Jumalan muotoinen aukko

Uskon, että jos Jumala joskus kuolee länsimaisessa kulttuurissa. Niin sen Jumalan muotoisen aukon ihmisen päässä helposti täyttää jokin muu konsepti.

Monesti tämä on jokin tuntuu olevan jonkinmoinen sorrettu-sortaja -valtarakenne. Synti ja anteeksianto -akseli on sellainen, jossa Jeesus antaa meidän kaikkien synnit anteeksi. Meidän pitää vain uskoa häneen. Tämä on nykykulttuurissa muuttunut: sortaja – sorrettu akseliksi.

Syntynyt sortajaksi!

Tämä akseli on sellainen missä ihmisen perisynti on olla syntynyt väärään sukupuoleen tai rotuun. Tätä syntiä ei voi mitenkään saada anteeksi. Kaikki maailman pahuudet voidaan lopulta johtaa tähän ajatteluun. Mikä tahansa kahden ryhmän välinen tilastollinen eroavaisuus voidaan johtaa tähän uuteen perisyntiin. Naisen euro tai maahanmuuttajan korona ovat hyviä esimerkkejä tähän.

Tämä prosessi on jo pitkällä!

Uskallan väittää, että julkisessa tilassa Jumala on jo kuollut. Sinä voit toki uskoa Jumalaan yksilönä. Uskonnonvapaus niin kauan kun se meillä on. Tämä ei kuitenkaan Päivi Räsästä pelasta. kun uusi moraali ja uusi normaali ottaa sijaa yhteiskunnassa. Vanha hampaaton ja voimaton moraali järjestelmä voi vaan ihmetellä, kun heidän uskostaan tehdään valtakunnansyyttäjän sormien näpäytyksellä laitonta.

Jumalan kuolemasta kohti tasa-arvo utopiaa!

Tilanne on tämä. Me koulutetaan elokapina aiheesta lähtien niin harhaista settiä meidän meidän nykynuorille, että on lähes kohtuutonta vaatia, että he laumoittain voisivat nousta sieltä koulutuksen suosta tätä nyky kehitystä vastaan. Me ollaan erilaisten faktojen tai tolkullisen historian sijaan ladattu koulutusjärjestelmämme moralistisella diipa-daapalla, joka valitettavasti vain sekoittaa sellaisen nuoren pään, jolle ei koskaan ole rationaalisia kykyjä edes opetettu.

Sinullakaan, joka tätä luet ja olet kanssani tästä suunnilleen samaa mieltä ei välttämättä ole vahvaa moraalipohjaa torjua tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, antirasismia tai intersektionaalista feminismiä. Mikä näissä konsepteissa on täyttä kultaa ja mikä roskaa? Voiko näitä jotenkin pelastaa.  No intersektionaalinen feminismi toki on kokonaisuudessaan ihan täyttä roskaa mutta voiko noita muita opettaa lapselle ilman että hän samalla tulee aivopestyksi?

Oikeisto ei ole pystynyt muodostamaan toimivaa usko järjestelmää, jonka avulla voisi torjua tämän huonon kehityksen. Ei ole uskottavaa vasta tarinaa tälle kiehtovalle sortaja – sorrettu tarinalle. Länsimaisen yhteiskunnan on löydettävä sellainen narratiivi, joka oikeuttaa kyseisen yhteiskunnan olemassaolon!

Tähän huutooni voisi vastata kristinusko!  Kristinusko on semmoinen uskojärjestelmä, joka suojaa kaikenmoisilta utopiaopeilta. Kristinuskon Akilleen-kantapää kuitenkin oli, että se saarnasi totuudesta! Totuus vapauttaa!, sanoi kirkko. Tiede ja Jeesus kamppaili verisesti totuudesta. Lopulta Jeesus kuitenkin taisi hävisi kamppailun monien sydämissä. Monet kristityt seurasivat materialistista totuutta, elävän totuuden sijaan. Yhteiskunnassa alkoi hallita sekulaari materialismi.

Tämä kuitenkin avasi sen Jumalan muotoisen aukon länsimaalaisen päähän jälleen kerran. Koska tiede vastaa siitä miten asiat on.  Eikä pyrikään vastaamaan siihen miten asioiden pitäisi olla. Tiede ei voi itsessään täyttää Jumalan muotoista reikää päässämme.

Mikä sen reiän sitten täytti?

Kuusikymmentä luvulta lähtien erilaiset postmodernit kriittiset rotu- ja sukupuoli-teoriat ovat vallinneet akatemisessa maailmassa. Jäljellä on vain ikuinen käsitteiden purkaminen missä pahantahtoisesti sabotoidaan kaikki mahdolliset oikeistolaiset uskon ja arvon järjestelmät. Sieltä pikkkuhiljaa ne valuvat koko yhteiskuntaan. Sanna Marinkin on kuntavaalikoneen vastauksissa ehdottomasti erimieltä siitä, että koti uskonto ja isänmaa muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle. Miksi hän ei olisi?

Jordan Peterson kertoi tämän tarinan jossain lukuisista video luennoistaan ja tuskin tätä on oikeasti edes tapahtunut mutta se on hauska metaforinen tarina kuitenkin. Muokkaan tarinan paremmin Suomen oloihin sopivaksi.

