Kansalaisaktivisti paljasti terroristin, -itse tänään syytettynä käräjäoikeudessa

Useita suomalaiseen poliittiseen elämään soluttautuneita islamisteja on paljastunut kansalaisaktivisti Anter Yasan toiminnan ansiosta. Tänään hän on vastaamassa itseensä kohdistuviin syytteisiin Helsingin käräjäoikeudessa, terroristit ovat yhä vapaalla jalalla.

Anter Yasa toi julki vuonna 2016, että Suomessa jonkinlaisena julkkiksena esiintyvä, ja poliittisen eliitin kylkeen liimautunut Rami Adham on Syyriaan tekemiensä matkojen aikana esiintynyt tunnettujen extremistien seurassa, käsitellyt ampuma-aseita ja liikkunut silloisen al-Nusran rintaman valvomalla alueella, jonne ei päästetä avustusjärjestöjä eikä länsimaisia tarkkailijoita. Al-Nusra käyttää nykyisin nimikettä Hay’at Tahrir al-Sham (HTS), ja edusti jo 2016 Syyriassa kansainvälistä al-Qaeda-terroristiverkostoa.

HTS on ”islamilaisen valtion” IS:n (ISIS, ISIL, Da’esh) hallitsemien alueiden vapauttamisen jälkeen ollut islamistien päävoima Syyriassa. Syyrian hallituksen joukot valmistautuvat vapauttamaan viimeisen islamistien hallitseman alueen maassa, ns. Idlibin taskun tammikuun aikana. Idlibiä hallitsee vielä HTS, -siis em. Adhamin viitejärjestö.

Syyttäjä ei meneillään olevassa oikeudenkäynnissä ole ennakkotietojen mukaan kiistänyt Yasan esittämiö väitteitä, mutta pitää niitä muusta syystä rangaistavina.

Otsikkokuvassa Yasa käräjäoikeudessa, ja Adham Syyriassa salakuljettamassa leluja lapsille. ”Myös totuuden kertominen voi olla rangaistavaa…”:

Lisää luettavaa:

14 Comments

  1. Los6666
    5.11.2020 16:02

    hieno toi politisoitunut suomen ”oikeus”laitos…. ai saatana mitä touhua

    Vastaa
  2. Pekka Kemppainen
    5.11.2020 16:07

    Kuullemma entiset persunuoret ovat twiitanneet kuvan, jossa burkhaan pukeutunut henkilö, ja joku ”ei tätä Suomeen” -lause? Kuullostaa uskomattomalta, tietääk joku? Syytteitäkin on nostettu huhun mukaan.

    Vastaa
  3. Kainuunkonkari
    5.11.2020 18:13

    Onko se sitten lohdullista, että Suomessa tyranniakin on ”tasa-arvoista”, lienee kysymys?

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      5.11.2020 18:41

      Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

      Vastaa
  4. Punavihernatsimafia
    5.11.2020 20:23

    Montako islamistia tai jihadistia näet oikeanpuoleisessa kuvassa?

    Vastaa
  5. Eero Tillanen
    5.11.2020 21:28

    Tuskinpa Anter saa muuta kuin läpsäytyksen ranteelle, kun sillä on suojaväri. Mainitsin tästä omassa oikeudenkäynnissäni, missä ei välitetty edes perustuslaista vaan se jätettiin kokonaan mainitsematta tuomiolauselmassa.

    Meillä ei ole oikeuslaitosta, vaan viemärilaitos joka jakaa kulttuurimarxismin mukaisia langettavia tuomioita ainoastaan valkoisille isänmaallisille kantasuomalaisille.

    Vastaa
  6. Orang Utang
    5.11.2020 21:51

    Sama ilmiö Ruotsissa. Siellä poliisi alkoi pitämään kirjaa ammattimaisista rikollisjärjestöistä, niin kohtapa huippupalkkainen lakimies nosti asian esille ja vaati seurannan lopettamista, rasismiin tai vastaavaan vedoten. Seuranta lopetettiin.

