Keravalais-koulun rehtori vähätteli ensimmäisen välikohtauksen, seuraava olikin jo ”silmitöntä väkivaltaa”

Keravalaisessa Sompion koulussa tapahtui elokuussa väkikohtaus, jonka aiheuttivat kouluun kesken opetustilanteen tunkeutuneet ulkopuoliset nuoret, joita kuvaillaan ”ylimielisiksi”. Seuraavan tilanteen, viime torstaina (10.01.), kuvaus on ”silmitön väkivalta”.

Keski-Uusimaa uutisoi 29.08.2018 Sompion koulussa tapahtuneesta tilanteesta, jossa kouluun ja oppitunnille tunkeutui kaksi koulun ulkopuolista nuorta, jotka estivät opetuksen ja pitivät omaa showta. Toinen häiritsijöistä piti hetken veistä kädessään, mutta rehtorin mukaan ”ketään ei uhattu sanallisesti eikä fyysisesti”. Häiriköitä ei kuitenkaan saatu ulos koulusta ilman poliisin apua.

Poliisit siis tulivat paikalle jostain syystä, ja veivät vieraat henkilöt pois. Kun rehtorin ote järjestyksenpidosta on tullut koestettua, jatkoa seuraa väistämättä:

Sompion koululla sattui torstaina noin kello 10 aikaan tapaus, jossa kaksi poikaa ajautuivat keskenään väkivaltaiseen tappeluun koulun aulassa välitunnin aikana. Pojat olivat toisilleen entuudestaan tuttuja ja he käyvät Sompion koulun 9. luokkaa. Rehtori Risto Kilvelän mukaan syytä tapahtuneelle ei toistaiseksi tiedetä.

Siis mitä: Väkivaltainen tappelu koulun aulassa välitunnilla klo. 10? Eikä rehtori tiedä/ymmärrä missä mennään. Lehden tietojen mukaan toinen nuorista käytti ”silmitöntä väkivaltaa” (sic!).

Keski-Uusimaa 29.08.2018: Välikohtaus Sompion koulussa aiheutti huhumyllyn verkossa – rehtori kertoo nyt, mitä oikeasti tapahtui.
Keski-Uusimaa 14.01.2019: Sompion koulun aulassa vakava välikohtaus: tappelussa silmitöntä väkivaltaa, sivulliset videoivat tilanteen – ”Kehotin toisen oppilaan huoltajaa tekemään rikosilmoituksen”.

Koulujen alueelle koulupäivän aikana tunkeutuvat ulkopuoliset, jotka saattavat olla oppilaiden vanhempia, isojaveljiä tai serkkupoikia, joilla saattaa olla kiinnostusta lisätä perheenjäsenensä respektiä, tai liikkua muilla asioilla, eivät ole tuntematon ilmiö Keravallakaan. Ainakin kerran tilanne on johtanut oppilaiden sulkemiseen luokkiin, ja poliisin kutsumiseen hakemaan asiattomat pois koulun käytäviltä. -Ja kuten lehden haastattelema rehtorikin edellä totesi, ilmiön syytä ei tiedetä.

Löytyi vielä yksi: MTV-uutiset 15.10.2012: Veitsi heilui koulussa – rehtori puhui puukon pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top