Israelin puolustusministeri tänään: Olemme valmiit iskemään Iraniin

Israel on viime yönä kuitannut Libanonin alueelta tulleen rakettihyökkäyksen ilmaiskulla, mutta viikko sitten tapahtunut drone-isku israelilais-omisteiseen tankkeriin Omaninlahdella on yhä piikissä. Tänään Israelin puolustusministeri varoitti Irania valtiopiratismin seurauksista.

Pommeilla lastatuilla droneilla toteutettu isku israelilaisen yhtiön omistavaa Mercer Street -tankkeria kohtaan aiheutti kahden laivalla olleen kuoleman, ja Israel pitää Iranin shia-islamistista pappisjohtoa vastuullisena. Iranin tukemat jemeniläiset kapinalliset ovat aiemmin käyttäneet samaa menetelmää iskuissaan Jemenin hallituksen joukkoja ja saudeja vastaan. Iran on kiistänyt osallisuutensa.

Mercer Street -välikohtaukseen reagoimisesta keskustellaan Israelin, Englannin ja Yhdysvaltojen kesken, mutta Israel on jo aiemmin kertonut, että se voi toimia myös oma-aloitteisesti. Israelin puolustusministeri Benny Gantz vastasi tänään myöntävästi uutissivuston kysymykseen, onko Israel valmis iskemään Irania vastaan:

”Kyllä. Olemme tilanteessa, jossa meidän on ryhdyttävä sotilaallisiin toimiin Irania vastaan”, Gantz sanoi. ”Maailman on ryhdyttävä toimiin Irania vastaan ​​nyt.”

Suoranaisia todisteita Iranin osallisuudesta Mercer Streetiin kohdistuneeseen iskuun ei ole esitetty.  Keskiviikkona  Iranin YK-edustaja Zahra Ershadi syytti kirjelmässään turvallisuusneuvostolle Israelin aiheuttaneen jo yli 70 vuotta ”epävakautta ja turvattomuutta Lähi -idässä”. Ershadin mukaan Israel itse on häirinnyt kaupallista siiviili-meriliikennettä ”hyökkäämällä yli kymmeneen alukseen, jotka kuljettavat öljyä ja humanitaarisia tavaroita Syyriaan.

Iran on ilmeisesti osallinen Hormuzin salmessa tällä viikolla tapahtuneissa tilanteissa, joissa ainakin yksi tankkeri, Asphalt Princess, on joutunut aseistettujen miesten kaappaamaksi, ja sitä on ainakin yritetty ajaa Iranin vesille. Tämä näyttää viittaavan jonkinlaiseen epätoivoon Iranin pappisjohdossa: Kansa kapinoi kaduilla huolimatta mielenilmaisujen väkivaltaisesta tukahduttamisesta, eikä pyrkimys päästä eroon Iraniin ydinpommi-hankkeen takia kohdistetuista kauppapakotteista näytä etenevän Wienin neuvotteluissa, joissa pyritään palauttamaan ”Iranin ydinsopimus”, JCPOA-sopimus.

Vuonna 2015 solmittu sopimus vapautti Iranin kauppasaarrosta, edellytyksellä että uraanin rikastaminen pommi-kelpoiseksi lopetetaan. Yhdysvaltain silloisen presidentin Donald Trumpin mukaan ei lopetettu, ja USA irtautui sopimuksesta vuonna 2018, ja aloitti kappapakotteet uudelleen.  Nykyinen presidentti Joe Biden on ilmoittanut kiinnostuksensa liittyä sopimukseen uudelleen, mutta neuvottelut sopimuksen pelastamisesta ovat pysähtyneet Wienissä.

Tähän kuumaan tilanteeseen sattuu laivakaappaus koko maailmalle tärkeällä Hormuzin salmen reitillä, ja johon kansainvälisen yhteisön -tai jonkun- on reagoitava. Otsikkokuvassa pappisjohtaja jo hyvästelee ihmelaitteitaan ydinpommitehtaassaan?

 

Luettavaa:

Iranin ydinsopimukseen ei ole paluuta, huolimatta Bidenin pyrkimyksistä

Iran ilmoitti tänään edistymisestä ydinsopimus-neuvotteluissa, mutta IAEA kertoi uraani-jäämistä, joita Iran ei pysty selittämään

Iranin pappis-johto lupailee ja kieltää ydinvalvonta-neuvotteluissa

Iran ilmoitti IAEA:lle käynnistävänsä 1000 sentrifugia lisää, ja nostavansa uraanin rikastustason 60%:iin

4 Comments

  1. Joku
    5.8.2021 18:32

    Kuka hyötyy sodasta? Kuka hyötyy ajan peluusta ilman sotaa? Ensimmäiseen vastaus on todennäköisin vastaus Israel ja toiseen Iran. Kuulostaisi hölmöltä, että Iran tökkisi kepillä Israelia (eli jenkkejä joka sotii Israelin puolesta) ennen kuin Iranin ydin ase on valmis ja sotilastukikohdat Kiinan kanssa käytössä.

    Taitaa olla taas se kuuluisa ”piilotetut weapons of mass destruction” ja valehyökkäykset jolla länsi saadaan mukaan sotimaan Israelin puolesta. Ei olisi ensimmäinen kerta kun länsi lavastaa tapahtumia aloittaakseen sodan.

    Vastaa
  2. Huru-ukko
    5.8.2021 19:29

    Miepä alan nyt vihapuhujaksi. Ja ihan tarkotuksella!! Joku sanoi, noin vuonna kirves ja kuokka, että ennen niin kukoistavat kaksoisvirran maat, jälkeen Reza pahlavin ja Saddam Husseinin olisi viisain pommittaa suoraan kivikaudelle. Jos ei niin tehdä, pappisvallan aikan ne sinne kitenkin menevät, kansan osalta. No, nyt jokainen joka ei usko ClintonNewsNetworkin (CNN) uutisia näkee näin käyneen. Muutaku se allahu on syvältä:(

    Vastaa
  3. Kiristää esinahkaaa
    5.8.2021 22:15

    Jotkus historiantutkijat havaitsivat että poikien ympärileikkaus aihetutaa agressiota ympärileikatuissa henkiöissä. No, keskiajalla lähes koko euroopan väestö oli ympärileikattuja. Ja voi pojat, kyllä tapeltiin.

    Nyt niitä on etupäässä lähi-idässä ja afrikassa, ja voi pojat miten sotakiimaisia ne on. Varsinkin juutalaiset.

    Vastaa
  4. leena
    13.9.2021 01:22

    lahi-ita oli aikoinaan suht rauhallista ja vakaata aluetta, mutta sitten ilmestyi kuvioihin israel pohjattomalla vihallaan kaikkea elamaa vastaan

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top