Ilmastoystävällisyyttä ym. ym. tyrkytetään Afrikkaankin korona-elpymisenä, -jo 5 miljardia laitettu

Euroopan Unionin kehitysministerit tapaavat 29. syyskuuta Afrikan ja koronan merkeissä, onneksi vain virtuaalisesti. Suomen puolesta osallistuu ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Videokonferenssin aiheena ovat koronapandemian vaikutukset Afrikassa ja EU:n toimet asiassa. EU:n ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen suhteita koskevat Post-Cotonou-sopimusneuvottelut ovat myös puheena. Maailman ruokaohjelman (WFP) pääjohtajan David Beasley on myös äänessä.

Teemassa, miten Eurooppa voi ratkaista Afrikan ongelmat, on edetty pandemian seurauksiin: ”Pelkona on, että Afrikan valtiot ajautuvat taloudelliseen taantumaan, minkä seurauksena köyhyys mantereella lisääntyy.” -Tässä riittäneekin märehtimistä.

”Suomi on yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa painottanut elpymistoimien ilmastoystävällisyyttä ja kestävyyttä – Building Back Better and Greener. Suomi korostaa erityisesti investointeja, joilla vahvistetaan nuorten mahdollisuuksia ja yhteiskuntien kestävyyttä niin talouden kuin terveyden osalta”, ministeri Ville Skinnari sanoo. ”Näitä pidämme esillä myös EU-keskusteluissa.”

Kaikki avainsanat tulivat mukaan? Team Europe -tukipaketista, jonka sisällöstä vastaavat EU:n komissio, Euroopan investointipankki ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki, ja kustannuksista jäsenvaltiot, onkin jo maksettu Afrikkaan jo noin viisi miljardia.

EU:n ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden välistä Post-Cotonou-sopimusta koskevista neuvotteluista virtuaalikokoontujia briiffaa Jutta Urpilainen. Arvattavasti tulossa on yhtä hyvät kaupat, kuin Kreikastakin. EU:n kehitysyhteistyön ulottaminen Valko-Venäjälle tullee myös puheeksi.

On hienoa, että onnekkaat ja hyvinvoivat auttavat köyhiä ja heikkoja, mutta muistan kuulleeni huhun, että Euroopan Unioni on äskettäin päättänyt ottaa velkaa huiman summan.

4 Comments

  1. EU on Afrikan valeauttaja - estää kehityksen
    28.9.2020 18:30

    Afrikan sairaaloja, teollistumista, elintasoa ja elämäntasoa tuhotaan pakotuksella aurinkoenergiaan yms, joka ei riitä edes pyörittämään sairaalan jääkaappia ja valoja samaan aikaan, saatikka että mahdollistaisi teollistumista. Savuiset majat sairastuttavat, kun ruoka ja valaistus tehdään avotulella.

    Vastaa
  2. Juha
    28.9.2020 18:55

    Kommunismi on mielen sairaus.. eräänlainen anti-Midas juttu.. joka mädättää kaiken mihin tautiin sairastunut koskee..
    Kohta voimme anella kehitysapua afrikasta..

    Vastaa
  3. Rahaa tyhjästä
    28.9.2020 19:53

    Onneksi velkaraha on luotua eikä sillä ole reaalista arvoa. Sitä voidaan luoda loputtomasti. Yksi ratkaisematon ongelma on, rahanluojapankkiirien on alettava nollata korkojaan ja jäävät siis ilman korkotuloja. Se tuskin kuitenkaan paljoa haittaa, koska velanmaksu on selvää tuloa, jos vain velanmaksajilla on jotakin valuutta, millä lyhentää lainojaan. Pankkiirit saavat rahaa, jota ei ole ollut olemassakaan.

    Vastaa
  4. murre riepunen
    29.9.2020 09:34

    Eduskunnassa kuolemattomia lausahduksia laukova Paavo Arhinmäki uumoili, että velat voisi jättää maksamatta ( ääneen ), koulutodistuksiaan alati piilottelevalta edustajalta melkoisia lohkaisuja, onhan siellä toki muitakin samaan sarjaan kuuluvia…valitettavasti.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top