Iranin pääsy ydinase-kynnykselle on sietämätön asia Israelille

Israelilainen kommentaattori Michael Oren tarkasteli eilisessä sanomalehdessä kysymystä shia-islamistisen Iranin ydinase-pyrkimyksen Israelille aiheuttamasta haasteesta. Pohdinnat ovat mielenkiintoisia, ja merkityksellistä on sekin, että nämä skenaariot jätetään julkiseen keskusteluun, ikäänkuin reaktioiden ja suhtautumisen mittaamiseksi.

Aiheesta kirjoittanut Michael Oren on ollut aiemmin erilaisissa poliittisesti kiinnostavissa tehtävissä, joten hän on verkostoitunut ja informoitu, -ja käsittää asioiden ison kuvan. Oren on toi,inut Israelin suurlähettiläänä Yhdysvalloissa, ollut Knessetin jäsen, ja toiminut varaministerinä.

Oren aloittaa esseensä tarkastelemalla Wienissä käynnissä(?) olevia Iranin ja merkittävien valtioiden välistä neuvotteluprosessia ”Iranin ydinsopimuksen” (JCPOA:n) palauttamisesta voimaan. JCPOA solmittiin vuonna 2015, Iranin pappisjohdon ydinpommi-nälän hillitsemiseksi ja Yhdysvaltain Iraniin kohdistamien pakotteiden lopettamiseksi. Presidentti Donald Trump irroitti maansa sopimuksesta vuonna 2018, Iranin rikottua rajoitteita toistuvasti. Sama asenne, johon Trump kyllästyi, on ollut nähtävissä myös Wienin neuvotteluprosessissa: Jatkuva saivartelu, vastapuolen sietokyvyn mittaaminen sovitusta poikkeamisilla ja erilaisilla vedätyksillä.

Trumpin irtauduttua JCPOA:sta Iran ilmoitti nostavansa uraanin rikastustasoa kertarysäyksellä runsaasti yli sopimuksen salliman ensimmäispitoisuuden -joka riittää voimalakäyttöön- 60%:iin, ja perustavansa uuden sentrifugilaitoksen. Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) on jo päässyt tarkastamaan Iranin laitoksia, tai sitten ei: On joko saanut sovitut informaatiot, tai sitten ei. Olemme uutisoineet näistä vaiheista.

60%:sesta uraanista vain muutaman päivän prosessoinnilla pommikelpoista 90%:sta

Wienissä jatkuvissa neuvotteluissa siis pyritään lopettamaan USA:n Iraniin kohdistamat kaupalliset sanktiot, ja lopettamaan pappisjohdon ydinpommihanke. Yhdysvallat ja Israel ovat molemmat ilmaisseet päättäväisyytensä estää Irania saamasta haltuunsa ydinaseita, jat ilmoittaneet pitävänsä parempana diplomaattisia keinoja ensisijaisina. Maiden näkemykset eivät ole kuitenkaan yhtenäisiä, ainakaan kuluvalla presidenttikaudella: Yhdysvallat ilmaisi jo nykyisten Wienin neuvottelujen alla, että sen tavoitteena on palauttaa JCPOA. Basaarikauppiaiden poikien kanssa ei ole viisasta tehdä myönnytyksiä jo ennen neuvottelupöytään istumista, on jäänyt Washingtonissa oppimatta. -Eivät USA ja Iran edes ole samassa pöydässä: Iranin ehto on ollut, ettei amerikkalainen valtuutettu ole neuvotteluhuoneessa, jossa Iran, Englanti, Saksa, Venäjä ja Kiina vääntävät sopimusta EU:n istuessa pöydän päässä. Papit siis heiluttivat tahtipuikkoa jo ennenkuin koko prosessi pääsi alkuunkaan.

Vaikka Yhdysvallat voi elää sellaisen Iranin kanssa, jolla on kyky tehdä pommi, mutta joka ei tee sitä, Israel ei yksinkertaisesti voi, kirjoittaa Oren.

Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken muotoili maansa neuvottelutavoitteen sanoen: ”Iranin ei voida antaa hankkia ydinasetta.” Israelin ulkoministerin Yair Lapidin sanavalinnat eivät ole ristiriidassa edellisen kanssa, mutta ovat aivan eri levelliltä: ”Iranista on tulossa ydinkynnysmaa.”  Jos valtiolla on hallussaan 60%:sta uraania, se ei valmistele oman ydinaseen tuotantoa, vaan on kynnyksellä. Lapidin lausunnon jatko täsmentää Israelin asemaa: Israelilaisilla ”ei ole aikomusta antaa tämän tapahtua”.

