Kovempia rangaistuksia lastenraiskaajille

Perussuomalaiset löivät pöytään alkajaisiksi listan siitä miten raiskauslainsääntöä ja ennen muuta lapsiin kohdistuvia seksuaalisia rikoksia ja niiden tekijäitä tulee kohdella :

  1. Tuomioita kautta linjan tulee koventaa tuntuvasti,
  2. Tuomioistuimen määräämää rangaistusta raiskari/raiskaajat eivät saa odottaa vapaalla jalalla,
  3. Tuomiot on istuttava kokoaikaisesti: Tämä tarkoitta sitä, että kun nyt yleensä päästään puolella tuomitusta ajasta ja alle 21 -vuotiaat jopa vain kolmanneksella annetusta tuomiosta. Oulun joukkoraiskauksiin syyllistyneistä suuri osa oli juuri näitä ”nuoria”.

Poliisitaustainen Perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi kysyi, että aikooko hallitus koventaa seksuaalirikoksista säädettyjä rangaistuksia. Oikeusministeri Anna-Maj Henriksson (ruots) vastasi,että rangaistuksia esitetään kovennettavaksi ja hallituksen tekeillään olevassa esityksessä on myös tarkoitus parantaa seksuaalirikosten uhreiksi joutuneiden asemaa.

Edustaja Jussi Halla-aho (ps) halusi vielä tarkentaa, ja kysyi ministeriltä: Ovatko rangaistukset hallituksen mielestä nyt kohdallaan ? Ministeri Henriksson vastasi, ettei hallitus nytkään lue tuomioita ja oikeusistuimilla on käytössään nytkin asteikko 2-10 vuoteen mutta oikeusistuimet päättävät itsenäisesti miten ne tuota asteikkoa tulkitsevat.

Kansanedustajat tulkitsivat, että siinä tuli tuomioistuimille piikki siitä, että nämä tulkitsevat lakia niin, että anatavat tuomioita jotka ovat ranagsistusasteikon alapäässä,  -niin kuin ovatkin. Ja, kun kansalaisten kanssa keskustelee, ja muun median ja netin yleisöpalautetta seuraa, niin oikeuslaitoksemme puolestaan ei ole onnistunut tai välittänyt seurata kansalaispalautetta, eikä ole vastannut kansalaisten tuntoihin, eikä yleiseen oikeustajuun.

Olemattomilla, ja juuri erityisesti lastenraiskauksista ja joukkoraiskauksista annetuilla, tuomioilla oikeuslaitoksemme on tullut perustellusti syypääksi iljettävien rikostentekijöiden pääsilittäjänä.

Nyt kuitenkin näyttä siltä,että niin eduskunta kuin hallituskin ovat laittamassa oikeuslaitostamme kuriin, nimittäin jos ja kun em. rangaistuksiin tulee puolet lisää, käy ehdonalaiseen luikerteleminen tuplasti hankalammaksi. Ja oikeuslaitoksen on tulkittava uusia kireämpiä asteikkoja mielummin yläpäästä. Jos/kun hallituksen vuden 2021 syksyllä antamassa lakiesityksessä nuo ajatukset toteutuvat, niin on ainakin yksi vetovoimatekijä vähemmän. Mutta yksikään ministeri ei kehdannut enää venkoilla asiassa niin kuin vielä joskus aiemmin kävi.

Kastraatiota vaadittiin

Mia Laiho Kokoomuksen lääkärikansanedustajista kysyi kastraation perään: ” Meillä on voimassa laki tietyn hormonitoiminnan lakkauttavasta kemiallisesta kastraatiosta, jota voidaan nimenomaan raiskaajiin käyttää.” Tähän oikeusministeri Henriksson vastasi, että lain soveltaminen ei ole hallitusohjelmassa, eikä se ole näin ollen ajankohtainen.

Periatteessa ja pitkälle käytännössäkin eduskunnassa ja hallituksessa valitsee yksituumaisuus, että näiden alhaisten rikosten tuomioita tulee huomattavasti korottaa. Yksimielisyyttä korosti mm. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmannin vakuutus siitä, että SDP on ehdottomasti rangaistusten koventamisen puolella. Edes yksikään vihreä ei livennyt joukosta, eikä ainakaan julkituonut mahdollista erimielisyyttään. Tosin olisi ollut mielenkiintoista jos paikalla olisi ollut poliisiministeri Maria Ohisalo mutta tällä kertaa hän loisti poissaolollaan.

Noloa keskustelussa eivät olleet sanat eivätkä sanojat vaan se, että oiekuslaitoksemme sai tänään epävirallisen tuomion löysästä linjastaan raaakalaisia kohtaan. Ja takana on lienee se,että juuri osa – ainakin tuomioden perusteella- tuomareistamme on Demlan eli SKP/SKDL:n 40-luvulla perustaman juristiyhdistyksen jäseniä, vaikka ko.yhdistyksessä ei liene enää ole varsinaisia kommunisteja montakaan, mutta punavihreitä ja keskustalaisia on.

Kaikkien puolueiden kunnaliisvaaliehdokkaat saivat nyt tuen eli luulisi olevan helppoa puolustaa rangaistusten koventamista vaalikentillä, kun takana on jokseenkin yksimielinen hallitus ja eduskunta.

