Jo terveyskeskusuudistusta arvosteltiin toimivan korvaamisesta ehkä toimivalla

Yhteiskunnan jäsenilleen tarjoamat palvelut parantuvat normaalisti teknistieteellisen osaamisen kehittyessä ja taloudellisten resurssien laajuntuessa, mutta asiaan tulee mutkia, kun toteuttavat tahot ovat poliittisia, siis päätöksiä tehdään demokraattisesti, -ja ammattipoliitikkojen säätäessä. Tarkastelemme.

Demokratiaa ei keksitty Kreikassa, jossa se ei kuullemma toimi vieläkään, vaan se on vanha ihmisyhteisöjen tapa tehdä päätöksiä ja toteuttaa niitä. Kansa, siis vanhaan aikaan torille tai kylän aukiolle kokoontuneet ihmiset, oli päätöksentekijä oloissa joissa ei ollut mitään virka-apparaattia tms. niitä päätöksiä toteuttamassa, vaan samat ihmiset jotka päättivät, joutuivat ne itse toimeenpanemaan. Hallintorakenteiden monimutkaistua tähän asiantilaan tuli toki muutos.

Kaikenlaisiin öykkäreihin ja muihin aatelisiin kyllästyneet helleenit (muinaiskreikkalaiset) muistivat jossakin vaiheessa vanhat ajat, ja keksivät nimen tasavertaiselle päätöksenteolle: Timokratia. Mies ja ääni -periaatteella mentiin, ja homma toimikin kohtuullisesti, mutta kriitikkojen äänikin kuultiin. Heidän mielestään on jouduttu demagogien vallan alle:

  • Demagogi, siis vastuuton selittäjä, kosiskelee äänestäjiä lupaamalla epärealistisia asioita.
  • Kansalaisista on miellyttävämpää uskoa kauniita satuja, kuin kuulla ikäviä tosiasioita, joten demagogien jutut saavat innostuneen kannatuksen.
  • Demagogian myötä ilmaantuu myös ammattipoliitikkojen luokka, joka vapauttaa itsensä työnteosta, ja keskittyy selittämään ja säätämään.

Kansanvallan kriitikot keksivätkin demagogien valtaa kuvaavan erinomaisen sanonnan: Demokratia. Onko tämänpäivän kansanvaltamme jo päässyt eroon demokratian haitoista, sen käsittelyyn ei aika eikä tila riitä, joten keskitymme yhteen esimerkkiin: Suomalaiseen terveydenhoitojärjestelmään, ja uudistamisiin poliittisen järjestelmämme tuntemalla tavalla, so. demokraattisesti.

Harva muistaa 2000-luvulla, miten ikivanha kunnanlääkäri- ja kunnansairaala-järjestelmä vaihdettiin pois, -piirustuspöytien ääressä säädettyyn ja lukemattomien asiantuntijoiden muotoilemaan systeemiin, josta Sote-uudistuksella nyt halutaan pois. Vanhaa systeemiä ei ollut kukaan suunnitellut, siihen oli vain päädytty askel askeleelta, aina korjaamalla vanhasta se mikä on mennyt toimimattomaksi, ja lisäämällä uutta kulloistenkin resurssien mukaan. (-Ehkä tämä tapa uudistaa kannattaisi palauttaa mieleen?)

Aikalaisnäkijä, entinen aktiiviupseeri ja mielipidekirjoittaja Wolf H.Halsti kirjoitti:

Tyypillisesti harkitsematonta uudistushysteriaa on ollut ryhtyminen kahteen jättiläisprojektiin yht’aikaa, sairaanhoito- ja opetuslaitoksen mullistamiseen, tekemättä etukäteen realistisia kustannuksia ja yhteiskunnan kestämiskykyä selvittäviä laskelmia. (s.283)

Tuolloiset uudistukset olivat tarpeellisia, ja niillä pyrittiin hyvään, minkä Halstikin myöntää, niin konservatiivi ja uudistus-skeptikko kuin onkin. Hänen kritiikkinsä kärki kohdistui yhteuskunnallisen rasitteen jättämiseen tarkastelun ulkopuolelle, ja sen taustalla piilevään uudistajien vauhtisokeuteen. Halsti jatkoi ajatustaan syyttämällä uudistajia, silloista vasemmistoa, tahallisesta todellisten kustannusten sivuuttamisesta, jotta uudistus saadaan eduskunnassa hyväksyttyä ja kansalle markkinoitua. Myöhemmät vaiheet osoittivat Halstin arvanneen oikein.

