Jouluaaton lapsen surma Arabianrannassa -Tekijä tuomion mukaan syyntakeeton

Helsingin käräjäoikeus antoi asiassa ratkaisun hetkisitten.

Helsingin käräjäoikeus on tänään 30.7.2019 antamassaan tuomiossa katsonut virallisen syyttäjän ajamassa rikosasiassa vastaajana olleen Zulfigar Ali Sohrabin syyllistyneen syyntakeettomana murhaan 24.12.2018 Helsingissä.

Käräjäoikeus katsoi syytteestä näytetyksi, että vastaaja oli surmannut 7 -vuotiaan sukulaispoikansa isokokoista keittiöveistä käyttäen aiheuttamalla uhrille useita viilto- ja pistohaavoja erityisesti kaulan alueelle.

Käräjäoikeus katsoi teon olevan raaka ja julma sekä myös kokonaisuutena arvostelleen törkeä. Sen sijaan näyttöä ei ollut siitä, että vastaaja olisi toiminut vakaasta harkinnasta.

Vastaajalle tehdyssä perusteellisessa mielentilatutkimuksessa on todettu, että vastaaja oli tekohetkellä mielisairaudesta johtuvien harhojen vuoksi syyntakeeton ja hän on edelleen mielenterveyslain tarkoittaman tahdonvastaisen hoidon tarpeessa.

Koska rangaistuksen tuomitseminen edellyttää syyntakeisuutta, käräjäoikeus on jättänyt vastaajan rangaistukseen tuomitsematta.

Käräjäoikeus velvoitti vastaajan korvaamaan oikeudenomistajille hautaamiseen liittyviä kuluja yhteensä 5.200 euroa ja muita rikoksesta aiheutuneita kuluja yhteensä 8.400 euroa. Lisäksi vastaaja velvoitettiin korvaamaan kummallekin oikeudenomistajalle rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä 20.000 euroa.

Oikeudenomistajien oikeudenkäyntiavustajalle maksetaan valtion varoista asian hoitamisesta palkkioksi arvonlisäveroineen 4.600 euroa. Vastaajan puolustajalle maksetaan valtion varoista palkkioksi arvonlisäveroineen 4.500 euroa. Kumpikin palkkio jää valtion vahingoksi.

Koska vastaajaa ei tuomita rangaistukseen, valtion vahingoksi jäävät myös todistelu- ynnä muut asiasta koituneet kulut, jotka on maksettu valtion varoista.

Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa tuomarin ja kahden lautamiehen kokoonpanossa. Tuomion sisältö on yksimielinen.

2 Comments

  1. Orang Utang
    30.7.2019 16:02

    Tarkoittaako tämä nyt sitä, että kunniamurhasta, olipa se sitten vaikka kuin raaka, julma ja kokonaisuutena arvostelleen törkeä, ei voida tuomita rangaistukseen.

    Vastaa
  2. Juuso
    31.7.2019 07:26

    Niin, että me maksetaan oikeudenkäyntikulut ja mielisairaalapaikka halauksineen. Ehkä lomatkin pitää kustantaa tälle kunniasairaalle. Perkele.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top