Yle:n Sannikassa vietiin eilen suomalaista keskustelukulttuuria monta piirua oikeaan suuntaan, koska siinä paljastui woke-ideologian autoritaarisuus.
Ensimmäisen haastatteluosuuden huipennuksessa tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalo iski asian ytimeen, eli siihen, että nykyinen yhteiskunnallinen ilmapiiri woken myötä uhkaa ihmisten oikeutta omaan itsenäiseen ajatteluun ja että woke-ideologia ei edusta liberaalia aatetta, vaan autoritaarista pakottavaa aatetta.
Seuraavassa osuudessa Yle:n toimittaja Renaz Ebrahimi ja kosmologian emeritusprofessori Esko Valtaoja keskustelivat mielipiteen vapaudesta, woke-ideologiasta känselöinteineen ja intersektionaaliuuksineen. Olen muutamaan otteeseen kirjoittanut tässä blogissani USA:n yliopistoista levinneen woke-ideologian tuonnista sanoineen päivineen Suomeen ja mitä absurdiuksia ja älyttömyyksiä siitä seuraa.
Viimeinen woke-skandaali tuo Afrikantähtigate taisi avata ihmisten silmiä jo laajalti, mutta eilinen Sannikka todennäköisesti avasi yhä laajemmalle ihmisten silmiä wokepakkokulttuurin Suomeen rantautumisesta ja sen kielteisistä yhteiskunnallisista vaikutuksista Suomessa. Kiitos tästä lankeaa Yle:n toimittajalle Renaz Ebrahimille. Hän paljasti kaikessa alastomuudessaan woke-ideologian pakkoluonteen ja pakkomielteen ihonväriin ja valkoisen miehen pahuuteen.
Seuraavassa käyn lähinnä Ebrahimin vastauksia, syytöksiä ja väitteitä läpi menemättä nyansseihin tai liikaa yksityiskohtiin. Ebrahimin ja Valtaojan haastatteluosuus alkoi Sannikan kysymyksellä loukkaantuvatko ihmiset turhan helposti? Leimaammeko ihmisiä liian herkästi?
Ebrahimin totesi, että riippuen tilanteesta on oikein koolauttaa tai lempeästi koolin (=ilmeisesti yksityisviesti) ihmisiä, ja jos pyydät anteeksi lopulta koolauttajalta, niin homma on ok, mutta jos kieltäydyt ottamasta vastuuta eli et pyydä anteeksi, ihmisten liiveihin uiminen on ok. Ebrahimi oli sitä mieltä, että nyt vihdoin satojen vuosien sorron jälkeen Suomessa vähemmistöillä on oikeus mediassa ja somessa sanoa sanottavansa ja että meillä oli epäterveesti totuttu siihen, että sorto oli koettu normaaliksi. Etuoikeutetut ihmiset nyt ekaa kertaa koolautetaan heidän aiheuttamastaan sorrosta ja vihapuheesta. Meidän pitää hyväksyä epämukavuus (ilmeisesti tarkoitti tällä vastemielistä känselöintiä), koska se on edellytyksenä tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle.
Valtaoja piti tätä koolauttaamista kyttäämisenä, eikä hyväksynyt Ebrahimin näkemyksiä.
Keskustelu syventyi sitten sopimattomiin sanoihin ja ihonväriin. Avaruusfyysikkomme siteerasi erästä kansanedustajaa ja lausui sanat ”Hyppivät n-ukot” ja viittasi Peppi Pitkätossu kirjassa esiintyvään ”n-kuninkaaseen”. Valtaoja yritti näillä sanoilla valottaa sitä, että yksittäisiä sanoja ei tule tuomita, vaan kontekstuaalisuus ja sanalla välitetty viesti on tärkeintä. Tästä syntyikin riemu.
Ebrahimin vastaus:
”Tämä on ihan superjärkyttävää, että olen tällaisessa tilassa, missä valkoinen ihminen ruskean ihmisen vieressä kaksi kertaa käyttää n-sanaa ihan tahallaan.”