Kyselytunti torstaina 26.11. 2020, videoikkuna linkissä:

Ministerit ja kannabis-aloite tänään eduskunnassa (SUORA 16:00)

2 Comments

  1. Salaneuvos
    27.11.2020 11:38
    Vastaa
  2. Monta pohdittavaa asiaa
    27.11.2020 12:19

    En puolustele raiskauksia mutta ”raiskausten” vuoksi asiaa pitää pohtia vähän enemmän, oikeusturvan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vuoksi.

    Ihan ensiksi pitää muistaa määritellä mikä on ”lapsi”. Nykynuoret ovat senverran omat oikeutensa tuntevia että osaavat vetäistä aina sen oikean lapsi/aikuinen kortin kun siitä on niille hyötyä. Kun mietitään ihmisen ikäkehitystä lain näkökulmasta niin jo 12 vuotiaalla on itsemääräämisoikeus tietyissä asioissa. Esim. vanhempien erottua 12 vuotias saa päättää kummanko luona asuu. Silloin 12 vuotias ei enää lain silmin ole ”lapsi” vaan nuori. Seksin osalta on määrätty 16 vuoden ikäraja jonka jälkeen henkilöä kohdellaan aikuisena. Ja lapsi-lisää saa 17 ikävuoteen asti. Mutta nykynuoret käyttävät lapsi-korttia aina 18 ikävuoteen asti. Kuten kaikki muistavat siitä lukiossa kuvatusta videosta kun opettaja kilahti totaalisesti laiskoille ja vastahankaisille lukiolaisille. Siis, meillä on lapsia, nuoria ja aikuisia. Riipuen siitä minkä lain/asetuksen alla toimitaan.

    Oikeat raiskaukset ovat aina tuomittavia ja kun suuri yleisö lukee näitä koventamisvaaimuksia, niin kaikki mieltävät niiden käsittävän vain oikeita raiskauksia. Mutta miten sitten ”raiskaukset” ??

    Meillä on oikeuslaitoksissa paljon tapauksia joissa henkilö tapaa anniskeluravintolasta nuoren naisen. Eipä siinä kenellekkään tule mieleen että henkilö saattaisi olla alaikäinen kun on anniskeluoikeudet omaavassa paikassa. Ja jos tuleekin niin yleensä saa nähtäväkseen väärennetyt henkkarit. Sama harrastustuksissa tai nykyisin niin yleisessä internetin senssipalstoilla. No, yksi asia johtas toiseen ja yhden tai usemman yön jälkeen suhdetta ei enää jatketa. Sitten onkin muutama eri ”toimintamalli”. Nuori kertoo oikean ikänsä ja sanoo vievänsä asian eteenpäin jollei saa uutta iPhoenea tai matkalahjakortittia, rahaa tms. Tai se että myöhemmin henkilö joutuu huonojn pätäösten vuoksi taloudelliseen ahdinkoon ja tulee vaatimaan toiselta osapuolelta rahaa jottei vie asiaa eteenpäin.

    Kun ajatellaan näitä ”raiskauksia” niin mikä on silloin toisen osapuolen oikeusturva? Miten hän pystyy todistamaan että on kysynyt henkilön ikää ja että tapahtumat ovat edenneet yhteisessä ymmäryksesssä? Oikeuslaitos kun näissä tapauksissa poikkeuksetta olettaa aina ilmoittajan puhuvan totta ja kääntää todistusvastuun aina syytetylle. Joka on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vastaista.

    On toki moitittavaa jos on huomattava ikäero ja silti päätetään lähteä lyhyen tuttauuden jälkeen harrastamaan seksiä. Mutta kyllähän se kenen tahansa omaatuntoa hivelee jos nuorempi partneri osoittaa kiinnostusta ja sanoo haluavansa viettää kiihkeän yön. Sitäpaitsi, nykynuoret osaavat meikata niin että näyttävät huomattavasti ikäistään vanhemmilta. Vielä -80 luvulla tytöt ja pojat erotti luokkakuivissa lähinnä vaatteista. Ei muodoista.

    Kuten sanottu, tässä on lainopillisestikkin suuri mahdollisuus tulla tuomituksi väärin perustein. Ja näitä on oikeuslaitoksissamme useita tapauksia vuosittain, väittäisin että näitä epäselviä on lähes kolmannes. Ja aina epävelvemmiksi ne muttuvat kun aikaa kuluu. Esim. viiden- tai kahdeksan vuoden takaisia asioita on lähes mahdoton selvittää. Kuka niin pitkän ajan päästä saa oikeusturvaa?

    Mistä päästäänkin toiseen oikeuslaitoksemme onglmaan: Lapsen seksualinen hyväksikäyttö. Laissa kun ei ole kuin yksi rikosnimike joka käsittää kaiken pepulle taputtelusta aina vapaudenriistoon joukkoraiskauksineen. Tähän soisi useampia rikosnimikkeitä sillä suuri yleisö muodostaa poikkeuksetta väärän käsityksen asioista kun lukee tuon yhden ja saman rikosnmikkeen. Tästäkin on useampia esimerkkejä.

    Mutta, maailma ei ole täydellinen. Auttakaamme siis toinen toisiamme ja valvokaamme yhteiskuntarauhaa aktiivisesti. Ja olkaamme suoraselkäsinä todistamassa asioita kun jonkun oikeusturva sitä vaatii. Ettemme ole kuin ruotsalaiset jotka kääntävät katsen pois ja pakenevat niin nopeasti paikalta kuin pystyvät. Ettei vain tarvitse todistaa mitään.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top