    Tämä ilmiö oikeusistuimissa saattaa toistua siten, että ennen istuntoa tuomarille sanotaan, että „tiedämme missä asut“ tai muuta aivan laillista sanamuotoa käyttäen kerrotaan, mikä päätöksen pitää olla.
    – Lähteekö tuomari noudattamaan lakia henkensä uhalla?
    – Kaiken lisäksi oikein tuominnut tuomari sitten palkitaan ja sen jälkeen hän onkin sitten koukussa.

    Asiasta kirjoitti PetterssonsBlogg muutama viikko sitten. En tähän hätään löytänyt linkkiä.

    Rikollisjärjestöt ovat oppineet maan tavoille ja käyttävät järjestelmää edukseen.
    – Kyse on järjestäytyneestä laillisesta toiminnasta.

    Monikulttuurisuuden seurauksena meille syntyy yhteiskunta, joka täytyy olla myös monilakinen.
    – Tai sitten yksi kulttuuri ja yksi laki.
    – Joko hyväksymme monikulttuurisuuden ja maan jakautumisen aivan kaupunginosan kokoisiin kulttuurialueisiin, jotka jokainen noudattavat omaa lakiaan tai sitten „maassa maan tavalla“ -käytännön.

    Kuvitellaanpa tilanne, että integroimisen nimissä pitää nimittää tuomari (poliitikko, virkamies, tai vaikkapa vain ääntenlaskija kunnallisvaaleihin) ja hakijana on erittäin pätevä lakimies ja tunnettu klaanin jäsen ja tunnettu klaaninsa kulttuurin noudattamisesta.
    – Voidaanko tuo henkilö nimittää virkaan?

    – Hänen kulttuuriinsa kuuluu, että klaani ja perhe menee kaiken muun edelle.
    – Kulttuuriin kuuluu myös, että hänet poistetaan joukosta, jos hän pettää klaanin.
    – Jos hän virassa tuomitsee oman klaanin vahingoksi, on se samakuin allekirjoittaisi oman kuolemantuomionsa.
    – Hänen kulttuurissaan maan Sumalainen, Ruotsalainen tai minkä tahansa maan kansalainen on vain toisen klaanin jäsen. Vihollinen.
    – Hänen kulttuurissaan virka-asema on vain keino edistää perheen asemaa ja klaanin kunniaa.

    Tuo esittämäni ongelma on sellainen, että se ei ole ratkaistavissa Suomi-klaanin tai Ruotsi-klaanin kulttuurin, maan lakien, mukaisesti.

    Anter Yasa on järjestäytyneen laillisen toiminnan uhri ja häntä lyödään kovaa, jotta seuraajia ei kansasta nousisi.

    Vastaa
    1. Orang Utang
      5.11.2020 23:29

      On ymmärrettävä, että
      – hyvä ja paha
      ei ole mitenkään kytköksissä
      – lailliseen ja laittomaan.

      Ne eivät ole ollenkaan saman asian dimensioita.

      Paha ihminen tekee pahoja tekoja
      – laista (ja asemasta) riippumatta
      ja hyvä ihminen tekee hyviä tekoja.

      Sillä ei ole merkitystä
      – elämmekö sosialismissa vaiko kapitalismissa,
      mutta sillä on
      – hallitsevatko meitä hyvät ihmiset vaiko pahat.

      Vastaa
    2. Juna meni jo
      6.11.2020 10:09

      Kyse on tästä viranomaisten terrosismista joka alkaa aina ”heikoimmasta”. Eli ensin se alkoi Vastarinnasta, eikä kukaan julkisesti puolustanut. Nyt hyökättiin Anterin kimppuun, eikä kukaan puolustanu. Kuten rommaanissakin ”…ja sitten ne tulivat ja veivät mnut. Eikä ollut kukaan joka olisi puhunut puolestani”, kuten osuvasti Mikko Hamunen kirjoitti jo pari vuotta sitten.