Sitten keskustelussa Ebrahimi meni suoriin henkilökohtaisuuksiin halveksien häpeilemättä Valtaojaa ja hänen tekojaan jopa hänen Nenäpäiväaktivismiaan, jotka kaikki olivat Ebrahimin mielestä vähättelyn arvoisia. Tosin hän oli sitä mieltä, että valkoiset valtaapitävät vähättelevät sorrettuja ihmisiä, ja tästä syystä emme pääse eteenpäin asioissa. Hän väitti Valtaojan saaneen elää elämänsä ja tehdä vapaasti asioita ottamatta vastuuta mistään. Toisin on hänen kohdalla, koska hän on aina joutunut miettimään tekojaan ruskean ihon värinsä vuoksi.
Hän vaati tomerasti, että meidän pitäisi toimia vihapuhetta vastaan, ja uhriutui ja valitteli, että känselöijiä vastaan käydään keskustelua. Hän totesi, että näin ei saa tehdä meitä vastaan, jotka yritämme tehdä antirasistista työtä ja työtä intersektionaalisuusperiaatteiden puolesta. Niille, jotka vielä eivät tiedä mitä em. periaatteet ovat, tiedoksi, että nämä periaatteet luovat uhripisteytysjärjestelmän, joihin perustuvat yhdenvertaistamistoimet, joilla sorretut nostetaan positiivisella syrjinnällä kustannuksista välittämättä valkoisen patriarkaatin kanssa yhdenvertaisiksi.
Maailmassa ja jo Suomessakin ymmärretään laajalti, että ihmisten, yhtiöiden ja yhteisöjen wokeaatteesta kumpuava känselöinti on oikeasti vastemielistä yksittäisten ihmisten, yhtiöiden ja yhteisöjen sortoa, raunioittamista ja maalittamista. Tämänkin Ebrahimi käänsi päälaelleen todeten, että känselöinti on itse asiassa vastuunottokulttuurin edistämistä ja totesi, että jo me koolautetaan sut sun vääristä sanoista ja mielipiteistä, ja sä suostut keskusteluun ja olet lopulta samaa mieltä kanssamme ja pyydät anteeksi meiltä ja otat vastuun asioista, niin känselöinti onkin rakkautta.
Loppukeskustelu olikin sitten ihon väriin liittyvää pakkomielteistä saarnaa Ebrahimin puolelta. Valtaojan yrittäessä väittää, että tämä pakkomielle ihonväriin on itseasiassa käänteistä rasismia, Ebrahimi tiesi kertoa, että käänteinen rasismi on tieteellisesti osoitettu olevan olematon käsite. Lopuksi Ebrahimi esitti voimaakkaana mielipiteenään sen, että woke-väellä on oikeus tietyissä tilanteissa hiljentää valkoihoiset ihmiset keskusteluissa, koska jos kyse on alistetun ihmisryhmän oikeuksista, valkoisilla ei ole asiaa keskusteluun. Hän antoi ymmärtää Sannikan olevan etuoikeutettu nainen häneen nähtensä ihonvärinsä vuoksi.
Kaiken kaikkiaan Enaz Ebrahimin moukkamainen käytös ja sanankäyttö oli niin pöyristyttävää ja suomalaisten silmiä avaavaa, että näitä ebrahiimeja pitää saada lisää eetteriin ja printtiin.
Aikoinaan USA:n presidentti Dwight Eisenhowerilla oli vaikeuksia Joseph McCarthyn överiksi menneen kommunistijahdin kanssa. Hän keksi mielestään hyvän keinon hillitä McCarthyä sillä, että laittoi hänet uuteen keksintöön eli TV:seen. Se tepsi, tavalliset ihmiset ymmärsivät, että McCarthy oli ääri-ihminen vaarallisine ajatuksineen ja mccarthyismi kuihtui hiljalleen pois.
Sannikka teki Suomelle ja suomalaisille eilen palveluksen tehdessään eisenhowerit tuomalla Enaz Ebrahimin TV:seen perjantai-iltana parhaaseen katseluaikaan.
Mikko Paunio
- Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen katsoo tämän Sannikka-jakson: https://areena.yle.fi/1-50667789; -Nyt katsojia on Areenan puolella jo lähes 60 000.
