Intialais-väite: Kabulissa eilen kuullut laukaukset olivat talebaanien valtataistelua

Ovatko talebaanit tunkeutuneet eilen tai tänään Panjshirin laaksoon vai eivät, ja mihin liittyvät Kabulissa eilen kuullut laukaukset, -siitä on ristiriitaista tietoa. Pakistanin tiedustelupäällikkö saapui joka tapauksessa tänään Kabuliin, mutta mistä siellä neuvotellaan?

Talebanin asejoukkojen tunkeutumisesta viimeisen islamisteja vastustavan alueen, Panjshirin, hallintokeskukseen on eilen ja tänään kerrottu kaksi kertaa, ja kiistetty kerran. Panjshiria hallitsevan Ahmad Massoudin johtaman Kansallisen Vastarintaliikkeen tiedote kertoo jopa 600:n talebaanin saaneet surmansa hyökkäysyrityksessä. Tilanne näyttää epäselvältä.

Kabulissa on tänään nähty sekä talebaaneja rohkeasti vastustavien naisten mielenilmaus, että talebaanien suhtautuminen siihen. Mikäli Taleban erehtyy käyttämään kovenevaa väkivaltaa tyytymättömyyden osoitusten -mm. Afganistanin valtiolipun nostamisen talebaanilipun tilalle- kukistamiseen, niin Taleban-hallinnon hyväksymistä toiveikkaina harkitsevat ulkovallat joutuvat kenties pidättymään avoimesta kanssakäymisestä. Toinen Taleban-hallinnon vakiintumista estävä seikka saattaa olla järjestön sisäisen taistelun kärjistyminen.

Pakistanin sotilaallisen tiedustelun (ISI:n) päällikkö kenraaliluutnantti Faiz Hameed ilmaantui tänään Kabuliin, sen jälkeen kun Kabulissa oli eilen ”ilmaan-ammuskelun” yms. juhlimisen yhteydessä kuollut ja haavoittunut ihmisiä. Ainakin Talebanin tiedottaja Zahibullah Mujaheed sen näin selitti. Hameed on tavannut talebaani-johtoa, -keskustelun aiheita emme tiedä, mutta naapurimaa Pakistan ei islamilaisesta suuntautumisestaan huolimatta ole vielä tunnustanut diplomaattisesti Talebania Afganistanin lailliseksi hallitukseksi. -Kuten eivät talebaanitkaan ole saaneet ministerinpaikkoja jaettua eikä edes ”emiraatin” hallintomuodostakaan selvyyttä. Haqqanin ryhmä mahdollisesti toivoo presidentin yläpuolelle uskonnollista auktiriteettia, Iranin tapaan.

Pakistanilaisen toimittajan Ghulam Abbas Shah:in mukaan vierailukutsu on Talebanin aloite,  ja puheenaiheet liittyvät kahden maan tuleviin suhteisiin. Uskottavaa, mutta onko koko totuus? Shah myös toistaa arvelun, että Hameedin vierailua ajankohtaisti myöskin tieto Talebanin erimielisyyksistä: Talebanin perustajan ja korkeimman johtajan Abdul Ghani Baradarin ja Haqqani-verkoston johtajan Anas Haqqanin välillä näyttää olevan kitkaa. Anas Haqqani on  Jalaluddin Haqqanin poika jaTalebanin apulaispäällikön  Sirajuddin Haqqanin veli.

Terrori-iskuja viime päivinä Kabulissa toteuttanut ”Khorasanin islamilainen valtio” ISKP (”Khorasanin ISIS”) on orientoitunut Syyriassa yhä toimivaan ”ISIS”-terroristiryhmään, joka on siellä al-Qaedan (Ha’yat Tahrir al-Sham) vihollinen ja kilpailija. Haqqanin ryhmä on sen sijaan ehtaa al-Qaedaa, ja sen kasvualustaa on ollut myös Pakistanin keskusjohdolle terra ingocnito ns. ”heimoalue” Waziristan,  Olla al-Qaedaan linkitetty ja Pakistanissa, -tällä on vissi merkitys. ISI:n sanotaan olevan arveluttavan myönteinen ja läheinen Haqqanin ryhmälle, kuten myös Intialle kuuluvassa Kashmirissa siinneelle mutta nyt myös Afganistanissa -Talebanin sotilaallisena liittolaisena- toimivalle Lashkar-e-Taiballe (LeT).

LeT:n sotilaat muodostivat merkittävän osan Talebanin sotilaallisesta voimasta eteläisessä Afganistanissa, ja varmaankin osaavat periä vastapalvelukset talebaaneilta. LeT saattaa liittolaistensa tavoin tähyillä Pakistanin pääkaupunkia kuten talebaabit Kabulia, -kunnes ottivat sen. Al-Qaedan väellä on myös tilit tasaamatta Pakistanin alueella tapahtuneesta idolinsa Osama Bin-Ladenin surmasta. Haqqani-verkoston epäilty yhteys ISI:iin ei vähennä tilanteen räjähdysherkkyyttä.

Intialais-lehden mukaan Faiz Hameedin Kabulin-reissun tarkoituksena on välittää suuria erimielisyyksiä, joita olisi mulla Abdul Ghani Baradarin, Quetta Shuran mulla Yaqoobin, –mulla Omarin vanhimman pojan- ja Haqqani -verkoston välillä. Lehti tukeutuu iranilaisen toimittajan Tajuden Soroushin väitteeseen, jonka mukaan Talebanin eri siipien välille syntynyt skisma on viivästyttänyt Taleban-hallituksen muodostamista. Ehdittiin jo kertoa, että mulla Baradar tulee Taleban-hallituksen johtoon, mutta Soroushin mukaan Mullah Baradarin ryhmän ja Haqqani-verkoston kiista viivyttää päätöstä.

