Intia ja Kiina lähestyneet sovintoa, raja-alue rauhoittuu (Päivitetty)

Kiina on tänään julkistanut maiden ulkoministerien eilisen puhelinneuvottelun sisällön. Sovinto näyttää olevan saavutettavissa.

Päivitetty 19.06.

Kiina ja Intia ovat sopineet käsittelevänsä Galwanin laakson konfliktin aiheuttamaa ”vakavaa asiaa” ”oikeudenmukaisella tavalla”, ja molemmat osapuolet ovat yhteydessä diplomaattisten ja sotilaallisten kanavien väliseen viestintään ja koordinointiin jännitteiden purkamiseksi mahdollisimman pian, Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian kertoi tänään.

Ainakin 20 intialaista sotilashenkilöä, mukaan lukien komentava upseeri, saivat surmansa maanantaina (15.06.) yhteenotossa Kiinan joukkojen kanssa Galwanin laaksossa Itä-Ladakhissa. Kiinan virallinen media on myöntänyt myös Kiinan henkilömenmetykset, mutta lukuja ei ole kerrottu.

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja kertoi tänään torstaina (18.06.), että tämän tapauksen jälkeen molemmat osapuolet ovat olleet yhteydessä toisiinsa tapahtuneen johdosta diplomaattisten ja sotilaallisten kanavien kautta.

”Molemmat osapuolet sopivat käsittelevänsä laakson konfliktin aiheuttamaa vakavaa asiaa oikeudenmukaisella tavalla, keskustelemaan yhdessä komentajatasolla ja poistamaan jännitteet mahdollisimman pian ja turvaamaan rauhan ja rauhallisuuden”, Zhao Lijian sanoi lehden mukaan.

”Tämänhetkinen kokonaistilanne on vakaa ja hallittavissa. Uskomme, että kahden maan johtajien saavuttaman tärkeän konsensuksen kautta osapuolet voivat käsitellä asiaan liittyviä seikkoja, ja turvata yhdessä rauhan ja vakauden raja-alueilla ja työskennellä terveen kehityksen hyväksi kahdenvälisten suhteiden.”

Keskiviikkona (17.06.) Kiinan ulkoministeri Wang Yi keskusteli Intian ulkoministerin S.Jaishankarin kanssa ja molemmat osapuolet sopivat jännitteiden rauhoittamisesta ”mahdollisimman pian” ja ylläpitävänsa rauhaa ja hiljaisuutta raja-alueella ulkoministerien välisen sopimuksen perusteella.  Wang ja Jaishankar keskustelivat asiasta puhelimitse keskiviikkona, ja Kiina julkaisi tästä keskustelusta tehdyn muistion tänään.

”Kiinalainen osapuoli ryhtyi harkittuihin ja suunniteltuihin toimiin, jotka aiheuttivat suorana seurauksena väkivallan ja uhrit. Se viittaa aikomuksiin muuttaa tosiasioita kentällä, rikkoen kaikkia sopimuksiamme (Intian ja Kiinan välillä) olla muuttamatta status quoa”, Jaishankar kertoi Wangille em. puhelinkeskustelussa Kiinan ulkoministeriön tiedotteen mukaan.

Kiinan ulkoministeriö totesi Pekingissä antamassaan lausunnossa, että osapuolet sopivat suhtautuvansa ”oikeudenmukaisesti” Galwanin laakson konfliktin aiheuttamiin vakaviin tapahtumiin noudattaen yhdessä osapuolten välisissä sotilaallisen tason kokouksissa saavutettua konsensusta,  ja ylläpitää rauhaa ja hiljaisuutta raja-alueella kahden maan välillä tähän mennessä tehdyn sopimuksen mukaisesti. Lehti siteeraa tässä virallista tekstiä kaikkine kiemuroineen.

Intialaiset ​​ja kiinalaiset sotilaat ovat olleet konfrontaatio-tilanteessa Galwanin laaksossa ja tietyillä muilla itäisen Ladakhin alueilla viimeisen viiden viikon aikana, mukaan lukien Pangong Tso, Galwanin laakso, Demchok ja Daulat Beg Oldie itäisessä Ladakhissa. NDTV kertoo päivityksessään, että maanantain yhteenoton jäljiltä ei ole kadoksissa intialaisia sotilaita. Armeijan tietolähde kiistää tämän, mutta ei vastaa täsmällisesti, onko sotilaita ollut kiinalaisten hallussa. Lähteen mukaan Kiinan henkilöstötappiot maanantaina olivat vähintään 45 kuollutta tai haavoittunutta.

Maanantain yhteenotto oli  pahin intialais-kiinalainen sotilaallinen konflikti vuoden 1967 Nathu La -taistelujen jälkeen, jolloin Intia menetti noin 80 sotilasta, ja yli 300 kiinalaista armeijan henkilöstöä sai surmansa.

Intialla ja Kiinalla on kiistanalainen rajaa 3.488 km.  Rajaa ei ole vahvistettu sopimuksella, vaan noudatetaan 60-luvun rajasodan lopettamisen yhteydessä sovittua väliaikaista rajaa,  todellisen valvonnan linjaa (LAC).

Päivitys 19.06.
Aiemmin toistimme Intian armeijan antamaan tietoon perustuvan version, ettei intialaisia sotilaita olisi maanantain 15.06. Galwanin välikohtauksessa jäänyt kiinalaisten vangiksi. Tänään kerrotaan että oli, ja että heidät on vapautettu.

Kiinan armeija oli pidättänyt maanantaina kymmenen intialaista sotilasta, joukossa neljä upseeria. Heidät vapautettiin kolmen päivän neuvottelujen jälkeen. Galwanin laakson välikohtauksessa loukkaantui yhteensä 76 intialaista sotilasta, ja kuoli 20. Kukaan loukkaantuneista ei ole kriittisessä tilassa, kertoo armeijaan tukeutuen NDTV.

Lehden mukaan kiinalaiset olivat hyökänneet intialaisia sotilaita vastaan rautasauvoilla ja mailoilla, joihin oli kääritty piikkilankaa tai lyöty nauloja. Intian armeijan mukaan Kiinan henkilötappiot kuolleina tai loukkaantuneina ovat vähintään 45. Kiina ei ole tiedottanut tappioluvuistaan. Edellinen kerta, kun Kiinan armeija oli ottanut vangiksi Intian sotilaita tapahtui heinäkuussa 1962 samalla alueella, Galwanin laaksossa. Silloin ainakin 30 intialaista sotilasta kuoli ja kiinalaiset vangitsivat useita kymmeniä.

Intian armeija siis jätti vahvistamatta tiedon vangituista sotilaista sen ajan, kun neuvotteluja käytiin. Kiina oli kiistänyt vankien olemassaolon. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top