Nuori aikuinen menee yliopistoon herkässä  19 vuoden iässä. Hän on kuin haaksirikkoutunut pienellä heiveröisellä lautalla. Seilaamassa yksin tiedon valtamerellä. Opettaja tulee sitten sanomaan: Tiesitkö, että orjalaivojen terva tuli Suomesta? Hups, niin irtosi se lankun pala joka oli nimetty isänmaa. Opettaja tuli kohta takaisin ja sanoi Välimerellä kuolee paljon syyttömiä vaikka Suomi voisi helposti auttaa. Taas irtosi pala lauttaa kenties tällä kertaa se jonka nimi oli kotimaa.  Onko näihin kysymyksiin missään koulussa tarjottu moraalista selkärankaa sanoa Suomi ensin? Onko oppilaalle kerrottu, että väkilukuun suhteutettuna Suomi on orjuutetumpi maa kuin yksikään Afrikan valtioista. Ei varmasti, koska se täysin vesittäisi opettajien omasta mielestään varsin hyvät aikeet, saada aikaan tasa-arvoisempi ja suvaitsevaisempi Suomi.

Suoraan Amerikan kontekstista lainattu uhri-asetelma ei todellakaan täällä päde. Tämä johtuu siitä, että Suomella ei ole ollut siirtomaita tai orjia. Opetetaanko tämmöistä missään koulussa? Suomi joka on kaikille ei ole kenellekään. Se on pelkkä maailmanparannuksen globaali yksikkö. Sellainen jossa resurssit imetään yksilöistä ja maa annetaan niille, jotka pystyvät kulttuurinsa oikeuttamaan.

Seuraavaksi siirrytäänkin uskoon! Aivan varmasti joku kristinuskon seurakunta on joskus sortanut tai esim. vaatinut että porukka ei tekisi syntiä. Mikä taas rajoittaa yksilönvapauksia.  Päivi Räsänen puhui siitä kuinka synnistä on tehty ylpeyden aihe. Sellainen yhteiskunta on vapaampi missä synti on ylpeyden aihe. Sellainen yhteiskunta jossa synti miten se ikinä missäkin kulttuurissa määritellään on häpeän aihe. Tämä on hyvin yksinkertaista matematiikkaa.

Suomen luterilainen kirkko on tässä kohtaa niin läpi-marssittu, että jos Jeesus yön aikana on vaihdettu tasa-arvoon tai kenties monikulttuurisuuteen. Tämä tuskin herättäisi monissakaan kirkkokunnissa ihmeempiä napinoita.

Pikkuhiljaa heiveröisen lautan jokainen lankku on perusteltu hyödyttömäksi ja jäljelle jää todeta oppilaalle, että nyt hän on vapaa! Hän voi kaikessa rauhassa hukkua marxilaiseen rotu ja sukupuoli teoriaan. Musta-valkoinen hyvis-pahis asetelma vapauttaa oman ajattelun raskaudesta.  Sitten kun nämä teoriat eivät edes oikein kuvaa todellisuutta niin nuori ahdistuu ja hermostuu ja alkaa vaatia, että yhteiskunta muistuttaisi enemmän hänen utopiaansa.

Kun oppilaalle on opetettu, että kaikki yhteiskunnassa on rasistista, seksististä ja x-foobista. Hänelle kerrotaan vielä, että hänen ykköstehtävänsä riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta on vastustaa näitä pahoja asioita.  Kun tälläinen ihminen lopulta istuu valtakunnansyyttäjän pallilla, niin se selittää yhtä jos toista tästä yhteiskunnasta.

Eikö vain?
20.05.2021 Väinö Hirvelä

3 Comments

  1. juha II
    22.6.2021 22:03

    Olematta sen enempää ”Jumalan mies”. Se totuus pitää kutinsa, että kansakunta, j0oka hylkää Jumalan ei ole pitkäikäinen.

    Suomen Talvisodan aikaista presidenttiä Kyösti Kalliota (1873-1940) pidetään jo vanhuuden heikkona eikä sinänsä minään suurena voimahahmona kuten esim. Mannerheimiä, mutta Kallion rukouksen Suomen kansan puolesta sopii etsiä ja lukea. Joka kirposi suuresta hädästä ja huolesta Suomen kohtalon puolesta idän suurta jättiläistä vastaan, joka ”paperilla” näytti ”hirmuiselta” lainatakseni jatkosodan jälkeistä presidenttiä J. K. Paasikiveä. Jota ennen toki Mannerheim oli samassa virassa irrottaen Suomen sodasta erillisrauhaan v. 1944 Neuvostoliiton kanssa kun presidentti Risto Ryti oli sitonut kätensä Saksan sotilasapuun suurhyökkäyksen kriittisimpinä aikoina samalla jymäyttäen saksalaisia niin, että Hitler raivosi ”täikansasta” saatuaan sinänsä kohteliaan ja tahdikkaan kirjeen C. G. Mannerheimiltä ilmoituksena Suomen irtaantumisesta sodasta.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      23.6.2021 00:35

      ”Täi-valtiot” oli Churchillin sanonta, tai Anthony Edenin.

      Vastaa
  2. Darwin ei itse ollut ateisti vaan roolitehtävässä
    23.6.2021 10:02

    Yleisen luulon vastaisesti Darwin ei ollut itse ateisti, vaan oli salaa korkealle kohonnut jäsen laajimmassa uskonnollisessa vähemmän julkisessa hyväntekeväisyysseurassa.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Pekka Kemppainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top