Panjashir Observerin, afganistanilaisen uutistoimiston, mukaan eilen illalla Kabulissa puhkesi tulitaistelu mulla Baradarin ja Anas Haqqanin ryhmien välillä, ja kiista koski vallanjakosopimusta. Siis Anas Haqqanille ja mulla Baradarille uskolliset joukot taistelivat keskenään. Mulla Baradar olisi jopa loukkaantunut välikohtauksessa, ja saa lääkintähoitoa Pakistanissa.

Tiedottaja Zahibullah Mujaheed selitti eiliset laukaukset Kabulin keskustassa ”juhlimiseksi Panjshirin valtaamisen johdosta”. Kun Panjshiria ei ainakaan eilen ole vallattu. Zabihullah mainitsi jopa 17 ihmisen saaneen osumaa luodeista ammuskelussa, ja painavasti kielsi ilmaan-ampumiset juhlittaessa. Afganistanilainen Tolo News mainitsee vain kahden kuolleen mutta usean loukkaantuneen. News18 mainitsee ISI:n johtavan nopeasti aloitettuja neuvotteluja Talebanin johdon ja Haqqani-verkoston välillä erimielisyyksistä, jotka koskevat hallituksen muodostamisesta Afganistaniin, ja hallitusmuotoa. Mulla Yaqoobilla on myös omia toiveita, mitä tulee vallanjakosopimukseen.

ISI:n johtaja Faiz Hameed mainitaan myös, kun on puhe Afganistanin armeijan uudelleenorganisoimisesta vallanvaihdon aiheuttaman sekavuuden jäljiltä. Lehden mukaan on olemassa korkean tason turvallisuusviranomaisen lausunto, että pakistanilaiset turvallisuus- ja tiedusteluvirkailijat lähetetään Afganistaniin armeijan uudelleenjärjestämistä ja kouluttamista varten. Toteutuneena tämänkaltainen idea tekee Afganistanista melkein Pakistanin alusmaan, -riippuen siitä kumpaan suuntaan vaikutusvalta kulkee vallan voimalinjoissa.

Taleban muodostui alunperin suurelta osin Pakistanissa toimivissa uskonnollisissa kouluissa, madraseissa, aivopestyistä puštu-kansallisuuteen kuuluvista islamisti taistelijoista. Parantaako tämä Pakistanin jalansijaa pohjoisrajansa takana, jää arvioitavaksi. Se viesti, minkä jättävät Lashkar-e-Taiban soturit nostamassa Talebanin lippua Afganistanin-Pakistanin raja-asemilla, ei lupaa hyvää Islamabadille. Pakistanin rajavartijoita on myös surmattu ainakin yhdessä välikohtauksessa.

Jos Afganistanin pohjoisnaapurissa Tadzikistanissa huolta lisää ”Tadzikistanin-Talebaniksi” nimitetty ryhmä, niin pakistanilaisilla on sama huolenaihe: Tehrik-i-Taliban Pakistan (TTP) on islamistinen terroristiryhmä,  koostuen puštu-heimosta joilla on näkyvä osuus Afganistaninkin Talebanissa. TTP voi muodostaa samanlaisen uhan, kuin em. tadzikki-talebaanit pohjoisessa: He voivat käyttää jatkossa talebaanien Afganistania tehdäkseen terrori-iskuja Pakistanin puolella, ja levittääkseen epävakautta. TTP on aiemmin tappanut useita pakistanilaisia turvallisuusviranomaisia ja siviilejä terrori -iskuissaan.

Pakistanilla on siis monta hyvää ja huonoa syytä olla läsnä Afganistanissa, ja seuraamassa mahdollisimman läheltä tilanteen kehittymistä. Ikävää on se, ettei Pakistanin oma kilpi ole puhdas, vaan tahrainen ja reikäinenkin. Mennessään torjumaan vaaraa pohjoiseen naapuriinsa, Pakistan voi tuoda sen kotiinsa.

Luettavaa:

3 Comments

  1. juha II
    5.9.2021 00:01

    Kun yhteinen vihollinen katosi ”kuin pieru saharaan”. Riemuvoiton jälkeen pintaan nousivat muhineet skismat ja henkilökohtaiset kunnianhimoon liittyvät pyrkimykset siitä kuka on ollut loppujen lopuksi se kaikkein tärkein.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      5.9.2021 12:11

      Siellä on kaksi linjaa, joiden paremmuutta mitattiin tuliaseilla 3.-4.9. yöllä Kabulissa. Haqqani-ryhmää syytetään yhteyksistä IS-Khorasaniin, ja sitä pidetään maailmalla terroristiryhmänä.

      Vastaa
  2. Huru-ukko
    5.9.2021 00:30

    Kaikkein viisain teko länkkäreillä ja miksipä ei ”ryssilläkin” olisi laittaa rajat kiinni niin tiukasti kuin vain voi tuonne helvetin esikartanoon ja nataa näiden eri musulmaaniryhmien selvitellä välinsä ihan keskenään Tai sitten pommittaa maat sinne mihin ne kuuluvat, eli suoraan kivikauteen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top