Kaksi ulkomaalaista harrasti laitonta rahankeräystä Loimaalla

Kaksi ulkomaalaista miestä keräsivät maanantaina rahaa Handicap International -nimellä olevalle järjestölle Loimaalla . Heillä oli kirjoitusalusta missä oli A4-lomake, missä oli sarakkeita keräykseen osallistujan tietoja varten.

Poliisi sai kello 12.00 aikaan ilmoituksen, että Aleksis Kivenkadun parkkipaikalla on ulkomaalaisia miehiä keräämässä rahaa ihmisiltä. Partio meni tapahtumapaikalle ja asiaa selvitettäessä todettiin, että miesten epäillään syyllistyneen asiassa lievään rahankeräysrikokseen.

Vanhempi konstaapeli Martti Heinonen  kertoo eXralle, että tutkinnassa selvisi ettei miehillä ei ole rahankeräyslaissa tarkoitettua lupaa toiminnalleen.  Tälläkertaa tekijät selvisivät sakkorangaistuksella, joka saatiin tulkin avustuksella heille luovutettua. Epäselväksi jäi oliko kaksikolla mitään tekemistä Handicap järjestön kanssa. Heinonen epäilee, että kaksikko oli ohikulkumatkalla, eivätkä ole pysyvämmin suomessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top