Ilveskuiskaaja on elokuva ilvesten ystävästä, mutta pääosassa ovat ilvekset. Ensi perjantaina, ensimmäinen syyskuuta elokuvateattareihin tuleva tunti kymmenen minuuttia kestävä dokumentti sopisi myös mitä parhaimmin esitettäväksi kaikissa peruskouluissa.
Ilveskuiskaajan pääosassa on ”ilveselämää” elävä Rauman liepeillä asuva Hannu Rantala, joka kertoi kiinnostuneensa ilvesten elämästä jo kahdeksan vuotiaana. Nyt runsaat 50 vuotta myöhemmin hän on entistä enemmän kiinni tupsukorvien elämässä.
Aiemmin Rantala saattoi seurata kotitilansa ympäristön metsissä ilvesten elämää havannoimalla niiden liikkeitä, jälkiä ja muuta toiminta päivittäisillä metsäretkillään. Toki hän tekee niitä edelleen, mutta nyt hänellä on apunaan uusinta tekniikkaa. Hannu Rantalalla on nimittäin peräti neljässä maakunnassa eli Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämessä 140 riistakameraa, joiden nauhoituksista hän saa valtavan laajan kuvan ilvesten, mutta myös muiden metsäneläinten, kuten vaikkapa jänisten, kettujen ja hirvien touhuista.
Peili pysätyttää myös eläimen
Monien muiden mieleenpainuvien osasten joukossa filmissä on hauskaksi kasvava peilikuvaus. Eläimistä monet pysähtyvät tuijottamaan puunrunkoa vasten nojaavaa noin vajaan metrin korkuista ja nelisenkymmentä senttiä korkeaa peiliä. Elokuvassa pisimmän aikaa ärtymystään peilille purkaa hirviemo, joka ei ilmeisesti ole ollenkaan tyytyväinen näkemäänsä, vaan aikanasa tutkittuaan potkaisee peilikuvaan mutta, kun peili kaatuu metsälammikkoon niin hirvinaaras syöksyy pakoon. No, kukapa meistä aina olisi niin kovin tyytyväinen siihen mitä peilistä näkyy.
Ohjaaja on osannut virittäytyä
Dokumentin ohjannut Juha Suonpää on oivaltanut oikein: Hän ei ole mestaroinut, vaikka varmaan on nähty paljon vaivaa, vaan antanut paremminkin dokumentin viedä aiheensa ja ”ohjaamattomien” näyttelijöiden tuoda itsensä niin lähelle, kuin vain hyvin, hyvin varovainen metsiemme suurin kissaeläin voi. Elokuvaa on tehty Suonpään ja Rantalan yhteisvoimin kahdeksan vuotta. Huomaa, että ohjaaja on itsekin eläinrakas ihminen ja luonnonystävä. Rantalalla on itsellään mm. seitsemän hevosta.
Sukupuutto oli viiksikarvan varassa
Jo vuosia seuraamilleen, jopa hänen pihapiirissään liikkuville ilveksille Hannu Rantala on antanut myös omat nimet: Laitilan Kauhu, Arkin Kolli, Nykerönenä, Lumileopardi, Samettisilmä, Ärmätti ja Parta-Jooseppi.
Ilveksen olivat kadota Suomesta kokonaan. Alhaisimmillaan kanta oli 60-luvun alussa, jolloin niitä oli vain 30 yksilöä. Rauhoittamienen auttoi ja nyt noita täplikkäitä metsän kissoja on Suomessa neljännes koko Euroopan ilveskannasta, yli 2200. Koko Euroopassa ilveksiä on runsaat 8000.
Seppo Huhta
Ps. Hieno dokumentti.
