KivaKoulu

Kun maailma pyörii radallaan ja Suomessa keskitytään EU:n rahoituskehykseen, ulkoministeri Pekka Haaviston esitutkintaan tai koronaviruksen uhkaan, tapahtuu toisaalla, kouluissamme jotain, mihin kukaan ei osaa antaa ratkaisua sen saamasta suuresta huomiosta ja älänmölöstä huolimatta. Nimittäin kiusaamiseen, jota ”KivaKoulu”-projekteilla, tutkimuksilla, hankerahoituksilla ja kaiken maailman sertifikaateilla ei olla saatu loppumaan.

Ei edes sillä, että idea myytiin maailmalle ja KivaKouluihin otettiin käyttöön lisenssimaksut. Moni koulu erosi tuolloin hankkeesta, eikä ihme. Jopa koulukiusaamisessa nähtiin keino tehdä pikkubisnestä.

Joka päivä moni lapsi ja nuori puree hammasta, psyykkaa itseään jaksamaan ja toivoo, että aikuiset lopettaisivat sielua nakertavan henkisen pahan olon ja ruumiillisen kärsimyksen. Onhan heillä valta. Pitäisi olla. Aika kuluu, mitään ei tapahdu. Tai tapahtuu, kiusaaja on saanut uusia jäseniä kiusausrinkiinsä ja kiusaaminen saatettu astetta vakavammalle, fyysiselle tasolle. Samaan aikaan koulun rehtori murehtii budjetin pienuutta ja koulurakennuksen huonoa kuntoa. Homettakin saattaa olla. Aika, eikä energia riitä oppilaiden pikku kinasteluihin. Hoitakoot opettajat vanhempien kanssa moiset.

Mitä tekevät ne muut aikuiset, joiden vastuulla tämä pieni ihminen on. Järjestää opettajien kesken koulutustilaisuuksia, pitää palavereita, kutsuu vanhemmat lopulta juttelemaan, lupaavat puuttua asiaan, kehuvat, että meidän koulumme on ”KivaKoulu” jossa kiusaamiselle on nollatoleranssi. Onhan asiat kivoja kirjoissa ja kansissa, mutta käytäntö ja lopputulos usein ihan jotain muuta. Niin, ja heti kun pullakahvit on ”kivapalavereissa” juotu, vanhemmille kerrottu strategiat, jossa yhtenä vaihtoehtona on kiusatulle annettu mahdollisuus vaihtaa koulua, voidaankin palata normaaliin päiväjärjestykseen. Ensin tietysti kiusaaja ja kiusattu ovat lyöneet kättä päälle sovinnon merkiksi. Kiusaaja saa jäädä, kuten tapana on. Kas, ongelma lakaistu…, anteeksi ratkaistu.

Seuraavana päivänä kiusaaminen jatkuu mutta sillä erotuksella, että kiusattu ei enää uskalla asiasta eteenpäin kertoa, vaan etsii jo uutta pakotietä tukalasta tilanteestaan. Pinnaaminen, päihteiden kokeilu, viiltely ja kaikki muu ”kiva” kuuluvat siihen pakotiehen, kunhan tuskan vain saa loppumaan. Saattaa olla, että mikäli kiusaaminen ei sillä hetkellä lopullisesti nujerra, nujertaa tulevaisuudessa häämöttävä kosto, jota kiusattu on yksin pienessä päässään suunnitellut vuosia ja josta on tullut elämän perusarvo ja jaksamisen ehto, eikä koston kohteellakaan enää siinä vaiheessa ole mitään väliä.

Jos tämän maan sivistyksen johtavat airuet ottaisivat pään pois sieltä vihapuhehysterian kyllästyttämästä ahterista, kaivaisivat sen KivaKoulu-kansion pölyisistä arkistokaapeistaan ja ottaisivat koulukiusaamisen käsittelyyn normaalia maalaisjärkeä soveltaen, päästäisiin jo pitkälle lastemme ja nuortemme henkisen hyvinvoinnin saralla ja ehkä tulevaisuus näyttäisi vähän valoisammalta myös yhteiskuntamme huoltosuhteenkin kannalta. Jokainen maalaisjärjellä varustettu ymmärtää mitä viimeinen lause tarkoittaa. Muiden ei kannata edes vaivautua.

Mauri Peltokangas

kansanedustaja, PS

3 Comments

  1. Joku-jokus-koskaan-kukaan
    21.2.2020 13:34

    Tämä oli taas taattua Mauria. Se kertoo asioista jotka ovat itsestäänselvyyksiä ja yleisessä tiedossa. Sitten sen korjausehdotus on että ”joku tekee jotain”. Eli yleensä jonkun kolmannen osapuolen pitäisi tehdä jotain abstraktia. Mauri ei sano kenen pitäisi tehdä ja mitä. Mutta Mauri ei myöskään tee eduskunnassa aloitetta tai kerää kansanlta nimiä kansalasialotteeseen.

    Se on hyvä puhua tuola ympäripyöreitä politikkojen sanoja jossa joku/kukaan/kenenkään/ketään ehkä/pitäisi/tulisi/myöskään saattaa/sitoutua/johdatella…
    ääh, ei jaksa. Mutta että ”Kansanedustajien tulisi ottaa asioihin kantaa ja tulevaisuudessa saattaa asiat oikeille raiteille”. Tässä malliesimerkki mikä ei oikeasti tarkoita yhtään mitään. Mutta ehkä Maurin pitäisi tehdä aloite koulukiusamisen lopettamiseksi kuukauden kuluessa. Ja opettajia/rehtoreita jotka eivät hoida tehtäväänsä johon kuuluu virkavastuu, rangasitaan kuukauden palkan meneetyksellä. Tai vastaavasti kuukauden eläkkeen menetyksellä.

    Vastaa
    1. Armo
      21.2.2020 14:40

      Hmm. Voips sun kanssa. Me perussuomalaiset ollaan hyvinkin empatiakykyisiä ja itse kannan hiukan murhetta sinusta. Olet kai kuitenkin suomalainen, enkä tiedä missä elämäsi vaiheessa olet horjahtanut. Mauri tuo puolueidesi asettamien päätösten epäkohtia esiin. Mistä muutoin olisit k.o. asian tiennyt. Kaltaistesi syystä hallituksessamme on se puolue minkä äänestittte, sekä muut tukipuolueet, millä estetään epäluottamuslauseen läpimeno. Mauri ei pysty kansanedustajana muuttamaan epäjärjestystä, mikä on osin sinun syysi. Yritä nyt. Kyllä se siitä.

      Vastaa
    2. SariaKoo
      21.2.2020 14:50

      Kolumni on kannanotto ja sillä on tarkoitus nostaa asia tietoisuuteen vaikka sadannen kerran. Tämä asia on käsittelyssä eduskunnassa monenkin puolueen toimesta, mutta tuollaiset ”aloitteet” mitä ehdotit virkavastuussa oleville, ei eduskunnassa menesty. Sama kun ehdottaisit saunan taakse viemistä. Negatiivista julkisuutta tärkeällä asialla ei ole edes Maurin agendan mukaista, vaikka niin usein kuulee väitettävänkin.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Armo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top