Yhdysvaltojen –Joe Bidenin hallituksen- tavoite toteutuu kunhan USA ei ole sallimassa iranilaisten ydinaseistautumista, -roikkukoon se vaikka aseen saamisen kynnyksellä. Israelilaisilla, joilla on historiallista kokemusta keisari Tituksesta alkaen, ja joiden asevelvolliset vannovat valansa Masadan kalliolla, on maanläheisempi tapa nähdä tämänkaltaiset asiat.

Oren kysyy: Mitä eroa on sellaisella Iranilla, joka pystyy nopeasti valmistamaan pommin, ja Iranilla, jolla on jo se? Miksi Amerikka hyväksyisi implisiittisesti kynnyskykyisen Iranin, kun taas Israel pitää sitä strategisena – ja mahdollisesti eksistentiaalisena – uhkana?

Iranin pappisjohdon ilmoitus uraanin rikastustason nostamisesta 60%:iin, ja päätös hankkia riittävä määrä sentrifugeja maanalaiseen rikastuslaitokseen, on heille tyypillistä: 90%:n taso olisi avoin haaste kansainväliselle yhteisölle, joten jätetäänpä 60%:iin. Eivät reagoi, ja ollaan jo viikon-parin pyörittämisen päässä pommikelpoisesta. -Basaarissa opittu on pysynyt turbaaniin käärityissä päissä. Anglosaksisen osaamisen tasohan mitattiinkin juuri Afganistanissa.

Kun Iran päättää ottaa loppukirin, ja luoda ydinarsenaalin, se voi tehdä sen muutamassa viikossa tai jopa päivissä – paljon nopeammin kuin kansainvälinen yhteisö ehti reagoida, jatkaa Oren tarkasteluaan.

Edellinen USA:n presidentti Trump hankki ulkopoliittiset laakerinsa viimeisenä virkakautensa syksynä diplomaattisella operaatiolla Arabi-emiraattien ja Israelin rauhansopimusten solmimiseksi. Kenties joku muu himoaa rauhantekijän viittaa ”sovinto” Iranin kanssa laakeriseppeleenään. Ajatollahit toki osaavat hinnoitella kädenpuristuksensa.

Israelilla on syitä toimia ennen kuin Iran on ”kynnyksellä”

Iranin pappisjohto mahdollisesti yrittää hyötyä Wienin neuvotteluista, naamiodakseen etenemisensä kohti ydinaseistuksen kynnystä. ”Israel varaa oikeuden toimia milloin tahansa, millä tahansa tavalla”, siteeraa lehti Yair Lapidia.

Wienin neuvottelut Iranin ydinsopimukseen palaamisesta jatkuvat 29. marraskuuta

Iran ilmoitti IAEA:lle käynnistävänsä 1000 sentrifugia lisää, ja nostavansa uraanin rikastustason 60%:iin

Iran ei lopeta ydinpommi-ohjelmaansa ennenkuin pakotteet on poistettu

IAEA pääsee ja ei pääse Iranin ydinpommimateriaali-laitosten tarkkailutietoihin

Iranin ydinsopimukseen ei ole paluuta, huolimatta Bidenin pyrkimyksistä

Israelin puolustusministeri tänään: Olemme valmiit iskemään Iraniin

Iran ilmoitti tänään edistymisestä ydinsopimus-neuvotteluissa, mutta IAEA kertoi uraani-jäämistä, joita Iran ei pysty selittämään

Iranin pappis-johto lupailee ja kieltää ydinvalvonta-neuvotteluissa

 

4 Comments

  1. Hannu Silvennoinen
    19.11.2021 18:09

    ”…sietämätön asia Israelille”. Kuten myös koko sivistyneelle maailmalle!

    Vastaa
  2. Jupi
    19.11.2021 19:47

    Jos Irania uhkaa ydinasevaltio, kyllä niillä siten on oikeus luoda ydinaseita.

    Vastaa
  3. juha II
    19.11.2021 22:31

    Ylipäätään Israelille ja etenkin ulko-juutalaisille kaikki tässä maailmassa on niin ”sietämätöntä”, että muiden osa on olla kuin ”nurkkaan maalattuja”!

    No, mitäpä valittamista siinä on, sillä raskas työ korvaa raskaat huvit, Nimittäin siellä nurkassa!!!

    Vastaa
  4. Tyrsky
    19.11.2021 23:01

    Suomen tulee boikotoida Lähi-idän väkivaltaisuuksia estämällä sieltä tulevien elintasopakolaisten invaasio maahamme.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top