KD ja Liike Nyt liittyvät Perussuomalaisten välikysymykseen, Kokoomusta ei huolittu mukaan

Polttoaineiden ja energian hintakehitys syö suomalaisten ostovoimaa, ja jopa ministerin suusta on käsketty kansaa sosiaalin luukulle. Perussuomalaiset tekevät asiasta välikysymyksen, ja mukaan lähtevät KD ja Liike-Nyt, vaan ei Kokoomus. 

Kokoomukselle näyttää olleen ylihaasteellista irtautua hiilineutraalius-tavoitteesta, jota kansankyynikot Esson baarissa peräti punavihervasemmiston sotalipuksi nimeävät. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kuitenkin löytänyt toimenpide-ehdotus -listan, joka rasittaa vähemmän valtion budjettia -saamatta jäävinä veroina- kuin Perussuomalaisten välikysymyksen linja. Samaan aikaan toisaalla Vasemmiston edustaja esittää energian hinnannousun kompensoimista palkansaajille työmatkavähennyksen korottamisena. -Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Perussuomalaisilta välikysymys hallituksen kyvyttömyydestä reagoida polttoaineiden ja sähkön hintoihin

Suomalaisten ostovoima laskee sitä myötä, kun rajusti nousseet polttoaineiden ja sähkön hinnat lisäävät liikkumisen ja asumisen kustannuksia, huomattavat perussuomalaiset välikysymyksen saatesanoissa. Liikenteen polttoainekulut siirtyvät suoraan hintoihin, kuten ruoan hintaan. Inflaatiokin kiihtyy.

– Liikkumisen ja asumisen kasvaneet kustannukset heikentävät merkittävästi etenkin pieni- ja keskituloisten ostovoimaa. Paremmin toimeentulevilla vaikutus ei ole niin dramaattinen, mutta monille kansalaisille etenkin suurten kaupunkien ulkopuolella ongelma on todellinen. Hinnat vaikuttavat esimerkiksi siihen, kannattaako töissä enää käydä, muistuttaa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.

Joulukuun kyselytunneilla kuultiin valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk) hyytävä vastaus perussuomalaisten kysyessä, miten pienituloiset pärjäävät nousevien sähkölaskujen kanssa: Kansalaiset voivat sähkölaskujensa kanssa tukeutua sosiaaliturvaan. Perussuomalaiset pitivät kuultua vastausta ylimielisenä.

Purra esittää veronalennusten käyttöä ja jakeluvelvoitteen lieventämistä

– Me vaadimme polttoaineiden ja sähkön hintoja alentavia kansallisia toimia, kuten veronalennuksia. Hallitus levittää kätensä syyttäen maailmanmarkkinahintoja ja väittää, etteivät he voi mitään asialle. Tämä ei ole totta. Hintoihin vaikutetaan merkittävästi kansallisin toimin. Esimerkiksi kireä jakeluvelvoite nostaa hintaa entisestään.

Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka” pahentaa tilannetta, jatkaa PS:n puheenjohtaja kritiikkiään:

– Suomen kilpailukyky ajetaan kyykkyyn, hiilivuoto kiihtyy, mutta edes ilmasto ei näillä Suomen toimilla hyödy. Hallituksen on peruutettava muita maita kireämmästä hiilineutraalisuustavoitteesta. Suomalaisia ei voi ilmastokurjistaa kahdesta suunnasta, sekä yliampuvilla kansallisilla toimilla että suostumalla kaikkeen, mitä EU:sta kehdataan ehdottaa.

Harkimo: Työssä käyvät ja veroja maksavat ihmiset ja yrittäjät ovat Suomen taloudellinen selkäranka

-Kun bensan ja dieselin, sähkön ja ruoan hinnat nousevat enemmän kuin palkat, ihmiset köyhtyvät. Työssä käyvät ja veroja maksavat ihmiset ja yrittäjät ovat Suomen taloudellinen selkäranka ja haluamme puolustaa heitä ja lähdimme siksi mukaan. Holtiton velkaelvytys ja rahan vastuuton jakaminen korottavat inflaatiota ja ajavat ihmisiä vaikeuksiin ja syövät heidän elintasoaan, sanoo Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo.

Velkaelvytetään, infllaatio laukkaa ja kansa köyhtyy samaan aikaan. Liike Nyt lähtee mukaan PS:n välikysymykseen, kuten myös Kristillisdemokraatit.

KD on huolissaan energian hintojen vaikutuksista ja huoltovarmuudesta

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä osallistuu PS:n välikysymykseen polttoaineiden ja sähkön hinnasta. KD on huolissaan energiahuoltovarmuudesta ja energiakriisin vaikutuksista niin kansalaisille, maataloudelle kuin teollisuudelle.

