Iltalehden jatkosota-jutun virheet tyypillisiä: Suomen erillissota halutaan kiistää irrationaalisin perustein

Iltalehti julkaisi tänään oman sotahistoriallisen näkemyksensä, otsikolla ”näin marskin päämaja ohjasti Suomen Hitlerin liittolaiseksi…”. Tulkinta on yleinen, mutta sitäkin virheellisempi. Ingressi alleviiva harhaanjohtavaa vaikutelmaa: ”Suomi ei joutunut vahingossa jatkosotaan. Sitä edelsivät pitkät neuvottelut ja valmistelut yhdessä saksalaisten kanssa, sotilastietä pitkin.” Tarkastelemme.

Emmehän me joutuneet ”vahingossa” Talvisotaankaan, vaan siksi että olimme Neuvostoliiton naapureita. IL:n tapauksessa ”vahinkoon” viittaaminen rakentaa mielikuvaa, että Suomi pyrki omista motiiveistaan mukaan Saksan sotaretkeen itää vastaan. Tämä näkemys on hyvin houkutteleva valinta niille, jotka haluavat rakentaa simppeliä ja kognitiivisesti ei-haastavaa historiankuvaa.

Edesmennyt presidentti historiaa harrastanut Mauno Koivisto on todennut, että Suomi ja Itä-Euroopan maat saivat itsenäisyytensä 1900-luvun alkupuolella siinä tilanteessa, jossa sekä Venäjä että Saksa olivat yhtäaikaa heikkoja ja sisäänpäin kääntyneitä. Tämä mahdollisti poliittisten periferioiden irtautumisen keskuksista. Havaintoa voidaan pitää oikeana, ja ajatusta jatkaen: Pikkuvaltioille tulee tiukat ajat aina kun keskukset tai toinen niistä vahvistuvat. Vuoteen 1939 mennessä molemmat mainitut olivat aktivoitumassa.

Mauno Koivisto on myös tuonut suomalaiseen keskusteluun hypoteesin Stalinin hyökkäyssuunnitelmasta länteen kesällä 1941. Tätä tulkintaa tukevat monet tosiseikat, jotka yleensä jätetään huomiotta, -kuten erillisota-käsityksen vastustajat unohtavat kokonaan jatkosodan pysähtyneen vaiheen, asemasodan, jolloin rintama ei Laatokan ja Jäämeren välillä liikkunut, vaikka muu osa itärintamaa oli hyvin aktiivisessa tilassa. Tutkijoiden unohdus on hyvin ymmärrettävää, sillä mainittu tosiasia sulkee kokonaan pois mahdollisuuden Suomen ja Saksan yhteisistä sodan päämääristä, joista olisi sovittu jo ennen 22.06.1941, kuten Iltalehti antaa ymmärtää.

Mauno Koivisto:

”Minulla on ollut tilaisuus tutustua jossain määrin tästä asiasta Saksassa käytyyn keskusteluun, mutta ennen kaikkea olen pyrkinyt huolella seuraamaan Venäjällä aiheesta käytyä keskustelua.”

”Kiistattomalta näyttää, että monesta syystä Neuvostoliitto oli kesällä 1941 varustautumaton puolustautumaan mutta oli varustautumassa hyökkäykseen. Neuvostoliitossa vallalla ollut poliittinen ajattelu oli offensiivista, hyökkäyksellistä, Neuvostoliiton sotilaspoliittinen ajattelu oli hyökkäysvoittoisen taistelutavan etevämmyyttä korostava. Neuvostoliiton keväällä 1941 mobilisoimat joukot olivat asettuneet hyökkäys-, eivät puolustusasemiin. Varastojen sijoittelu oli tehty hyökkäyksellisistä lähtökohdista. Puolustuslaitteita oli pikemminkin purettu kuin rakennettu lisää.”

