Suurella mielenkiinnolla aloin kuuntelemaan Storytelin kustantamaa, juuri suomenkielellä julkaistua, Sophie Jahnin kirjaa Valheiden Talli – Rikottu lapsuus ratsatuskoulussa. Storytel mainosti kirjan aiheuttaneen suurta kohua ruotsissa paljastuksillaan.
Todellisuudessa tämä, onneksi vain kuusituntinen, kertomus ei paljastanut yhtään mitään. Kirjoittajan isä oli jo kauan sitten tuomittu seksuaalirikollinen, joten se ei ollut mikään uutinen. Odotin kirjan kertovan tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä talleilla, koska aihe on itsellenikin hyvin tuttu täältä Suomesta. Tämä varsinainen aihe, jolla kirjaa markkinoitiin, kuitenkin mainittiin lähinnä siellä täällä muutamassa sivulauseessa. Se sentään mainittiin kirjan alkupuolella, että hevosmiehillä on yleisenä tapana vaihtaa vaimonsa nuorempaan tallityttöön, usein vielä parikin kertaa.
Kirja oli lähinnä kertomus perheväkivallasta ja pikkutytön ponien hoitamisesta, niiden kouluttamisesta ja niillä kisaamisesta.
Sen lisäksi, että tarina oli hyvin tyhjä sisällöltään, Storytel oli onnistunut suomennuksessa erittäin heikosti. Suomentajalla ei ollut minkäänlaista käsitystä hevosista ja kirja sisälsi kymmeniä räikeitä virheitä. Jaksankin aina ihmetellä miksei hevoskirjojen (sellainenhan tämä lähinnä oli) kohdalla koskaan anneta käännettyä tekstiä kenenkään alan ihmisen tarkistettavaksi. Voisiko kuvitella, vaikka että jokin sairaalamaailmasta kertova kirja laskettaisiin levitykseen ilman, että sen suomennus tarkastettaisiin. Tässä kirjassa mm. hevoset hyppäsivät metrisiä esteitä käynnissä, eivät suinkaan laukassa.
Kirsikkana kakun päällä, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa kakkakokkareena lantakasan päällä, kuunneltuani kirjan yritin antaa siitä palautetta, koska kyseinen appi sitä minulta pyysi. Ilmeisesti arvioni kirjasta oli kuitenkin liian huono, sillä se ei mennyt lainkaan läpi.
Ehkä ennakko-odotukseni kirjasta oli liian korkealla ja pettymykseni oli suuri. Tämän arvostelun jälkeen mahdollisella uudella lukijalla saattaa olla erilaiset ennakko-odotukset.
*
