Käräjäoikeus hylkäsi syytteet poliisin ylijohtoa ja Helsingin poliisilaitosta koskevassa Tietolähdejutussa – veronmaksajille iso lasku

Helsingin käräjäoikeus antoi ratkaisunsa pitkään jatkuneessa virkarikos oikeudenkäynnissä. Sytteet hylättiin.

Jutussa syytettyinä olevia Lardotia, Riikosta, Aapiota, Paateroa, Aarniota, Rainialaa ja Rinnettä on epäilty tahallisesta tai toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Asian tutkinta käynnistyi vuonna 2013 silloisen sisäasiainministeri Päivi Räsäsen tehtyä tutkintapyynnön Valtakunnansyyttäjänvirastolle sen jälkeen, kun julkisuudessa oli esitetty tietoja, joiden mukaan Helsingin poliisilaitos ei rekisteröisi tietolähteitään. Asian esitutkinta viivästyi siten, että valtakunnansyyttäjä nosti ensimmäiset syytteet asiassa vasta lokakuussa 2017. Loput syytteet nostettiin keväällä ja kesällä 2018.

Oikeudenkäyntiin on käytetty 50 istuntopäivää 2.10.2018-28.3.2019 välillä ja lasku on tästä on mittava. Suomen valtio velvoitettiin korvaamaan vastaajien oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluja yhteensä yli 620000 euroa. Oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi Suomen valtio velvoitettiin lisäksi maksamaan hyvitystä kahdelle vastaajalle yhteensä 7000 euroa. Summassa ei luonnollisestikaan ole mukana käräjäoikeuden kustannukset.

Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen ja nähtäväksi jää jatkuuko käsittely ylemmissä oikeusasteissa.

2 Comments

  1. Puolueeton
    19.6.2019 16:23

    Oliko sijoituksesta yhteiskunnallista hyötyä? Keneltä on kerätty rahat valtion kassaan?
    Suomalainen korkean tason korruptio tulee kalliiksi. Siitähän tässä on kysymys, erimielisyydet ja kateus tulisi ratkaista sopimalla eikä kansalaisten rahoin.

    Vastaa
  2. Jussi
    22.6.2019 20:55

    Siis tutkiko poliisijohto itsensã ja totesi syyttömäksi?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top