Mikä sai Hitlerin keväällä tai kesällä 1940 kääntämään katseensa lännestä itään, saattaa olla juuri Koivistollakin oleva em. tieto, joka Saksan johdolla on väistämättä ollut käytössään. Eihän Stalinin sotavalmisteluja olisi mitenkään voitu kätkeä Saksalta tai Suomeltakaan:

  • Yleinen asevelvollisuus astui voimaan NL:ssa syksyllä 1939, ja samalla palveluaikaa pidennettiin. Asepalvelus oli ollut siihen asti valikoivaa: Vain osa ikäluokasta oli kutsuttu palvelukseen.
  • Kun kutsu varusmiespalvelukseen koski nyt myös aiempien ikäluokkien kutsumatta jätettyjä, puna-armeijan miesmäärä kasvoi miljoonilla.
  • Asevelvollisuus-uudistuksen ja pidennettyjen (esm. ennen 2, nyt 3 vuotta) varusmiespalvelus-aikojen tuoma miesmäärän lisä kotiutuisi syksyllä 1941. Sen jälkeen olisi palattu normaaliin rauhanajan vahvuuteen.
  • Uusien joukko-osastojen ja mm. koulutuskeskusten perustaminen kiihtyi v.1940 aikana ja jatkui kesään 1941 asti. Näissä toimenpiteissä ei olisi ollut mitään järkeä, jos olisi syksyllä -41 palattu normaaliin vahvuuteen, tai edes lähelle sitä.
  • Paisutettu puna-armeija oli NL:lle taloudellisesti sitämätön rasite, -ellei tule sotaa.
  • Neuvostoliiton sotilaallinen voima oli siis moninkertaistettu, ja optimoitu kesäksi 1941. Stalin oli luonut itselleen massa-armeijan, joka oli valmis käyttöön v.1941 kesällä, ja jonka ”viimeinen käyttöpäivä” oli saman vuoden syyskuussa.

Puna-armeijan miesmäärän kehitys:

1923
550 000 miestä
1927
586 000 miestä
1933
885 000 miestä
1937
1 100 000 miestä
1938
1 513 000 miestä
19.8.1939
2 000 000 miestä
1.1.1941
4 207 000 miestä
21.6.1941
5 500 000 miestä

Development of the armed forces of the Soviet Union
from 1939 to 1941 (Encyclopedia):

Stalin itse vahvisti puheessaan 05.05.1941 edellä olevan olevan tulkinnan puna-armeijan radikaalista vahvistumisesta:

Rauhan politiikka on hyvä asia. Me olemme tähän saakka noudattaneet puolustukseen perustuvaa linjaa. Ja nyt, kun armeijamme on järjestetty uudelleen, ja sille on toimitettu runsaasti välineitä nykyaikaiseen taisteluun, ja kun meistä on tullut vahvempia, nyt on välttämättä siirryttävä puolustuksesta hyökkäykseen. Puolustaaksemme maatamme meidän on toimittava hyökkäävästi. Puolustuksesta on siirryttävä hyökkäystoimien doktriiniin. Meidän on muutettava koulutuksemme, propagandamme, agitaatiomme ja lehdistömme hyökkäyshenkiseksi. Puna-armeija on nykyaikainen armeija, ja nykyaikainen armeija on hyökkäyksellisesti toimiva armeija.

Geoffrey Roberts: Stalinin kenraali Georgi Zukov, Tammi, 2011, s.116.

Stalin oli vuodesta 1931 alkaen tähdännyt maximaaliseen sotilaalliseen iskukykyyn, joka olisi ollut käytettävissä kesällä 1941, mutta ei enää saman vuoden syksyn jälkeen, sillä talous olisi romahtanut ilman miesten kotiutusta. Saksan tiedustelu Neuvostoliitossa oli ollut hyvin tuloksellista, eikä puna-armeijan moninkertaistaminen ollut voinut jäädä huomaamatta, -eikä se ilmeisesti jäänyt ymmärtämättä Suomessakaan.