      Tämä juna nostettiin silloin jo raiteille. Ja nyt se ei enää pysähdy ennenkuin viimeinenkin soraääni on vaimennettu. Suomalaisten olisi tullut Vastarinnan oikeukäsittelyn aikana tukea Vastarintaa ja olla poliisihallitusta vastaan. Eikä vain ”seurata/raportoida” oikeuskäsittelystä. Sillä nyt sitä päätöstä käytetään prusteena kaikkeen ”vihapuheeseen”.

      Meidät on jo alistettu, suurin osa ei vaan vielä ymmärrä sitä. Ja tiedoski epäilijöille, en koskaan kuulunut ko. järjestöön.

      Vastaa
    3. Orang Utang
      8.11.2020 17:08

      Laillinen uhkaus on erityisesti valtiojohtoisten terrorijärjestöjen käyttämä keino. Onhan niillä hyvät suhteet valtioon ja ne osaavat toimia byrokratiassa byrokratian tavalla.
      – Suomessakin on paljon NATON: komennossa olevia tappajia, joilla on erityissuojelu.

      Miksi Helsingin Kaivopuistossa tapahtuneen kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn jälkeen poliisi odotti ensin, että rikollinen pääsee maasta pois ennen kuin ryhtyi toimenpitsisiin.
      – Poliisi vain noudatti käskyjä.
      – Käskyt eivät välttämättä tulleet Suomen lainsäädännän alaisilta toimijoilta.

      Hur kunde Göta hovrätt frikänna två mördare?

      – Elämme lainsäädännön jälkeistä aikaa.
      –Kansallinen laki ei enää päde jos se on „universaalien toimijoiden“ esteenä.
      – Laki on korvautumassa „yhteisösäännöillä“. Niiden säätämiseen ei kysytä kansan mielipidettä, koska ne edustavat „korkeampia universaaleja arvoja“.

      Erityisesti sananvapauteen kohdistuvien hyökkäysten rakenne on sellainen, että niiden toteuttajien täytyy olla valtiollista alkuperää.

      Vastaa
  7. Hyperborean
    6.11.2020 02:51

    Jos Yasa saa tuomion, tarkoittaa se että edes suojaväri ei auta jos sanoma on väärä. Globalistit pelkää enemmän kantakansalaisen puolelle asettuvaa pakolaista kuin kantakansalaista, riippumatta valtiosta. Tämänkaltaiset tuomioinnit onkin ainut keino puuttua maahanmuuttaneiden, ei kantaväestöön kuuluvien puolelta tulleisiin vääränlaisiin ulosanteihin kyldyyrin ihanuudesta. Oikeuslaitos siinä falskisti sanoo että kantakansalainen ei ole suojeltu, eikä kantakansalaista puolustava pakolainenkaan.

    Kriittisten äänten hiljentäminen tosin ei poista kriittisyyttä, eikä kansannousuja ole koskaan estetty sensuroimalla tai kieltämällä puhetta.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      6.11.2020 11:25

      Otsikkokuvalla halusin sanoa, että islamisti uhkaa väkivallalla ja kansalaisaktivisti vastaa kettuilevalla puheella. Jos me muut vain jaksamme olla kettuilijan puolella, me voitamme. Sivistys on sitä että kettuilemalla voittaa väkivallan.

      Vastaa
  8. Pekka Kemppainen
    6.11.2020 14:35

    Kuka kertoisi Suomeen muslimimaista muuttaneille sekulaareille maahanmuuttajille, etteivät ole tulleet islamistiseen maahan? -Sen kertominen sallittua, sillä se ei ole totta.

    Vastaa
  9. HenkkaR
    6.11.2020 23:56

    Kaikki kunnia Anterille tässä asiassa, ja monissa muissakin ansioissa.

    Kuitenkin sopii oudoksua sitä, että hän kertoi avoimesti pimittäneensä näitä tapauksia tuolloin vaalien yli, jotteivat persut saisi sen vuoksi kannatusta ja pääsisi hallitukseen.

    Hän siis on jostain syystä perauvastainen kuitenkin, eli sahaa omaa oksaansa. Olisikohan aika hänellä kääntää kelkkansa, niin saataisi joskus tällaisille – nyt häneenkin kohdistuville – älyttömyyksille loppu.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top