Kristillisdemokraattien maakuntavaaliohjelma julki, ehdoton EI maakuntaverolle myös Keskustalta

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoi tänään puolueen eduskuntaryhmän tiedotustilaisuudessa, ettei maakuntaveroa tarvita, koska terveydenhollon ja sosiaali- ja pelastuspalveluiden sisällöt eivät muutu, joten uusia veroja ei tarvita.

”Maakuntaveroa ei tällä kaudella tule”

Näin vakuutti myös entinen pääministeri, keskustan Pohjois-Pohjanmaan kansanedustaja Juha Sipilä Extrauutisille tänään tiistaina kello 14.15 tehdyssä haastattelussa.

Ja kun hallituksen toinen keskeinen puolue vaikutusvaltaisimman ministeriryhmän ulkopuolisen edustajansa suulla näin vakuutti, ja haastattelutilanteessa mukana olleet eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs, hänkin Pohjois-Pohjanmaalta, ja puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen Keski-Suomesta, nyökyttelevät vieressä niin pakkohan se on uskoa.

Ja, kun tähän lisätään, että Kokoomus on ehdottomasti vastaan, ja vain Vasemmistoliitto on puolesta ja Vihreät sinne päin kallellaan, eikä demareilta selkeää kantaa saa oikein kiskomallakaan, niin lopputulos on, vaikka SDP taipuisi Vihreiden ja tosi punaisten seireenien kutsuun-mitä en usko-  niin ei tule maakuntaveroa. Ei tule, ei ainakaan ennen vuoden 2025 maakuntavaltuustojen valintaa.

Muutoinkin vaikuttaa siltä, että Keskusta, ja toki myös oppositiopuolue Kristillisdemokraatit, hakevat vähintään hajurakoa vihervasemmistoon. Keskusta näyttää haluavan tehdä selväksi, että se ei ole osa vihervasemmistoa, ja tämä asenne ja mahdollinen toiminta tietenkin -niin Keskustassa uskotaan- auttaa sitä leventämään harteitaan Kokoomuksen ja Perussuomalaisten puristuksessa.

Maakuntavaalit Keskustalle kohtalon paikka

Maakuntavaalit ovat nimenomaan Keskustalle kohtalon paikka. Onhan vaaleilla valittu maakuntahallinto Keskustan 100-vuotisen unelman täyttymys, ja jos puolue putoaa podiumilta neljänneksi, niin se on selvää, että tulevissa vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ei hyvä heilu. Myös Kristillisdemokraateilla on kohtalon paikka, kannatus,kun on pyörinyt suunnilleen samoissa lukemissa vaaleista vaaleihin viimeiset kymmenen vuotta. Parlamentaaristen ”uskonsoturiemme” voima ei näytä miekkaa kivestä nostavan.

Kun Vasemmistoliitto on kommunistien perinneyhdistys, niin Kristillisdemokraateista näyttää tulleen Suomen Kristillisen Liiton perinneyhdistys.

Seppo Huhta

5 Comments

  1. Veli Otra
    19.10.2021 23:29

    No keskustahan on ollut tosi luotettava tähänkin asti…

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      19.10.2021 23:50

      Kuultu henkilöiltä itseltään.

      Vastaa
      1. Vaalivalehtelu on jo maan tapa
        20.10.2021 13:31

        Ennen vaaleja, mutta katsotaan sitten vaalien jälkeen.

        Vastaa
  2. juha II
    20.10.2021 00:26

    Sosialistit, vasemmistoliitto ja vihreät runnovat läpi iki-ihanat verot kansalle, joka rahassa kieriskelee!

    Vastaa
    1. Muulla ei niin väliä
      20.10.2021 13:31

      Ja sitten sen jälkeen vielä EU vero niin kyllä kelepoo makseskella veroja.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top