Korona-pandemia ei vielä näy maksuhäiriö-merkinnöissä

Korona-pandemian rajoitustoimet vaikuttavat jo yrityksiin ja työllisyyteen, mutta mahdolliset maksuhäiriömerkinnät kirjautuvat vasta kesän lopulla, kertoo Asiakastieto Group tänään.

”Jos kuluttajalta jää nyt lasku maksamatta, siitä rekisteröidään maksuhäiriömerkintä todennäköisesti vasta aikaisintaan elokuussa. Talousvaikeuksissa painivan kansalaisen kannattaa olla aktiivinen ja pyrkiä sopimaan maksuista suoraan velkojien kanssa mahdollisimman nopeasti. Uskon, että velkojatkin suhtautuvat maksujärjestelyihin suopeasti”, kertoo liiketoiminnanjohtaja Jouni Muhonen Asiakastieto Groupin tiedotteessa.

Tämän vuoden maaliskuun loppussa oli maksuhäiriöisiä yrityksiä 48 500, mikä merkitsee 3 800:n pudotusta viime vuodesta. Maksuhäiriöisiä henkilöitä oli samaan aikaan 389 000, mikä luku on yhdessä vuodessa kasvanut 6000:lla. Koronan vaikutushan ei ole vielä vakuttamassa tilastoon.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top