Ismail Khavari on nyt Kabulissa, lentohäirikköä odottaa oikeusjuttu

Afganistanilaistaustainen mutta suurimman osan elämäänsä Iranissa asunut Ismail Khawari 26v, jonka vapaaehtoisen palautuksen ruotsalainen ”No-Borders”-aktivisti Elin Ersson esti aiheuttamalla häiriöitä Turkish Airlinesin koneessa, jolla Khawarin piti poistua Ruotsista, on nyt Kabulissa ja ilmeisen elossa.

Khawarin perhe oli ottanut yhteyttä järjestöön, jossa Ersson työskenteli, estääkseen maastapoistamisen. Lennolla piti lähteä kaksi karkoitettua, 56-vuotias mies ja Khawari. Khawari lähti kuitenkin vasta seuraavan päivän lennolla, ja on nt Kabulissa.

Deutsche Welle tavoitti hänet sieltä, ja haastatteli. Khawari vahvistaa, että hänen perheellään ja Erssonilla on ollut yhteydenpitoa, mutta itse ei tunne tätä. Khawari kertoi olleensa 6-vuotias perheensä muuttaessa Afganistanista Iraniin, jossa asuu suuri määrä sinne vuosikymmenien aikana siirtyneitä afganistanilaisia.  Afganistanissa ja Itäisessä Iranissa asuu osin samoja kansallisuuksia.

Khawari oli saanut Ruotsista jo kolme kielteistä turvapaikkapäätöstä, koska häntä ei vainottu Iranissa, eikä myöskään Afganistanissa, jossa hän ei siis asunut ennen Ruotsiin tuloaan. Hän oli muuttanut jo Ruotsista Saksaan, aikeenaan jättää siellä turvapaikkahakemus. Khawari otettiin kuitenkin kiinni Ruotsissa ja palautettiin.

Asiasta muualla: Deutsche Welle 26.07.2018.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top