Korona: Turkin suuriin kaupunkeihin lockdown lauantaina

Kun toisaalla huokaistaan helpotuksesta, ja puretaan koronarajoituksia, toisaalla pandemia on vasta nousussa tai uhkaa toisella tulemisellaan sulkutoimenpiteiden hiukan löystyttyä. Turkissä määrätään lockdown suurimmissa kaupungeissa 16.05. alkaen. Sulku kestää neljä päivää.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoi maanantaina, että Istanbul ja eräitä muita kaupunkeja määrätään noudattamaan liikkumisrajoituksia 16.-19. toukokuuta, siis neljän päivän ajan. Toimenpiteellä estetään koronaviruksen leviämistä ja voitetaan aikaa muille toimenpiteille, -ja myös pohjustetaan tavoitetta lopettaa rajoituksia Ramadanin päättyessä. Erdogan kertoi sulkemisesta puheessaan hallituksen viikottaisen kokouksen jälkeen.

Toimenpide on ilmeisesti kohdistettu pitkän viikonlopun aikana odotettavissaolevan kotimaanmatkailun ja kokoontumisten rajoittamiseksi. Lauantaina 16.05. alkavat rajoitukset, lockdown, ulottuvat tiistaihin 19.05., joka on Turkissa vapaapäivä. Samassa yhteydessä Erdogan lupaili paluuta normaaliin ja rajoitusten lieventämistä.

Rajoituksia lievennettiin jo viime sunnuntaina (10.05.), kun yli 65-vuotiaille -riskiryhmälle- sallittiin ulkoilu, joka oli kielletty 21.03. Vanhukset saavat nyt ulkoilla neljä tuntia päivässä. Maanantaina avattiin uudelleen ostoskeskuksia ja mm. partureita. Ramadan-kuukauden päättyessä Eid-juhlaan toivotaan voitavan purkaa lisää rajoituksia, mutta eilinen määräys osoittaa, että koronasulkeumusten purkamisessa voidaan joutua ottamaan taka-askeleita, jos tartuntamäärien kehitys ei noudata optimistisia odotuksia.

Turkissa on tähän mennessä ollut 3 841 koronaviruskuolemaa ja lähes 140 000 vahvistettua tartuntaa.

Asiasta kertoi tänään Al-Arabiya.

2 Comments

  1. Nestori Lundahl
    12.5.2020 18:26

    Turkin suuriin kaupunkeihin lockdown lauantaina.
    Istanbulin lisäksi sulkeutuvat siis ainakin Rooma, Pariisi, Berliini, Lontoo ja Tukholma.

    Vastaa
  2. The hunters became hunted
    12.5.2020 20:07

    Terveiden karanteeni helpottaa satanistien ja muiden pedofiilien keräämistä kaapeistaan, tunneleistaan ja naamioitujen ovien takaisista tiloistaan. Se onkin terveiden karanteenin ainut hyöty. Liikkeet on jo etukäteen huomaamattomasti seurannassa, ettei livistykseen enään ole mahdollisuutta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top