Halsti jatkaa uudistajien tylyttämistä toteamalla heidän intonsa ja kiireenpitämisensä takana olevan niin raadollisia syitä, kuin silloisen uusvasemmistolaisuutta myötäilevän ”poliittisen nappulaliigan” pyrkimykset tehdä itseään tärkeiksi, ja heivata Suomea kohti sosialismia. Otetaan ”porvarillisesta” yhteiskunnasta pala kerrallaan: Terveydenhoito, sitten koululaitos, jne., kunnes koko Suomi on… , mutta palataan terveysuudistuksiin:

Sinänsä on tietenkin kansalaisten taloudellinen tasa-arvo lääkäriä ja hoitoa tarvittaessa paikallaan. Mutta millaisia taloudellisia rasitteita yhteiskunta pystyy kantamaan tämän ihanteen toteuttamiseksi, missä tahdissa niitä voidaan lisätä -ja missä tahdissa teknisiä laajennuksia pystytään käyttämään tehokkaasti, eli kouluttamaan ja palkkaamaan lääkäreitä ja sairaanhoitajia?

Olisi pitänyt aloittaa yhteiskunnan kyvystä kantaa järjestelmän ylläpitokustannukset, ja mukauttaa kokonaisuus sekä määrällisesti että ajallisesti siihen. Sensijaan on rynnitty suinpäin, takapuoli edellä, rakennettu ja varustettu kustannuksista piittaamatta. (s.284)

Huolimatta Halstin kritiikistä Suomi sai toimivan terveyskeskus-järjestelmän, mutta äänestäjät/veronmaksajat saivat huomata, että heidän taskunpohjassaan oleva reikä, jonne osa tilistä aina mystisesti katosi, oli tullut suuremmaksi:

Tuloksena on, että yhteiskunta on tukehtumassa menoihin. Kunta-parkojen veroäyrin hinta lähestyy 20 penniä ansaitusta markasta, ja valtion korvaukset myöhästyvät. Samalla 10-20% miljardisairaaloiden tiloista seisoo käyttämättöminä koulutetun henkilöstön puutteen takia, tai siksi ettei saada työvoimaa liian alhaisten palkkojen takia. Niinpä sitten hoitoa tarvitsevien kansalaisten jonotuslistat vain pitenevät. (s.284)

Tässä löydämme mijardimöhläysten takaa toisenkin toimijan, kuin Halstin toden ja oikeutetun kritiikin kohteen vasemmiston: Vasurit olivat ilmeisesti perisuomalaiseen tapaan markkinoineet uudistuksensa myös politiikasta hyötyvien vanhalle jengille. Kas, sairaalajättejä rakennettiin koko maassa rakennuttajille sopivaan tahtiin, huolestumatta lainkaan siitä, tulevatko valmistuvat hoitotilat käyttöön ja jos milloin. Suomessahan ei ole korruptiota, koska samat asiat ovat niin syvällä rakenteissa, ettei Tranparency International pysty niitä näkemäänkään. Poliittiset rakennusliikkeet ovat suomalainen ilmiö, siinä kuin markkinatalouteen sopimattomat äänioikeutetut ja ei-äänioikeutetut osakesarjatkin löytyvät vain sieltä, missä pääoma on ruotsinkielistä.

Halsti päättää terveysuudistuksensa kritiikin yhteenvetoon:

Sekasortoa on ollut omiaan lisäämään samanaikainen siirtyminen kunnanlääkäri- ja kunnansairaala-järjestelmistä hienoon terveyskeskus-järjestelmään. Sekin on nyt menossa piippuun rahan puutteen takia. On pyyhittävä pois osa ohjelmanmukaisista viroista ja toimista, mikä tietysti merkitsee ettei laitoksista tule sitä mitä alunperin löysin rantein suunniteltiin. Varsin tyydyttävästi toimineen kunnanlääkäri-, sairaala- ja terveyssisar-järjestelmän tilalle saadaan vajaatoimintainen ja byrokratisoitu korvike parannuksen asemasta. (s.284)

