Kiinteistövälittäjänäkin tunnettu Jethro Rostedt On juuri ilmoittanut facebook päivityksessään lähtevänsä mukaan Hjallis Harkimon perustamaan Nyt-liikkeeseen.
Jethro ilmoittaa facebook päivityksessään:
”Olen tehnyt päätöksen liittyä ko. liikkeeseen, täysin ilman dramatiikkaa.
Liike Nyt on vahvasti kulminoitunut Harry Harkimoon, jonka koen ehdottomasti yhdeksi tärkeimmäksi esikuvakseni Suomessa.”
”Olen tässä vuoden valtuutettuna oloni aikana kysynyt ihmisiltä, mitä mieltä ovat politiikasta. Ei kiinnosta, aivan perseestä ja mikään ei muutu vaikka siellä lehtereillä Paavi istuisi.” ilmoittaa hän päivityksessään. Avoimeksi päivityksessä jää, vertaus omaan asemaansa?
”Olen saanut äänestäjiltäni mandaatin viedä ja kehittää Turkua eteenpäin ja näin tulen myös tekemään. Tämän valtuustokauden ajan. Yhdessä turkulaisten kanssa. Muutokseen tarvitaan kansalaisten voimaa ja Liike Nyt mahdollistaa sen. ”
Jethro Rostedt omistaa Aninkaisten Kiinteistöt Oy:n ja on Turussa kaupunginvaltuutettuna.
21.8.2018 04:40
Hyvä Jeti!
Se vaan piti sanomani, että ei siellä yksittäiset ihmiset mitään saa aikaan, vaikka olisi kymmeniä fiksuja kansan etua ajavia.
Miksikö:
a) Systeemi on isoja puolueita suosiva (=tukimaksut, median pikkupuolueiden käsittely, hitaasti mielipiteitään caihtava kansa, kansaa ei kiinnosta politiikka jne.)
b) demokratia on lumetta (=pääministeriä ei kansa valitse, eikä ministereitä. Jokainen näkee, että siellä ne päätökset muhii ja syntyy),
c) kansa ei ole vielä herännyt muutoksen tarpeeseen vaan luulee että kaikki on hyvin (=valtamedian vallan nuoleskelu ja valkopesu)
d) konsensukseen perustuu päätökset (pitää saada hallituksessa rivit suoriksi, yksittäiset mielipiteet ei merkitse)