Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva kertoo jääkiekkolegenda Marko Jantusesta, joka menetti lähes kaiken päihteille.
(Artikkelikuva: Laura Mainiemi, SolarFilms.)
Laitapuolen hyökkääjä kertoo jääkiekkoilija Marko Jantusen fiktiivisen selviytymistarinan. Elokuva alkaa Lahdesta vuonna 2015, hetkestä, jolloin koditon Jarna on ajautunut elämänsä syvimpään ahdinkoon. Velkojat tulevat perimään huumerahoja ja Jarnalle annetaan vuorokausi aikaa maksaa velkansa, mistä alkaa hurja piripäinen taistelu aikaa vastaan. Maaninen vauhti, pelko perässä vaanivista tappajista, vainoharhat ja itseinho vanhoista vääryyksistä johtavat lopulta liikenneonnettomuuteen. Jarna ei jaksa enää paeta, vauhti hidastuu ja hän on luovuttamaisillaan.
Solar Filmsin tuottama elokuva tulee katsojille nautittavaksi elokuvateattereissa 26.8.2022. Solar Filmsin elokuvan ovat tuottaneet Rimbo Salomaa, Jukka Helle ja Markus Selin ja sen levittää Nordisk Film.
Marko Jantusen roolissa uutuuselokuvassa nähdään Severi Saarinen. Muissa päärooleissa näyttelevät Katariina Havukainen, Jorma Tommila ja Tommi Eronen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Mikko Kouki ja Petja Lähde.
Nykyään Marko Jantunen eli Jarna keskittyy laaja-alaiseen päihdetyöhön muun muassa nuorison keskuudessa. Hänen Läpi helvetin -luennoillaan on ollut jo yli 100 000 kuulijaa. Jantunen on aktiivisesti mukana elokuvan teossa.