Kesällä 1940 Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatseslav Molotov matkusti Berliinin. Asia oli pyytää liittolaiselta Adolf Hitleriltä lupa Suomen asian loppuunsaattamiseen. Sitä lupaa ei koskaan tullut. Tutkijat viittavaat Hitlerin vastaukseen Molotoville sanonnalla ”sateenvarjopuhe”, so. Saksan suojelevan sateenvarjon ulottaminen Suomen ylle.

Tässä olikin Iltalehden ensimmäinen virhe: Saksan kiinnostus Suomea kohtaan oli alkanut jo vuotta ennen jatkosotaa, välirauhan ollessa vain kolmisen kuukautta vanha. Kun Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan ei hellittänyt, ja maassa oli (Hangossa) puna-armeijan joukkoja, on luontevaa ettei Suomessa haluttu kokea uudelleen Talvisodan aikaista yksinseisomista sivistyksen vihollista bolshevismia vastaan, vaan etsittiin apua sieltä missä sitä voisi olla saatavissa.

Saksalaisten lomakuljetukset, so. joukkojensiirrot Pohjois-Suomen kautta Norjaan ja sieltä takaisin, esitetään usein Suomen puolueettomuudesta poikkeamisena. Silloin unohdetaan, että Saksa oli pyytänyt ja saanut saman kauttakulkuluvan myös Ruotsin läpi, ja Suomessa oli jo vieraita sotajoukkoja Hangon vuokra-alueella. Saksalaisten läsnäollessa olimme siis hiukkasen puolueettomampia.

Venäjältä tihkuvat tiedot kertoivat totaalisesta sotaan suuntautumisesta:

Kolmannen viisivuotissuunnitelman ja erityisesti raskaan teollisuuden ja sotatarviketeollisuuden tehtävien täyttäminen sekä Neuvostoliittoa uhkaavan hyökkäyksen vaara pakottivat lisäämään työajan määrää kansantaloudessa. Siksi Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistö antoi 26. pnä kesäkuuta 1940 asetuksen siirtymisestä 8 tunnin työpäivään ja 7-päiväiseen työviikkoon.

Samalla asetuksella kiellettiin työläisten ja toimihenkilöiden omavaltainen lähtö tuotantolaitoksista ja virastoista. (Marsalkka Zukovin muistelmat, WSOY Porvoo 1970, s.181.)

Neuvostoliiton talous ja työelämä olivat siis täydellisesti militarisoitu vähän vajaata vuotta ennen jatkosotaa. Ainakin Suomen sotilastiedustelun on täytynyt ymmärtää, että sota on väistämätön. Geopoliittinen tarkastelu kartan äärellä osoitti hitaamallekin, että Suomen alue tulee olemaan mukana tapahtumissa riippumatta siitä mitä Helsingissä ajateltiin.

Päätös, joka aiheutti Suomen osallistumisen sotaan 22.06.1941 alkaen, on siis tehty Moskovassa, ja useaan kertaan.

Suomen johtajien valittavaksi jäi vain, olemmeko hetkeä aikaisemmin Suomen hävittämiseen pyrkineen Neuvostoliiton vai Saksan mukana. Tehty valinta osoittautui oikeaksi.

Suomen-Saksan aseveljeyttä tarkasteltaessa mainitaan yleensä myös juutalaiset. Sotaan osallistuneista Euroopan mannermaan valtioista Suomi oli ainoa joka onnistui turvaamaan juutalaisväestönsä täysin kaikelta vainolta. Tämä mainitaan jostain syystä hyvin harvoin. Suomeen tulleet n.350 juutalaistaustaista pakolaista, olivat useimmat olleet Itävallan kansalaisia. Anschlussin jälkeen heillä oli Saksan passi, ja sillä he olivat tulleet Suomeen.

