Viimeisimpien tutkimusten mukaan kolesteroli ei lisää aivoinfarktin riskiä. Sydän- ja verisuonisairauksien osalta on tutkittu teollisten transrasvojen sitävastoin lisäävän huomattavasti sydäntautien riskiä. Kolesteroli itsessään on ihmiselle elintärkeä aine, jota saa ravinnosta eläinkunnan tuotteista.
”Riskiä sairastua aivoinfarktiin on tutkittu Itä-Suomen yliopistossa, eikä kohtuullisen runsasta kolesterolin saantia ruokavaliosta voida tutkimuksen mukaan pitää riskitekijänä.”
Kolesterolia tarvitaan mm. solukalvojen hormonien toiminnassa, ja se toimii myös D-vitamiinin esiasteen. Keho itsessään kykenee myös tuottamaan kolesterolia ja säätelemään sen tasapainoa. Kolesterolia esiintyy kehossa eniten aivoissa, jossa sitä on n. 25 prosenttia kokonaisuudesta.
Teollisuuten tehtyjen leivonta- ym rasvojen valmistusprosessin sivutuotteena syntyviä transrasvoja pidetään merkittävänä terveysriskinä, jotka voivat aiheuttaa mm. muassa sydänsairauksia. Myös stressiä pidetään yhtenä suurena riskitekijänä sydänsairauksien synnylle. Joissain tutkimuksissa kolesterolin väitetään suojaavan etenkin tulehduksista johtuvilta sairauksilta, ja statiinien väitetään jopa lisäävän kokonaiskuolleisuutta.
Transrasvoja esiintyy myös luontaisesti etenkin maitotuotteissa ja punaisessa lihassa, ja näitä luontaisia transrasvoja pidetään joidenkin tutkimusten mukaan terveyteen suotuisasti vaikuttavina rasvoina. Teollisia ja ihmiselle haitallisena pidettyjä transrasvalähteitä ovat mm osittain kovetettua rasvaa sisältävät valmisateriat, leipomotuotteet ja uppopaistetut ruoat.
2.6.2019 23:14
Ei ole uutta tietoa enää, tunnettua jo 10 vuotta sitten. Tiedon jakaminen on kuitenkin tarpeen, koska vanha kolesteroliharha edelleen on vallalla.
Suolan käytössä on myös verenpainetta nostava harhakäsitys. Sydämen toimintaa ohjataan sähköisesti ja siinä suola on tuiki välttämätön. Jos suolaa ei ole veressä riittävästi, seurauksena on sydämen rytmihäiriöitä.
2.6.2019 23:52
Niin näitä kolestoliarvoja eli suosituksia on kiristetty jotta saadaan lääketehtaiden tulosta paremmaksi ja lääkäreiden ansoita kasvatettua.. Kolestrolilääkkeet sisältää statiineja jotka ns. harjaa verisuonia eli kaikki hyödyllesetkin aineetja rasvat poistuu suonista… aiheuttaa suonien ohentumista ja riskin sisäiseen verenvuotoon… Paljon on juttuja lääkkeitten käyttäjiltä sivuoireista mm. nivelsäryt ja lihaskivut… (onko ihme kun bakteerit pääsee suoniston seinämien läpi kun hyvätkin rasvat jotka suojanneet on harjattu statiineilla pois..)… Näistähän ei saa puhua koska suomalaiset on sairas kansa… Ehkä se sairaus on siinä että aivopesu on mennyt läpi…
3.6.2019 15:40
Jenkeissä myös vapaassa mediassa ollut raportointia kolesterolin ja luonnollisen rasvan tärkeydestä mm. aivoille ja Alzheimerin ehkäisylle.