Kisa populistien ja federalistien välillä kiristyy – onko EU epäonnistunut sosiaalinen kokeilu?

Tanska haluaa lopun vapaalle liikkuvuudelle Euroopassa ja vaatii maallensa pysyviä rajatarkastuksia takaisin. Asiaa perustellaan sillä, että EU:n johdon kyvyttömyys ennakoida ja hoitaa asioita kuntoon turvallisuuden näkökulmasta ei palvele tanskalaisten etua.

Vapaan liikkuvuuden aikakaudella Euroopassa on islamilainen terrorismi kasvanut huomattavasti. Lisäksi kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus on levinnyt räjähdysmäisesti yli koko Euroopan Yhteisön. Suomen osalta tilanne on aivan sama; Europol totesi hiljattain järjestäytyneen rikollisuuden olevan Suomellekin vakava sisäinen turvallisuusuhka.

Tanskan pääministeri Løkke Rasmussen on omalta osaltaan sitä mieltä, että ”nyt riittää”: ”EU perustettiin luomaan rauhaa ja yhteistyötä Eurooppaan, mutta kävikin päinvastoin juurikin EU:n ja sen lanseeraamaan avoimien rajojen politiikan takia.”

Myös Unkarin pääministeri Viktor Orbán on saanut tarpeekseen EU:n päättäjistä, jotka ovat lähinnä keskittyneet organisoimaan siirtolaisten muuttoa mantereelle sen sijaan, että ulkorajavalvontaa olisi aidosti yritetty laittaa kuntoon siirtolaistulvan pysäyttämiseksi Euroopan rajojen ulkopuolelle.

Orban on myös sitä mieltä, että EU:n sisällä on joukko liberaaleja poliitikkoja, toimittajia ja ns. asiantuntijoita, jotka suoltavat kaikki samaa mantraa siitä, että siirtolaisvirtoja ei muka pystyisi pysäyttämään unionin ulkorajoille.

Emme lähde veikkaamaan kisan voittajia tulevissa EU:n parlamenttivaaleissa. Toteamme ainoastaan, että jokainen sosiaalinen kokeilu tuppaa yleensä loppumaan samoihin aikoihin kuin rahat loppuvat.

2 Comments

  1. Mikä rajattomuuden takana?
    21.5.2019 21:32

    Vapaan liikkuvuuden aikakaudella terroristit, rikolliset ja paperittomat maahanmuuttajat kulkevat EU-maasta toiseen kenenkään estämättä. Tämä on kestämätön tilanne. Passin tai henkilötodistuksen näyttäminen rajalla ei todellakaan hidasta rajaliikennettä, mutta karsii edelliset liikennevirrasta. Esim. Viroon mennessä tai Virosta Suomeen tultaessa en ole rajatarkastusten puuttumisen mitenkään vaikuttaneen maasta toiseen siirtymisen nopeuteen. En ymmärrä miksi joku haluaa avoimien rajojen politiikkaa, joka mahdollistaa rikollisten ja paperittomien marssin EU-maasta toiseen.

    Vastaa
  2. Jussi
    28.5.2019 13:25

    On. Epäonnnistunut globalistien yritelmä vielä tilapäisesti pystyssä. Sanoisin että vastakkain ovat Patriootit (kannattaen vaikka Norjan mallia esimerkkinä) ja Globarit (kannattaen maailmankommunismia muille, itselle on päiväunena pääsy lain yläpuolelle maailmanhallituksen eliittiin, kannattaen halpatyövoiman rajatonta liikkuvuutta ja keskiluokan poistamista eliitin ja alaluokan välistä). Kyllä Norjakin tekee edelleen kansainvälistä yhteistyötä ja kauppaa, sinne ja sieltä voi edelleen muuttaa, ilman EU/YK rajat levällään auki poliiikkaa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top