Kansanedustajan raaka pahoinpitely Bremenissä Saksassa herättää niukasti kommentteja poliittisilta tahoilta

Maanantai-illalla kotikaupungissaan väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi jotunut AfD:n bremeniläinen kansanedustaja ja puolueensa paikallisosaston johtaja Frank Magnitz on edelleen sairaalahoidossa. Eri saksalaiset puolueet ovat ottaneet kantaa väkivallantekoa vastaan, mutta kansainväliset kommentit ovat jääneet vähiin.

Saksassakin suoraan johonkin eduskuntapuolueeseen kohdistuvat väkivallanteot ovat olleet harvinaisia. Alternative für Deutschland -puolueen toimistoja kohtaan on tehty joitain ilkivallantekoja, ja äskettäin pommihyökkäys. Suomesta muistetaan viime vuosilta vain Perussuomalaisten paikallistoimiston ikkunan rikkominen Helsingissä parin vuoden takaa. Kyseistä tapausta juhlittiin somessa jonkin ääriryhmän tekona. Bremenin poliisi pitää Magnitziin kohdistunutta hyökkäystä poliittisesti motivoituneena, ja AfD:ssa nähdään asia samoin. AfD:n edustajan mukaan hyökkäys, joka alkoi puuesineellä lyömisenä ja jatkui taintuneen uhrin potkimisena, olisi ollut kuolemaan johtava, jos sivullinen ei olisi sitä keskeyttänyt.

Mm. Daily Mailin artikkelista voi katsoa kuvan uhrista sairaalan pöydällä. Kuva tukee tulkintaa murhayrityksen kaltaisesta teosta, joka olisi saattanut johtaa uhrin kuolemaan. Emme voi näyttää em. kuvia.



Poliittista väkivaltaa on valitettavasti jouduttu tottumaan näkemään sekä poliittisten äärilaitojen pikkuryhmien välillä, että suurten kansainvälisten kokousten yhteydessä. Hyökkäys parlamentinjäsentä vastaan on ensimmäinen vuosikymmeniin EU:n alueella. Siksi se voi merkitä tilanteen siirtymistä uudelle levellille: Parlamenttien työhön vaikutetaan fyysisellä väkivallalla kansanedustajia kohtaan. Jos tilanne vakiintuu tämänsuuntaiseksi, se on hyvin pahaenteistä.

Rikolliset tavoittivat Magnitzin hänen poistuessaan teatterinäytännöstä. Tämä vahvistaa jo esitettyä näkemystä, että teko oli poliittinen ja kohdistui valittuun henkilöön. Poliittisten attentaattien, olivat ne sitten väkivaltaa tai vain jonkin kompromenttoivan aineiston hankkimista, eräs yleinen piirre on niiden valmistelu ennalta, so. tapahtumapaikka järjestetään: Tekijät ovat paikalla ajoitetusti, ja heidän taustatiiminsä on valvomassa tilannetta, ja jos se on katsottu tarpeelliseksi, tekijöille on valmiina jokin pakojärjestely.

Siis: Attentaattia varten tarvitaan vain 1) aika ja 2) paikka. Juuri kukaan poliittinen henkilö ei ole joutunut iskun tai provokaation kohteeksi ilman että tekijät ovat voineet odottaa hänen saapumistaan, ja varmistaa t. valmistella tapahtuman näyttämön. Näin lienee käynyt myös Magnitzin tapauksessa.

Politiikan toimijat voivat minimoida riskit esm. pitämällä aikataulunsa vain omana tietonaan, ellei muuhun ole pakottavaa syytä. Liikkuessaan niin, ettei sitä kukaan voi ennakoida, heillä on vain samat riskit kuin kenellä tahansa taviksella: Kohdata väkivaltainen henkilö sattumalta. Kun poliittiseen attentaattiin liittyy teon tekijän/tilaajan kannalta hyvin suuria riskejä, niitä ei koskaan tehdä ilman valmistelua, näyttämön kartoitusta etukäteen, -ja taustatiimiä.

Saksassa äärivasemmisto on tällä vuosikymmenellä toteuttanut joitakin väkivallantekoja, jotka osoittavat suunnittelun ja osaamisen yllättävän korkeaa tasoa. Eräässä äskettäisessä tapauksessa tuhopolton toteuttaminen oli varmistettu levittämällä piikkejä poliisin ja palokunnan todennäköiselle lähestymisreitille. Kaksi tai kolme poliisin ja palokunnan ajoneuvoa vaurioituikin renkaiden puhjetessä hälytysajo-nopeudessa. Mihin sitten poliittisilla attentaateilla pyritään?

Toki teon tilaaja myös hyötyy kohteena olevan uhrin ainakin tilapäisestä poistumisesta käytännön politiikasta, mutta tärkein tavoite on jotakin aivan muuta: Poliittisen tilanteen labiiliuden, horjutettavuuden, lisääminen:

  • Jos istuva hallitus ei kykene säilyttämään julkista järjestystä, jota horjutetaan esm. mellakoilla ja po. poliittisilla väkivallanteoilla, se näyttäytyy äänestäjille heikkona.
  • Eihän heikkoa ja saamatonta kukaan äänestä? -Siis kannattajat alkavat katsella muita puolueita.
  • Mihin suuntaan poliittinen käänne tapahtuisi, se hoidellaan toisin keinoin.

Bremenin eilisessä väkivallanteossa pääepäiltynä on äärivasemmisto. Heillä on eniten hampaankolossa AfD:ta vastaan, ja heiltä on myös saatu näyttöä matalasta kynnyksestä väkivallan käyttöön. Kokonaisuuden kannalta tekijöiden poliittinen väri on miltei sivuseikka: Teko vaikuttaa samalla tavalla riippumatta siitä keneltä se on tilattu.

Lisää aiheesta: Bild 08.01.2019.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top