Käräjäoikeus vangitsi kaksi miestä kultavarkaudesta Joensuussa

Kaksi varasta iski Joensuussa kirpputorille. Tekijät saatiin onneksi kiinni, ja maanantaina heidät vangittiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Vangitut olivat vieneet torstaina 21.3 kirpputorilla olevasta vitriinistä erilaisia kultakoruja yhteensä noin 3000 euron arvosta.

Varkaat pystyttiin tunnistamaan kirpputorin valvontakameran kuvanauhalta. Tekijät olivat päässeet käsiksi koruihin vitriinin lukkoa vääntämällä, ja paenneet heti teon jälkeen paikalta. Miehet olivat yrittäneet pian teon jälkeen myydä koruja joensuulaisiin kultaliikkeisiin. Yhdessä liikkeessä osa koruista oli otettu vastaan ja poliisi takavarikoi nämä korut myöhemmin.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi maanantaina vuonna 1976 ja vuonna 1974 syntyneet joensuulaiset miehet todennäköisin syin epäiltynä tekoon. Vangitsemisen erityisenä perusteena käytettiin sitä, että iso osa varastetuista koruista on edelleen kateissa ja toisekseen molemmilla miehillä on runsaasti rikollista menneisyyttä, joten vangitseminen tehtiin myös rikollisen toiminnan jatkamisvaaran perusteella.

Syyte asiassa on nostettava toukokuun loppuun mennessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top