Sunnuntaina 28.4.2019 maan koillisosassa Sigadjin kylässä jumalanpalveluksen päätyttyä pastori Pierre Ouérdraogo jutteli kirkon pihalla seurakuntalaistensa kanssa, kun paikalle ampaisi tusina aseistettuja miehiä moottoripyörillä.
Hyökkääjät vaativat seurakuntalaisia kääntymään islamiin mutta pastori ja muut kieltäytyivät. Heidät komennettiin ottamaan mukaansa raamattunsa ja puhelimensa ja kokoontumaan erään puun alle. Sieltä heidät määrättiin yksi kerrallaan kirkkorakennuksen taakse ammuttaviksi.
Pastorin lisäksi teloitettujen joukossa olivat hänen poikansa Wend-Kuni, hänen vävynsä, diakoni Zoéyandé Sawadogo, peruskoulunopettaja Elie Boena ja seurakuntalaiset Sayouba ja Arouna Sawadogo. Eräs ammutuista, Adama Sawadogo, jäi eloon vakavasti vammautuneena.
Teloitusten jälkeen hyökkääjät sytyttivät tuleen kirkon ja kaksi moottoripyörää, varastivat kyläläisten lampaita ja pussillisen riisiä pastorin talosta.
Kuusi murhattua haudattiin samana päivänä – seremoniaan osallistuivat sekä kristityt että muslimiyhteisöt.
Pastori Ouédraogolta jäi vaimo ja kuusi lasta.
Paikallisten asukkaiden mukaan murhaajat palasivat kylään seuraavana päivänä etsien kristittyjä. Aseistettujen ryhmien on mahdollista liikkua ilman esteitä miten haluavat koska poliiseja ei ole.
Yli sata kristittyä on jo paennut kylistä turvallisempiin kaupunkeihin kauempana etelässä.
Pastori Ouédraogo oli keskustellut heikon turvallisuustilanteen aiheuttamasta huolesta, jota hän tunsi seurakuntalaistensa ja perheensä puolesta, ja monet olivat kehoittaneet häntä ja hänen perhettään pakenemaan, varsinkin sen jälkeen kun toinen pastori läheisestä kylästä oli kidnapattu perheineen. Pastori kuitenkin kieltäytyi ehdottomasti sanoen mieluummin kuolevansa uskonsa puolesta kuin jättävänsä seurakuntansa, jota oli palvellut jo neljänkymmenen vuoden ajan.
Muslimit muodostavat noin kuudenkymmenen prosentin enemmistön Burkina Fasossa. Kristittyjä on kaksikymmentä prosenttia, suurinosa katolisia. Alkuperäisuskontojen seuraajia on noin 15 prosenttia väestöstä.
Maassa on tapahtunut viime vuosina useita islamistien iskuja, iskut ovat kohdistuneet etupäässä kristittyihin, hyväntekeväisyysjärjestöihin, turisteihin ja Burkina Fasossa asuviin länsimaalaisiin sekä Burkina-Fason muutenkin heikkoja turvallisuusjoukkoja vastaan, jotka puolestaan ovat kostaneet iskut hyökkäyksillä siviilejä vastaan etsiessään terroristeja. Valtio on kykenemätön suojelemaan kansalaisiaan, ja maahan on syntynyt lukuisia amatööri-armeijoita. Koko Sahelin alueella extremistisen väkivallan määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, ja suunnattomat määrät ihmisiä on liikkeellä, pakomatkalla turvattomista kotikylistään.
Asiasta uutisoi World Watch Monitor 2.5.2019.