Siinä tulikin todettua myös suomalaisen hallinnoimisen syöpä ja kuolemantauti; byrokratia. Hallintohimmeleiden rakentaminen onkin monipuoluejärjestelmälle tyypillistä, koska monta puoluekoneistoa tarvitsee paljon uskollisia paperinkääntäjiä, ja näille riittävä määrä palkintovirkoja. Tästä syystä suomalainen hallintokoneisto on tarpeeseen nähden nelinkertainen, ja riittäisi ulkomaisia normeja käyttäen 20 miljoonan hallintoalamaisen hallinnoimiseen. Mutta meitä on täällä vain jotai viisi ja puoli milliä. Kas, me raukat kuitenkin maksamme tuon kaiken.

Poliittiset nappulat ennen ja nyt

Halsti siis näki vuosikymmeniä sitten silloin meneillään olleen terveysuudistuksen vasemmiston haihattelun, budjettivastuuttomuuden ja osaamattomuuden turmelemana, mutta sinänsä hyvänä, hankkeena. Hän mainitsi poliittisen nappulaliigan, joka aikanaan toi vasemmistoedistyksellisen sukupolvi-ajattelun kaikkiin puolueisiin, -ja sai aikaan yhtä ja toista. Tänään silloiset ajan aallonharjan nuolijat ovat jo poistumassa, mutta ketä on tilalla?

Tämän asian hahmottamisessa meitä autta Suomen poliittisen journalismin kaikkien aikojen huippujengin jäsen, Arno ”Loka” Laitinen. Hän kiinnitti jo vuosia sitten huomiota erääseen pahaenteiseen ilmiöön: kauppakamari-nulikoihin. Laitisen mukaan ennen konservatiivisen Kokoomus-puolueen uusi sukupolvi on pika-oppinutta bisnesjengiä, jolla ei ole mitään ideologiaa, mutta sitä suurempi pyrky päästä asemiin. Jokunen henkilö onkin elämällään ja urallaan todistanut Laitisen yli vuosikymmen takaisen ennustuksen totuudellisuuden. Katsoo vain, mistä entisiä kokoomuspoliitikkoja nyt löytää. Tämä havainto koskee myös kokkareiden nuorta kaartia, ja nimenomaan juuri sitä.

Jätämme kuitenkin Kokoomuksen arvostelun, sillä ilmiö on paljon laajempi:

  • Löydetään tarpeellisten(kin) uudistusten kohde.
  • Aletaan väsäämään suurta pakettia.
  • Mukaan laitetaan vasemmiston ja keskustan tarvitsemia virkaläänityksiä riittävästi.
  • Muistetaan myös (entisen) oikeiston rakkaudella vaalimat hankinnat yksityiseltä sektorilta, joihin aarteisiin pääsee käsiksi vain politiikan kautta.
  • ”Ja kansa maksaa!”

Julkisten palvelujen yksityistämis-pakkomielle, joka on jo tuottanut jopa kuolettavia tuloksia, on siis vain poliittisten rakennusliikkeiden vakiinuttaman maan tavan ulottamista uudelle alueelle.

Niin demokratiaako tässä kritisoin? Ehkä parempi sana olisi kleptokratia, varkaiden valta.

Koska jokaisen ihmisen sielussa kurkkii se itsekäs ja mukavuudenhaluinen Vanha Aatami, eikä uudistusmielisen idealistin ajattelu jatku ”on-se-niin-väärin!” -toteamusta pidemmälle, suuret hyväätarkoittavat uudistukset saavat usein toteuttajikseen poliitikkojen luokan tyypillisimmät ja raadollisimmat edustajat, joilla on aina tilaisuuden tullen käsi hartioita myöten veronmaksajan taskussa, ja oma suu lähinnä. Epärealististen uudistajien ja raadollisten kabinettipelureiden yhdistelmä on maalle tuhoisa.

Sitaatit Wolf H.Halstíla kirjasta ”Tilinteon aika”, Otava 1975, ISBN 951-1-02116-8 (ISBN 951-1-02117-6).

Mielipidekirjoitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top