Helsingin ylopistollinen sairaala HUS seuraa virustilannetta päivittäin, ja myös hoitomateriaalin riittävyyttä.

​HUSin alueella todettujen koronavirustartuntojen määrä lisääntyi selkeästi loppuviikkoa kohden. HUSLABissa analysoiduissa näytteissä todettiin perjantaina 20.3. 53, lauantaina 21.3. 71 ja sunnuntaina 22.3. 60 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä HUSissa on todettu 438 koronavirustartuntaa.

HUS:n vastuualueella on suurin osa Suomen koronatartunnoista. Johtajaylilääkäri, Markku Mäkijärvi kehoittaa ottamaan vakavasti hallituksen ohjeet:

”Koronavirustartuntoja on HUSin alueella selkeästi enemmän kuin muualla maassa. Erityisesti Uudellamaalla on tärkeää, että kansalaiset noudattavat Suomen hallituksen antamia ohjeita tiukasti ja pyrkivät kaikin keinoin estämään tartuntoja.”

HUS ottaa koronavirusnäytteet myös omasta henkilökunnastaan, ja tartuntoja onkin havaittu, myös uusia, yhteensä 40. Tartunnansaaneet ovat eristuksissä ja heidän kauttaan altistuneet pidetään kotikaranteenissa. Tartuntaketjujen katkaisemista pidetään merkityksellisempoänä, kuin haitalla joka aiheutuu sairaalan toiminnalle osan työntekijöistä ollessa poissa palveluksesta. Poissaolojen määrä on kuitenkin pysynyt vuodenaikaan nähden normaalina, kertoo Mäkijärvi.

HUS:ssa on hoidossa 30 koronatartunnan saanutta vuode-osastoilla ja osa tehohoidossa. Hoitoyksiköissä ei ole ruuhkaa, ja päivystysapu 116 117 palvelee normaalisti.

HUS huolehtii tarvikkeiden riittävyydestä, vaikka silmäsuojien ja visiirien saatavuudessa on ollut ongelma, jota on poistettu välinehuollon avulla. Testien mukaan em. suojavälineet soveltuvat puhdistukseen ja uudelleenkäyttöön. ”Näiden tarvikkeiden uudelleenkäyttö on nykyisessä tilanteessa välttämätöntä, mutta se on myös samanaikaisesti taloudellista ja ekologisesti järkevää”, täsmentää Mäkijärvi HUS:n tiedotteessa.

Käsidesin riittävyys on tullut jo julkisuudessa mainituksi: Desiä on edelleen saatavissa suuremmissa pakkauksissa, ja sitä saadaan käyttöön uudelleentäyttämällä annostelupulloja. HUS:n apteekki tutkii oman käsidesi-tuotannon käynnistämistä. HUS on osaltaan mukana joidenkin kriittisten materiaalien ja välineiden kotimaisen valmistuksen käynnistämisessä lähiviikkoina.

HUS:n henkilökunnan lisäkoulutus pandemiatilanteen tuomiin muuttuneisiin tilanteisiin alkaa tällä viikolla.

HUS:n tiedotteesta 23.3.2020 11:28:20.

4 Comments

  1. Viirus ja Pesonen
    23.3.2020 14:28

    Jenkit havainneet että testien tartunnoista vain 20% todellisia ja 80% vääriä hälytyksiä. Väärät hälytykset vääristävät tilastoja. Turhaa panikointia ja turhaa ruuhkaa hoitoihin, turhaa lääkitystä. Toistaiseksi edelleen toimivan, vauvaelinkaupastakin vuoden sisällä narahtaneen, abortin suosittelujärjestön planned parenthood sulkeminen kahdeksi viikoksi säästäisi enemmän henkiä kuin Pesosen Viirus kissa on vienyt.

    Vastaa
  2. Ihan normilla mennään
    23.3.2020 14:55

    Niin, jos tuota lukua vertaa viime vuonna Suomessa kausi-influenssaan kuolleisiin (500kpl) niin se tuntuu jopa yllättävä pieneltä. Missähän vaiheessa ihmiset hoksaa että kyse ei ole mistään mulistavasta ta kuolettavasta viruksesta?

    Vastaa
  3. Nimpä
    24.3.2020 08:43

    – Jokos sulla on ollut corona?
    – Ei, mulla on se armottomampi Caruna

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      24.3.2020 09:24

      Kaverilla meni vielä huonommin: Corolla, ja h:tin ruosteinen.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top