Tämä se jatkaa antamistaan. Renaz Ebrahimi – intersektionaalinen feministi – puhuu toisen loukkaamisesta,
90 sekuntia myöhemmin hän haukkuu Esko Valtaojan, koska tämä kävi nenäpäivässä. #feminismi pic.twitter.com/0Dr3N1l7XW— Rivien välistä (@RivienV) November 19, 2021
20.11.2021 18:38
Se hyvä puoli näissä keskusteluissa tosiaan on, että ne paljastavat tuon intersektionaalisen feminismin ja wokeilun sisällön.
Joka on pelkistetysti se, että valkoinen heteromies on syyllinen kaikkeen.
Vaikka olisi kuinka rakentanut tätä yhteiskuntaa ja maksanut veroja.
Joilla on mahdollistettu esimerkiksi se, että nämäkin if-wokeistit saavat vapaasti ja vainoamatta esittää mielipiteitään julkisuuteen.
20.11.2021 18:59
”Kiitos YLE:n toimittaja Renaz Ebrahimi woke-ideologian oikean luonteen paljastamisesta.” Totta! Mutta miksi valtaosan suomalaisista täytyy vielä maksaakin – Yleveron muodossa pakolliset (Yle maksut + ko. henkilön palkkakulut) tällaisista Yle-toimittaja Ebrahimin heittämistä säädyttömistä herjauksista – vaikka olisivat heittäneet todistajien läsnäollessa töllöttimensä 5kerroksen parvekkeelta pihalle?
Toisin sanoen: Systeemissä on jotain hirvittävän pielessä, kun ao. henkilö voi luvan kanssa syytellä ja aukoa päätään palkkansa varsinaisille maksajille!
20.11.2021 21:36
Ihmisoikeusaktivisti Martin Luther King: ”Unelmoin, että päivä tulee, jolloin neljä lastani asuvat maassa, jossa heidät tuomitaan (esittää hylkäävä, paheksuva, arvosteleva, epäedullinen lausunto). ei heidän ihonvärinsä perusteella, vaan heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa mukaan ”
Tätä olisi syytä noudattaa ihonväristä riippumatta.
20.11.2021 22:29
Miten tallainen henkilö voi olla YLE:n toimittaja Renaz Ebrahim? Mielipide muistututta hyvin paljon jotain uskonnollista yhteisöä. Eikö jotain rajaa voitaisi asettaa toimittajan palkkaamiseen. YLE vähän puhdisti kasvojaan, mutta vastaavat toimittaja Renaz Ebrahim kaltaiset suuntaukset saavat YLE:ssä jatkua entiseen malliin.
20.11.2021 22:47
Ei tässä pidä liikaa kiitellä. Kai noi hullut tulee koloistaan ennen pitkää päivän valoon ja nyt sellainen tapahtui, mutta mitä pikemmin sen parempi ja jos porukka ei todellakaan avaa silmiään ja tajua niin tää on menoa ja silloin ei kellään ole kivaa.
21.11.2021 10:09
Mikä ihmeen etuoikeutettu? Minua loukkaa tuo sillä ei ole mitään etuoikeutettua. Kussakin kulttuurissa on vanhempien älykkyys luonut ilmapiirejä joissa eletään. Jos joku tulee toisesta, heidän vanhempiensa luomasta kulttuurista selittämään jostain etuoikeutetusta, loukkaa se minua syvästi. Tuon loukkauksen voimasta haluan tuon naisen menevän sinne mistä on tullutkaan. Kellään ei jää ikävä.
21.11.2021 11:56
Niin ja täällä elintaso ja ”etuoikeus” on perustunut rauhanomaiselle elämiselle, opiskelulle ja työnteolle. Niillä keinoin on saavutettu länsimaissa yleensäkin korkeahko elintaso. Entäs matut? rähjäävät ja mellakoivat aina vaan keskenään. Lukitsevat naiset huoneisiin, koulu ei paljoo nappaa ja jos joku niin joku kirotun k0raanin ulkoa opettelu. Työnteko on myös mitä on. Ajetaan kamelia jne. Afrikassa miehet makoilee palmun varjossa, kun on niin kuuma ja naiset tekee ne vähäset työt että on ees vettä ja leipää.