Jatkosodan aikana ilmaantui huoli, miten juutalaispakolaisten läsnäolo sopii Saksan sotilasyhtymien Suomessa oleskeluun. Eräs toimenpide oli pakolaisten majoittaminen pienille paikkakunnille, joissa he eivät satu saksalaisten silmiin. Vuonna 1943, Suomen ollessa hyvin riippuvainen Saksan elintarvike- ja ase-avusta, käytiin alustavia keskusteluja Ruotsin kanssa näiden pakolaisten siirtämisestä Pohjanlahden taakse. Eräiden poliitikkojen paljastaessa keskustelut julkisuuteen, ilmeisesti omaa kilpeään kiillottaakseen, Ruotsi kiireesti irtautui asiasta.

Tässä tilanteessa Suomen hallitus teki radikaalin ratkaisun: Kaikille Suomessa oleskeville juutalaispakolaisille tarjottiin Suomen kansalaisuutta nopealla hakemuksen käsittelyllä. 150 heistä tarttui tarjoukseen. ”Wir haben keine Judenfrage.

”Suomi Saksan liittolainen” -teesin esittäjiltä jää aina kommentoimatta itärintaman ”asemasotavaihe”: Saavutettuaan puolustettavat asemat, Suomen armeija ei enää liikkunut. Rintama makasi paikallaan, kun muualla taisteltiin kiivaasti. Miten tämä sopi Saksan sodanjohdon suunnitelmiin, siihen on vain yksi vastaus: Ei mitenkään.

Loppusaldona Suomi lähes ainoana Euroopan mannervaltiona, sotaan osallistuneista, vältti koko alueensa miehittämisen. Se toinen miehitykseltä välttynyt oli Neuvosto-Venäjä. Siis voinemme yhtyä Väinö Linnan romaanihenkilön suuhun laittamiin sanoihin: ”Hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni Suomi.

Iltalehti tänään: Näin Marskin Päämaja ohjasti Suomen Hitlerin liittolaiseksi – ”Jos Suomi tahtoo elää…”.

2 Comments

  1. Puolueeton
    28.1.2019 11:17

    Mauno Koivisto oli poliitikko ei historian tuntija. Talvisota päättyi äkisti suomalaisten luopumiseen, armeija vetäytyi jopa sata kilometriä taisteluitta. Syykin tunnetaan nykyään. Saksasta tuli viesti: Tehkää rauha välittömästi ja säilyttäkää armeijan iskukyky. Saatte kaikki myöhemminn korkoineen takaisin.
    Siitähän alkoivat jatkosota suunnitelmat. Saksalla oli suuri uhka ei suinkaan siitä, että NL miehittäisi Suomen vaan siitä, että Suomi pyytäisi apua länsimailta. Tämä olisi johtanut aivan toiseen asetteluun 2. maailma sodassa, joka ei sopinut Saksalle. Tässä syy uskaliaaseen viestiin, eikä Saksan halussa auttaa Suomea. Oma etu oli määräävä tekijä, saaiinhan NL joukkoja sidottua 1300 km pitkälle Suomen rajalle. Samaan kai pyrkii Nato nyt omien etujensa tähden. Suomen geologinen sijainti on herkkä ja suomalasiten vallanpitäjien pitäisi olla koulutettuja ja harkintakykyisiä. 2. maailmansodan aikaiset möhläyset eivät saa toistua.

    Viesti oli tietysti salainen, siitä ei kirjoiteltu lehdissä eikä voitu kertoa edes eduskunnalle. Asia ei saanut paljastua. Nyt asia tiedetään, vaikka siitä ei paljoa meluta. Jos asiasta haluaa tietoja, on niitä itse hankittava historian tutkimuksesta, joka nojaa paperille kirjoitettuihin todisteisiin. Internetissä on vain poliittisesti värittyneitä mielipiteitä.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      28.1.2019 13:38

      Talvisodassa asemat pidettiin loppuun asti. Toki rintama oli tiukilla, mutta sieltä ei lähdetty paniikissa. Marssi uudelle rajalle tapahtui aselevon jälkeen, ja silloin kyllä mentiin se 100km.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top