Energiakriisi on Suomea paljon laajempi ilmiö, mutta sen ratkaisemiseksi tarvitaan kansallisia toimia, joista hallitus on vastuussa, kansanedustaja Peter Östman perustelee ryhmän päätöstä lähteä mukaan välikysymykseen.

Östman kysyi samasta asiasta hallitukselta viime torstain kyselytunnilla.  Polttoaineiden ja energian hintojen nousu iskee erityisesti maaseudulla ja pienituloisiin. Oman kodin lämmittämisen tai työssäkäymisen kulut ovat kohonneet ja ne voivat muodostua jopa ylivoimaisiksi pienituloiselle perheelle, muistutetaan KD:n tiedonannossa.

Haluamme varmistaa, että hallitus ottaa kevään ilmasto- ja kehysneuvotteluissaan vakavasti energiakriisin vaikutukset kansalaisten kukkaroon, Östman toteaa.

Kokoomus ei jousta ilmastotavoitteesta, -ei pääse mukaan välikysymykseen

Perussuomalaiset ei ota kokoomusta polttoaineiden ja sähkön hintoja koskevaan välikysymykseensä, kertoi puolue tänään.

– Keskustelua aiheesta käytiin puolueiden kesken hyvässä hengessä, mutta perussuomalaiset tahtoo joustaa kunnianhimoisissa ilmastotavoitteissa, Kokoomus ei, PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo.

– Kiilusilmäiset ilmastotoimet ovat sosialidemokratian ohella suurin tekijä, jolla autoilun ja asumisen hintoja ajetaan jatkuvasti ylemmäs,  toteaa Tavio.

Perussuomalaiset eivät hyväksy tulonsiirtoja etelään, EU:n suunittelemaan tapaan, eivätkä myöskään EU:n ilmastopaketteja. Etelän euromaat hyötyvät näistä suomalaisten kustannuksella, kritisoi Tavio.

5 Comments

  1. Tupauuno
    7.2.2022 23:47

    Kokoomuksella jo seuraava hallituspohja mielessä. Ovat ylimielisyydessään niin voitonvarmoja seuraavasta pääministerin paikasta, että sellaisen rupusakin kanssa kuin persut ovat, ei kannata nyt tehdä yhteistyötä. Kyllä ne persut sieltä vielä ponnistavat suurimmaksi puolueeksi, kunhan inflaatio jatkaa nousuaan ja energian hinta senkun kallistuu.

    Vastaa
    1. Idiootinpäiväkirja
      8.2.2022 14:38

      Mikään muu ei ole niin petollista, kuin itsevarmuus ja ylimielisyys. Gallupit elää ja ne voivat heittää härän kuperkeikkaa jopa viimeisenä kuukautena. Persut olivat gallupeissa nousujohteisena kuukausi kaupalla, mutta siitä ei pidetty elämää. Nyt kokoomus on ollut nousukiidossa pari kuukautta ja meno on äitynyt aika-ajoin villiksi. Siihen kun vielä ympätään oikeaan saumaan kokoomukselle mieluisat vaalit, niin vauhtisokeudesta on merkkejä. Aikaa on yli vuosi vaaleihin ja tässä ehtii tapahtua vielä mitä vaan. Siksi kannattaakin vaan jatkaa maltillista politiikkaa.

      Vastaa
  2. Petri
    8.2.2022 00:39

    Pidän kokoomuksen ulos jättämistä typeryytenä. Nyt jos koska opposition pitäisi olla yhtenäinen! Lisäksi olisi hyvä huomioida, että porvarihallitusta(se tod.näköisin vaihtoehto) kyhättäessä kokoomus on joka tapauksessa hallituskumppani. Mikäli yhteistä säveltä ei löydy edes oppositiossa mistään asiasta, niin mistä se sävel löytyisi hallituksessa?

    Itse kannattaisin sopua ja yhteispeliä. Maa saisi reilun vuoden päästä porvarihallituksen jne. Toki ilkeät asiat hiertävät, mutta sellaista se politiikka on, ilkeitä asioita. Huomioitavaa on myös se, että hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa on paljon todennäköisempää, kuin sosialistien kanssa. Sossut ovat jo aikaa sitten torpanneet hallitusyhteistyön persujen kanssa. Kokoomus sen sijaan on ollut koko ajan myöntyväinen hallitusyhteistyöhön persujen kanssa.

    Näitä asioita pitäisi miettiä kaikesta katkerimpina hetkinä ja katsoa tulevaisuuteen laaja-alaisesti. Se, että polttaa sillat…se ei johda mihinkään. Malttia!

    Vastaa
  3. juha II
    8.2.2022 21:24

    Kokkareet saavat painua macronin ja castron (piip) p*********!!!

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      8.2.2022 21:27

      Sovitaan että painuvat Persiaan. OK?

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top