Korkeastikoulutetut maahanmuuttajat Suomessa peruskoulun penkille?

Vuoden 2015 yli miljoonan ulkoeurooppalaisen maahanmuuttajan joukossa oli satojatuhansia korkeasti koulutettuja, arvioi silloin tuoreeltaan europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri:.

Niin monella Eurooppaan päässeellä oli YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tutkimuksen mukaan valmis tai keskeneräinen tutkinto yliopistosta. Tälläkin hetkellä balkanilaisen maantien laitaa taivaltaa jalan joukko matematiikanopettajia, arkkitehtejä, taloustieteilijöitä ja hammaslääkäreitä. Erityisen paljon on liikkeellä opiskelijoita. Tämän vuoden alusta enemmistö on ollut naisia.

Eurooppa ei ollut valmis yli miljoonaan tulijaan, mutta se ei myöskään ollut valmis satoihin tuhansiin korkeakoulutettuihin turvapaikanhakijoihin. Meillä ei ollut suunnitelmaa, kuinka voimme parhaiten auttaa heitä, tai kuinka saamme heidän valtavan tietomääränsä ja osaamisensa Euroopan ja lähtömaiden käyttöön. Emme kunnolla edes tiedä, minkä alan asiantuntijoita ja opiskelijoita Eurooppaan saapuu.

Ainakin viimeisin toteamus pitää paikkansa. Suomi on vastaanottanut tämän koulutetun työvoimareservin mm. tarjoamalle heille aivan uuden palvelun: Aikuisten peruskoulun, jossa opiskelu oikeuttaa opintotukeen. Europarlamentaarikko Kumpula-Natrin huoli, ettei tulijoiden tietotaitoa täysimääräisesti hyödynnettäisi, näyttää siis turhalta. 


https://www.akavalainen.fi/akavalainen/mielipiteet/kohti_parempaa_eurooppaa/kausi_2014_2019/balkanin_maanteilla_taivaltaa_korkeakoulutettujen_joukko

Yle 02.08.2018: Opintotuki laajennettiin koskemaan myös aikuisten peruskoulua – kohteena etenkin maahanmuuttajat.

1 Comment

  1. Nestori Lundahl
    11.8.2018 16:06

    Suunnaton on suomalaisten tyhmyys jos tuon demarikalkkunan vielä seuraavissa vaaleissa valitsevat yhtään mihinkään.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Nestori Lundahl Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top