Helsingin käräjäoikeus on tänään antanut tuomion asiassa, jossa syyttäjä on vaatinut opettajalle rangaistusta yhdeksästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Opettaja on tuomittu puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, kahden ja puolen vuoden koeaikoineen.
Tapahtumat ajoittuvat 13.08.2013 ja 03.11.2014 sekä 12.08.2015 ja 20.04.2017 väliin. Tapaukseen liittyy opettajan oppilaat luokalla yhdeksän ja asianomistajia on yhteensä ollut yhdeksän.
Opettaja on opettanut matematiikkaa ja datatekniikkaa. Tapahtumat ovat muodostuneet seksuaalipainotteisten viestien ja kuvien lähettämisestä sosiaalisessa mediassa kouluajan ulkopuolella sekä koskettelusta koululuokassa opetuksen yhteydessä. Opettaja on lähettänyt alle 16 -vuotiaille miespuolisille oppilailleen kuvia muun muassa miehen sukupuolielimistä ja hän on viestitellyt oppilaiden kanssa seksistä, itsetyydyttämisestä ja homoseksuaalisuudesta. Opettaja on tunneilla hieronut tiettyjen oppilaiden hartioita ja niskaa, silitellyt heidän hiuksiaan, halannut heitä takaapäin ja kosketellut ja silitellyt heidän reisiään. Koskettelu on tapahtunut, kun opettaja on tullut luokassa auttamaan oppilaita.
eXtra ei ole halunnut julkaista uhreista tietoja heidän suojelemisekseen. Myös harvoin ja harkiten mainitsemme tuomitun nimen.
Suomenmaa niminen julkaisu on jo aiemmin julkaissut tuomitun Niklas Sten Bertel Stockmannin nimen.
eXtra selvittää vielä asiaan liittyviä vaiettuja kytköjä.
14.12.2018 18:20
Tätä menoa demareilla ei ole keväällä yhtään kansanedustajaehdokasta.