Kreikan pakolaisleireillä jihadisteja, avustusjärjestö mukana ihmiskaupassa ja huume-salakuljetuksessa, ja Morian tuhopolttoepäillyissä ”yksintulleita alaikäisiä”

Morian pakolaisleirin sytyttämisestä epäiltyinä pidätetyistä kuudesta turvapaikanhakijasta kaksi on yksintulleita alaikäisiä, kertoo kreikkalaislehti. Pakolaisia auttamaan tulleen aktivistin mukaan pakolaisleirillä on myös aseistettuja jihadisteja, ja avustusjärjestö Seawatch käyttää pakolaisia huumekuriireina.

Saksalainen Rebecca Sommer tuli Lesboksen saarelle valokuvaajana ja pakolaisia auttavana aktivistina. Elämä Morian leirillä, ja luottamukselliset suhteet leirillä asuviin turvapaikanhakijoihin antoivat hänelle sellaista tietoa, mitä länsimainen tai suomalainenkaan media ei yleensä viitsi kertoa.

Rebecca oli Moriassa leirin tuhonneen tulipalon aikana, näki paljon mielenkiintoista. Ainakin osalla leiriläisistä oli ennakkotietoa, ja he pakkasivat tavaransa valmiiksi. Rebecca näki myös tulen syttymisen samanaikaisesti useassa paikassa, ja myös sytyttäjät. Afgaaneja, arabeja ja mies sekä nainen saksalaisesta avustusjärjestöstä.

”Häpeän olla saksalainen täällä”, sanoo Rebecca Sommer. ”On uskomaton määrä saksalaisia ​​kansalaisjärjestöjä, jotka käyttäytyvät ikään kuin olisivat tämän saaren ja maan isännät. Kuulin kahdelta saksalaiselta, että he jopa käyttivät droneja vakoillakseen Kreikan sotilastukikohtaa, ja heidät pidätettiin viime viikolla.” (Greek City Times)

Hän kertoo myös palokunnan saapumisen ja toiminnan estämisestä väkivaltaisesti käyttäytyvien pakolaisten toimesta. Muut tietolähteet mainitsevat kodittomiksi joutuneiden leiriläisten muuttamista Kreikan viranomaisten viivyttelemättä pystyttämään korvaavaan leiriin estetyn väkivaltaisesti. Kodittomat joutuivat sitten  majoittumaan kaduille ja maantielle, ollen hyviä kohteita säälittäviä näkymiä metsästäville toimittajille.

Todellinen syy ulkomajoitukseen oli kuitenkin jonkin tahon päätös, ettei uuteen leiriin saa mennä. Syyskuun 10. Rebecca antoi puhelinhaastattelun saksalaiseen lehteen. Greek City Times edelleenjulkaisi Rebeccan havainnot.

Rebecca kertoo pitäneensä joidenkin pakolaisia auttavien järjestöjen toimintaa hyvin kyseenalaisena:Seawatch Antifa järjestää maahanmuuttajille kelvollisen passin – tietysti laittomasti -, jotta he voivat sitten käyttää passeja poistuakseen saarelta ja matkustaakseen toiseen maahan matkatavaroissaan huumeita.” Tämän kertoivat Rebeccalle leirillä asuvat pakolaiset. He kertoivat myös jihadisteista, ja aseistetuista miehistä, joita muut asukkaat nimittävät Ergodanin armeijaksi”.

Rautatangoin ja teräasein varustautuneet miehet liikkuivat leirissä, ja sen ulkopuolella viiden – kymmenen ryhmissä, ja aiheuttivat pelkoa Morian asukkaissa ja myös Lesboksen kreikkalaisten keskuudessa. Rebecca kuuli myös jihadisteista ja talebaneista, ja häneen ystävystyneet leiriläiset neuvoivat näiden tunnistamisen vaatetuksen erityispiirteistä.

Suomalaista lukijaa kiinnostaa, mistä maista Moriaan on tultu, koska Suomeen on tarkoitus kuljettaa sielä ”haavoittuvassa asemassa olevia”:

”Syyrialaisia ​​ei ole lainkaan, kertoo Rebecca Sommers. Hyvin monet tulevat Afrikasta. Monilla leirin naisilla on kauniit ja hyvin hoidetut, pidennetyt ja pitkät kynnet. Suurin osa on afgaaneja, useimmat Hazarasista, josta on tullut myös Saksan tärkein afgaaniryhmä. Nuoret pojat, joilla on nykyaikaiset hiustyylit ja matkapuhelimet ja usein tyylikkäät vaatteet.”

Saksalainen aktivisti kertoi meille, millaista väkeä Moriassa on odottamassa ”taakanjakoa” pidemmälle Euroopan Unionin alueelle.

Tässä kuvaa tänään Kreikasta Saksaan siirretyistä:

2 Comments

  1. Barcelona Declaration 1995 LAHJUKSILLA mamuvirta
    30.9.2020 17:14

    Hyvä raportti!! Kuten tiedustelujärjestöt ovat kertoneet, on pakolaisvirta Eurooppaan sovittu 1995 Barcelonan kokouksessa ”Barcelona Declaration”. Euroopan ympäristön ml. pohjois-Afrikan alueiden upporikas johto ja eliitti pelkäsi oman kansansa joutilaita köyhiä massoja tulevana uhkana. He lupasivat Euroopan johtajille Barcelonassa LAHJUKSIA, jos massamuutto avataan (lähde USA: n Marine Core tiedustelun perustaja, ex-CIA vakooja Robert David Steele). Lahjukset kelpasivat Euroopan johtajille – liekö vieläkin jatkuvat? Suomen osalta Barcelonan kokouksen hoiti SDP:n ulkoministeri ja SDP:stä oli silloin myös maamme presidentti.

    Vastaa
  2. mikko
    30.9.2020 17:28

    no ei ihan kauheena yllärinä tullu tämäkään… toivottavasti kreikkalaisilla alkaa vati kaatumaan ton paskan takia ja alkais puhdistukset

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top