Kamerunilainen räppäri: ”Hirttäkää valkoiset ja tappakaa lapset” (VIDEO)

Ranskassa asuva kamerunilainen Nick Conrad joutuu käräjille musiikkivideosta, jossa hän kehottaa hirttämään valko-ihoiset ja pahoinpitelemään kuoliaiksi heidän lapsensa. Video on tämän jutun lopussa.

Conradin videolla, jonka hän jakoi Youtubeen 17.09., näytetään pahoinpitelyjä ja murhia, ja promovoidaan jonkinlaista rodullista suprematismia, so. rasismia. Tyylillisesti tuote edustaa ns, räppiä, joka toisinaan luokitellaan musiikiksi. Räpin sanoituksissa ihaillaan usein rikollista elämäntapaa, halveksitaan naisia ja esitetään avoimesti rasistisia mielipiteitä.

Eräät räp-vaikutteista musiikkia esittävät ovat pyrkineet eroon sen perinteisestä -alkuperäisestä- sisällöstä, mutta yleisö ja varsinkin markkinointikoneisto uskoo yhä henkisesti alamittaisten sanoitusten kiinostavuuteen. Kuten mainio Urpo Lehtinen joskus totesi: ”P:ka myy.

Hymy-lehden perustajan sanat sisälsivät enemmän itseironiaa, mutta nykyaikaisen nuorisomusiikin, -tai nuorisolle tarkoitetun musiikin korvikkeen, sisällöstä kaikki ironia puuttuu. Räp ilmaantui aikoinaan USA:n itärannikon suurkaupunkien mustien kortteleiden nuorison kansanperinteeksi, joka tarjosi verbaalisesti lahjakkaille nuorille tilaisuuden päteä jossakin: Nerokkaat sanaleikit, joita esitettiin rytmikkäänä puheena kadunkulmassa kokoontuneelle yleisölle, sisälsivät humoristisia viittauksia kuulijoiden keskinäisiin jengi-nahisteluihin ja ihmissuhde-sekoiluihin, ja olivat elävää mustan nuorison katukulttuuria.

Kun kaupalliset koneistot haistoivat vaurastuvien afroamerikkalaisten ostovoiman, ne löysivät myös räpin. Keskiluokkaisina kravattikauloina bisnesmiehet halveksivat kadun mustia, -vaikka itsekin saattoivat olla mustia, ja olettivat että mitä alatyylisempää, sen räpimpää. Studioihin kiikutettiin katutappelijoita ja pikkurikollisia, joiden pätemisen lajille räp-puherunous oli pari sukupolvea aiemmin ilmaantunut vaihtoehdoksi. Kaupallistunut räp sai siis jo alussa ihmisvihamielisen ja yhteiskunnanvastaisen suunnan.

Ylikansallinen tajunnantäyttöteollisuus levitti po. luomustaan kaikkialle, minne markkinointi-apparaatti oli ulottanut lonkeronsa. Euroopan ja Ranskan suurkaupunkeihin muodostuva maahanmuuttajataustainen nuoriso oli samaan aikaan vaikutuksille alttiissa tilassa, ja ilman lupaavia tulevaisuudennäkymiä: Algerian ja muiden siirtomaiden itsenäistyessä Ranska oli ottanut vastaan niiden asukkaita, jotka olivatkin #kotoutuneet hyvin, ja löytäneet paikkansa yhteiskunnassa. Tähän oli tulossa muutos: Uusi muuttoaaalto oli toisenlaista väkeä, ja heitä oli liikaa.

Algerialais- ja afrikkalaistaustaisten työllistymisskanaviin oli liikaa pyrkijöitä, ja ranskalaisten puolipaternalistinen suhtautuminen entisten alusmaiden väkeen oli murtunut: Uudet tulijat olivat toisenlaisia, he herättivät ennakkoluuloja.

Ranskalaisissa lähiöissä aikuistuvat nuoretmiehet olivat epävarman tulevaisuuden edessä. Samaan aikaan heidän yhteisöihinsä valui Lähi-Idästä koraaninopettajia, joiden arvomaailma ei ollut ollut suosittua vielä silloin, kun näiden nuorten vanhemmat olivat jättäneet kotimaansa. Uudet imaamit saarnasivat halveksuntaa länsimaita ja Ranskaa kohtaan, -ja rotuvihaa.

Lähiönuori näki ranskalaisen yhteiskunnan sulkevan oviaan hänen edestään, ja ilmapiirin kylmenneen. Samaan aikaan islamistimin viestiä kuiskuteltiin hänen korviinsa. Eikä se jäänyt edes siihen. Nuorison populaarikulttuuri, johon hänen ikäluokkansa ranskalaisnuoret samaistuivat kuten kaikki muutkin kaikkialla Euroopassa, olisi ollut vaihtoehto oman yhteisön kiristyvälle konservatismille, mutta se ei tarjonnutkaan hänelle yhteydentunnetta globaalin nuoren ikäluokan maailmaan tai edes häntä ympäröivään Ranskaan: Rotuviha ja eurooppalaisten arvojen vastaisuus oli sielläkin, kuten islamistisaarnaajilla, mutta toisenlaisena.

Euroopassa varttuva maahanmuuttataustainen nuori on kahdenlaisen manipuloinnin kohteena: Hänen vanhempiensa kulttuuritausta keskiaikaisine uskontoineen tukee syrjäytymistä, ei yhteiskunnan tarjoamien kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuuksien hyväksikäyttöä. Tämän jälkeen ylikansalliset viihdekonsernit syöttävät hänelle valmiiksi #rodullistettua pseudoidentiteettiä, jossa väkivaltaisuus, rikollisuus ja eurooppalaisiin kohdistuva rasismi on korostetusti esillä.

Ranskalaisessa mediassa em. Nick Conradia on #ymmärretty, selitelty hänen raadolliset sanoituksensa parhain päin. Me emme lähde siihen mukaan: Kun poika on rikollinen, hän joutukoon lain eteen. Kerroimme edellä, että Nick on aikansa ilmiö, yhteiskunnallisen epäonnistumisen tuote.

Nick Conrad sai vihapuhe-syytteensä perjantaina ja on alioikeuden edessä 09.01.2019. 

Lisää aiheesta: NDTV 29.09.2018.

2 Comments

  1. Nestori Lundahl
    1.10.2018 12:16

    ” … Nick on aikansa ilmiö, yhteiskunnallisen epäonnistumisen tuote.”
    Ai niin kun se Palefacekin?

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      1.10.2018 12:59

      Ruandan kansanmurhan jälkeen toimittajat löysivät vankilasta tyypin, joka oli yllyttänyt hutuja tappamaan tutseja spiikeillä paikallisradion musiikkiohjelmassa. Yhtäläinen juttu.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top