21.11.2021 15:27
Ylen juontaja Marja Sannikka järkyttyi Esko Valtaojan n-sanoista lähetyksessä
Iltalehti
miten niin kiitos kun YLE ia heidän journalistinsa ovat Itse sen woke kulttuurin edustajia sanansaattajia
Miettikää järjellä mistä järkytytään ETTEI SAA HAPPEA
Marja Sannikka järkyttyi Esko Valtaojan n-sanoista lähetyksessä
tämä menee jo absurdisiin mittasuhteisiin
Esko Valtaojan
MAALITTAMINEN VALTAMEDIAN WOKE JOURNALISTIEN TAHOLTA
JÄRKYTÄÄ ENEMMISTÖÄ SUOMESSA
21.11.2021 15:29
”Mikä ihmeen etuoikeutettu? Minua loukkaa tuo sillä ei ole mitään etuoikeutettua.” Ettei vaan tiedostavien vihervasuristallareiden etuoikeutettu klaani olisi ollut nostamassa Yle-suhteillaan Ebrahimia Ylen palkkalistoille? Jos joku etsii AITOA länsimaista feministiä, joka on _naisena_ feministi oikeista henkilökohtaisista syistään ja kokemuksistaan johtuen, niin ehdotan: Google / Lara Logan / Egypt.
Ps. Olisi ollut mahtavaa katsella, kun Lara Logan ja Renaz Ebrahimi olisivat ottaneet yhteen tv:ssä woke-ideologian ns. moraalin tiimoilta.
21.11.2021 15:44
https://twitter.com/laralogan/status/1270157623950802944?s=20
21.11.2021 23:45
Mutta Peppi-pitkätossun isähän oli Neekerimaan hallitsija. Siinä missä Agatha Christie kirjoitti kirjan ”10 pientä neekeripoikaa”. Minulle opetettiin kouluissa sana neekeri, ja aion käyttää sitä jatkossakin. Jos joku vihastuu sanasta tai pöyristyy (tai tuntee olonsa turvattomaksi) niin silloin on parempi miettiä asuuko oikeassa maassa. Voiko näinkin rasistisessa maass luoda tulevaisuuttaan ja kasvattaa lapsiaan.
23.11.2021 04:15
Esko Valtaojan tapaisia enemmän ruutuun.
Tämä muslimi antoi todellisen kuvan islamista ja kulttuuristaan, yhtälönä eivät suurin osa sopeudu tänne, eivätkä halua.
Sipilän 38,000 musulmaania, suurin osa rintamakarkureita elintasoloikkareita, eivät puolustaneet isänmaataan kuten me.
Renazin vanhemmat kai elintasoloikkareita täydellä All inclusive palveluilla kuten suurin osa.
Irakin muslimeista osa raiskaajia murhaajia jne.
Porissa Teljän kirkon pastori naisineen haki näitä ja pian ilmaiset asunnot naiset, eräs nainen laittoi reidet kiinni, ja muutaman päivän päästä irakilainen häpeän pelosta kulttuurissaan puukotti veret pois ja katkaisia kaulan, sekä sytytti palon, yläpuolella 5 kerrosta, onneksi sammui. Renazelle ja muille muslimeille tiedoksi mitä populaatiota ovat.
Kokemusta 3 kertaa kivitettynä muslimaissa ja usein stiletti kurkulla 40v työaikana ulkomailla, Afrikassa jumalatonta menoa kuukausia viidakossa, valkoisen vastaista toimintaa jne.
Mikäli näillä ruskeilla/ tummilla vaikeaa elää täällä, pitää häipyä.
Ylessähän näitä on usein ruuduissa ja Yle puheessa siis suomalaisvastaisia.
23.11.2021 15:47
Seuraavaksi nämä musulmaanit / afrikaanit vaativat suklaamoussen kieltämistä, mustamakkara tapetilla, entä raamatun saa Ylessä heittää seinälle, mutta kun heittää Koraanin vastaavasti, kai parempi juosta ja lujaa.
Enemmän esille mitenkä valkoista kohdeltu näissä maissa.