Kommunistisen Kiinan keskitysleireillä kidutetaan uskonnollisiin ryhmiin ja vähemmistökansoihin kuuluvia

Salaiset uudelleenkoulutusleirit, joihin Kiinan kommunistipuolue sulkee uskonnollisten ryhmien ja myös eräiden vähemmistökansojen jäseniä, toimivat myös tänään 08.03., kansainvälisenä naisten päivänä. Näillä leireillä panostetaan ja kidutetaan myös naisia, ja keinovalikoimaan kuuluu myös  seksuaalinen väkivalta.

Otsikkokuvan leiri lähellä Hotanin kaupunkia sijaitsee Kiinan länsiosassa, uigurien ja islaminuskoisten vähemmistökansojen asuttamassa Xinjiangissa. Tämän maakunnan asukkaita epäillään itsenäisyyspyrkimyksistä, ja kommunistisen Kiinan keskushallinto pyrkii heikentämään asukkaiden kansallista ja uskonnollista identiteettiä. Kun tämä hanke ei menesty, hallinto on ryhtynyt vangitsemaan ja kiduttamaan ihmisiä luodakseen pelkoa.

Yhdysvaltain edellinen hallitus on kiinnittänyt huomiota Kiinassa tapahtuviin epäinhimillisyyksiin. Silloinen ulkoministeri Mike Pompeo käytti tammikuussa  sanontaa kansanmurha puhuessaan Kiinan kommunistien toimista:

”Tutkittuani huolellisesti saatavillamme olevat tosiseikat olen todennut, että Kiinan kansantasavalta on Kiinan kommunistipuolueen (KKP:n) johdolla ja valvonnassa syyllistynyt kansanmurhaan pääasiassa muslimi-uigureja ja muita etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöryhmiä vastaan ​​Xinjiangissa.”  ”Uskon, että tämä kansanmurha jatkuu ja että olemme todistamassa Kiinan valtion järjestelmällistä yritystä tuhota uiguurit.”

”Kun maailma juhlii tänään kansainvälistä naisten päivää, älkäämme unohtako kauhistuttavia väärinkäytöksiä, joihin äidit ja sisaret, ja jopa isoäidit, joutuvat kommunistisessa Kiinassa”, kirjoittaa kirjailija Jocelyn Neo konservatiivisessa Epoch Timesissa (08.03. 2021) .

Ylläpitääkseen pelkoa ja masentaakseen uskonnolliset ryhmä, joiden moraalista vaikutusvaltaa kommunistit pelkäävät, kommunistihallinto käyttää seksuaalista väkivaltaa ja uhrien häpäisemisista painostuskeinona. Uskonnollisten vankien kohtelusta tällä tavalla on raportteja aivan viime vuosiltakin. Väkivalta kohdistuu mm. uiguuri-muslimeihin, kristittyihin, buddhalaisiin ​​ja Falun Gongin harjoittajiin. Ne, jotka kieltäytyvät KKP:n määräyksestä luopumasta uskonnostaan, pidätetään ja viedään salaisiin ”uudelleenkoulutusleireihin”, joissa heitä kohdellaan erilaisilla julmilla tavoilla. Keinovalikoimassa on mm. jengiraiskaus ja sähkön käyttö kidutukseen.

Useat Kiinan keskitysleireillä olleet, ja myöhemmin maasta mm. Kasakhstaniin, Uzbekistaniin ja Yhdysvaltoihin paenneet naiset kertovat lehdessä kokemuksistaan. Niiden lukeminen ei sovi kaikille.

 

Enemmän aiheesta:

 

 

 

 

6 Comments

  1. juha.
    8.3.2021 19:35

    Pari päivää luin uutisen, jossa YK:n kerrottiin vuotaneen ainakin 10-vuotta Kiinan kommunistiselle puolueelle kiinalaisten oppositio aktivistien nimiä, joita YK:n ihmisoikeusjaostolla oli rekisterissään. Aktivistit olivat eri vähemmistökansallisuuksien ja uskonnollisten erilaisten lahkojen edustajia, joiden matkustuksen ulkomaille Kiinan kommunistinenpuolue esti.

