Ja pelko oli suuri vielä Kokkolassakin: Kuntavaalit siirretään jos korona

Oikeusministeri tuli eilen julkisuuteen arviolla, että jos korona-rajoituksissa siirrytään korkeimmalle eli kolmostasolle tai poikkeusoloihin, vaaleja ei voi järjestää. -Niin mitä minä luin?

Yle:lle (28.01.) oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (RKP) lievensi lausumaansa:

– Edelleen lähdetään siitä, että vaalit pidetään. Mutta koko ajan on seurattava, miten uudet rajoitukset purevat, oikeusministeri  sanoo.

Niinpä, jos koronamuunnos iskee, ja ihmisiä puskee, niin vaalien lisäksi siirtyy myös hallituksen budjettiriihi? -Senhän ajankohta on hyvinkin vaalisidonnainen, jostain syystä.  Mutta mihin se suuri pelko kohdistuu: Koronaanko vaiko vaalitulokseen. Jossain kuultu vaaliasiantuntija varoitteli koronan ”vääristävän vaalitulosta”, koska sosialidemokraattien muita puolueita ikääntyneempi äänestäjäkunta saattaa vältellä virusta kotonaan.

Kokkolassa, johon otsikkokin jo viittaa, Perussuomalaiset ilmoittavat saaneensa ennätysmäärän ruotsinkielisiä kuntavaaliehdokkaita, mikä enteilee myös äänestäjien valintoja, mutta mitä: Sehän tapahtuu Anna-Maja Henrikssonin kotivesillä!? Merirosvotko ovat sinne purjehtineet??

Samaan aikaan toisaalla:

Rajoja ei saada kiinni vaikka lapsilta kielletään harrastukset, ”kausityövoima” ravaa Balkanin ja Suomen väliä, lentsikat lentelee meille suoraan korona-hotspoteista, ja rajoilla testataan ne joita se kiinnostaa. Karanteenitkin ovat ”omaehtoisia”, ja niitä valvoo Jumala taivaasta, jos Hänkään. Koronasulkeumuksen kolmatta levelliä pukkaa, sano. Eihän nämä asiat liity toisiinsa, totean -ja pidän sormia ristissä selän takana.

Jenkeissä hoidettiin vaalit tyylillä, koronasta huolimatta: Äänestys oli ulkoistettu ”Tieto-Dominatorille”, joka teki hommat heikkojen ja vaivaistenkin puolesta, -jopa kauan sitten maatuneiden. (R.I.P.) Bai tö vei, kuka meillä puhuukaan silmät loistaen digitalisaatiosta? En jatka ajatusta, katotaan nämä kuntavaalit ensin, -sikäli kun katotaan.

Luettavaa:

Keskiviikon koronalennot: Lontoosta ja Pariisista Helsinki-Vantaalle

3 Comments

  1. Voi voi tässä käy vielä huonosti
    28.1.2021 13:29

    Pahasti vaikuttaa siltä, että näistä tulevista vaaleista tulee farssi, koska vallassa olevat vinksahtaneet hullut eivät halua luopua valta-asemastaan.

    Vastaa
  2. Merceeri
    28.1.2021 13:53

    ”Oikeusministeri tuli eilen julkisuuteen arviolla, että jos korona-rajoituksissa siirrytään korkeimmalle eli kolmostasolle tai poikkeusoloihin, vaaleja ei voi järjestää. -Niin mitä minä luin?”
    Minä ainakin luin… ja sitten aavistelin, että nyky-hallituspuolueiden puoluetoimistoissa lienee huoli kannatusten heikkenemisestä niin suuri, ettei nykyinen korkein kolmostaso riitä mitenkään raskaan hallitusvastuun kantamiseen, vaan peliin tarvitaan jo ”yhteisesti ja demokraattisesti” keskenään sovittua päät-kiinni tasoa 4. Seuraavaksi onkin vuorossa (turpa kiinni-taso 5), jonka tason aikana palveluntarjoaja ”Tieto-Dominator” tarjoaa meille digi-turvallisen tavan äänestää kotona online, koska siitä on niiiiiiiiiin hyviä kokemuksia USA:sta?👌

    Vastaa
  3. Orang Utang
    28.1.2021 18:45

    On aivan selvää, että kuntavaalit perutaan. Kepun tuki on sen verran arvokas hallitukselle.

    Myös kaikki tulevaisuuden vaalit on peruttu *Suomen Tasavallassa*. Se on sitten toinen valtio toisella nimellä joka ylipäätään vaaleja tulee järjestämään.

    Se, että Suomen vallanpitäjät valitaan ulkomailla on seurausta holtittomasta velan ottamisesta. Maailma ei ole siitä mihinkään muuttunut, että raha ratkaisee. Se, joka antaa rahat valtion käyttöön asettaa myös ehdot rahan käyttämiselle. Ennen tuo taho oli kansa, joka veroilla rahoitti valtion toimet; nyt Soroksen johdolla huudetaan, että velka on ikuista, orjuus ei poistu maailmasta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top