    Oppositio aktivistit ja vähemmistökansallisuuksien oikeuksia puolustavat ihmiset olisivat ulkomailla toimineet ihmisoikeustuomioistuinten todistajina Kiinan kommunistisenpuolueen ihmisoikeusrikoksista ja julmuuksista mm. raiskaamisista, hakkaamisista ja kidutuksista, jotka kaikki ovat joka päiväisiä. Virallinen Kiina kutsuu näitä keskitysleirejä ”Uudelleen koulutuskeskuksiksi”! Kuullostaako tutulta?

    Vastaa
  2. jani
    8.3.2021 19:36

    Ainoat maat jotka pystyvät pitämään muslimit aisoissa näyttää olevan Kiina, Israel ja Venäjä.
    Tämä näyttää ainakin osittain onnistuvan vain äärimmäisen kovilla keinoilla. Varmaankin siksi ettei muita järkeviä keinoja ole.
    Muslimit ei noin vain katoa siitä naapurista.

    Vastaa
    1. jani
      8.3.2021 19:37

      Afrikan maista puolet islam on jo valloittanut ja puolet on vielä työn alla.

      Vastaa
  3. Terhomatti Hämeenkorpi
    8.3.2021 21:14

    Uiguurimurjaanit saisivat opetella elämään ihmisiksi !

    Vastaa
    1. Kuin kaksi marjaa
      9.3.2021 10:21

      Juu. Nimittäin jos olen oikein ymmärtänyt kansainvälisen median artikkelit niin nimenomaan uiguurit ovat terroristeja. He ovat tehneet viimevuodet terroristi-iskuja Kiinan kansantasavaltaa vastaan. He eivät ole vapaustaistelijoita vaan terrositeja. Liekö sitten yllätys että heitä kohdellaan myös kuin terroristeja.

      Mutta siihen pääasiaan. Usein kyse on tarkastelupisteestä ja koknaisuuden hahmottamisesta. Kun katsotaan mitä Kiinan kansantasavallan johto tekee hallitsemansa alueen kansalaisille ja verrataan sitä EU:n toimii hallitsemilleen maa-alueille niin onko toimissa sittenkään kovain suurta eroa?

      Meitä pakotetaan käyttämään maskia, käteisellä maksaminen tullaan kriminalisoimaan, on esitystä vapauspassista, oman maansa rajojen yli liikkuminen on tehty mahdottomaksi ja osassa liittolavtion osia saa olla korkeintaan 15km päässä asuinpaikastaan. Meille on määrätty mitä mielipuolisempia rajoituksia ja meidän niskaamme on otettu ”yhteistövelkaa”, jonka avulla meitä hallitaan. Meitä käskyttään millä ajoneuvolla saa ajaa ja millä lämmitysmuodolla saa lämmittää taloaan tai peseytyä. Yhteiskunnan rakenteet on luotu niin että oman asunnon omistaminen olisi rasiten ja vuokralla asumista tuetaaan yhteikunnan varoista kovan rahan kerrostaloihin. Maatalouden kulut ovat suuremmat kuin tuotosta saatava raha ja sitä erotusta komepnsoidaan erilaisilla tukiasisilla, jälleen veronmaksajien selkänahasta. Meillä ei vielä ole perustettu ”ajatusleireja”, mutta ne on jo hyväksyttyinä EU:n päätöksissä. Samoin kuin suomalaisten asuntojen pakkolunastukset seuraavan suuren ”pakolais aallon” saapumista varten. Suunnitteillahan on tuottaa Ruotsin kautta reipas miljoona kiintiöpakolaista muutaman vuoden aikana.

      Että onko näillä järjestelmillä sittenkään kovin suurta eroa?

      Vastaa
  4. Ville Pettu
    9.3.2021 10:24

    Yhdysvaltain presidentti Bideeni pitää huolen, ettei Kiinan kommunistipuolueen kansan sivistämisprojekteja häiritä, eikä keväällä Taiwanille tehtävää maihinnousua ja sen liittämistä Kiinaan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top