Kristilliset: EU-rahoituspaketti muuttaa unionin luonnetta peruuttamattomasti

Kristillisdemokraattinen puoluehallitus otti eilen kantaa eduskunnan hyväksyttäväksi tulevaan Euroopan Unionin korona-elvytyspakettiin, EU:n omien varojen sopimuksen muuttamiseen.

Kristillisdemokraattien (KD) puoluehallitus ei hyväksy hallituksen esitystä omien varojen sopimuksen muuttamiseksi. Kristillisdemokraatit on systemaattisesti pitänyt esillä elpymispaketin ongelmakohtia ja tarvetta käydä laajaa kansalaiskeskustelua, koska paketti on muuttamassa unionin luonnetta ja toimintaa merkittävällä tavalla.

Kristillisdemokraattien mielestä EU:n omien varojen päätös ja siihen sisältyvä toimenpide koronapandemian ja sulkutoimenpiteiden taloudellisista seurauksista elpymiseksi, ”elpymisväline”, sitoo suomalaiset veronmaksajat vuosikymmeniksi EU:n yhteisvastuulliseen velkaan ja korkeampiin jäsenmaksuihin. Hyväksyttynä päätös avaa mahdollisuuden perustaa uusi verotuksen laji:

Päätöksessä avataan ovi EU-tason verotukseen, joka ei myöskään olisi tullut kysymykseen kriisiajan ulkopuolella. Valtionvarainvaliokunnan mietinnön ponsilausumilla ei tämän päätöksen ongelmia ratkaista.

Kristillisdemokraatit eivät vastusta elvytystä, vaan toimenpiteen myötä tapahtuvaa jäsenmaiden sitomista yhteisvelkaan ja tulonsiirtoihin, kerrotaan KD:n tiedotteessa. Tämä on vastoin EU:n perusperiaatteita, eikä sovi Suomen EU-kansanäänestyksessä vuonna 1991 hyväksyttyyn mandaattiin. KD korostaa EU:n perussopimusten kunnioittamista, ja sovitusta kiinni pitämistä. Myös salailu ja vaikeneminen, jota Sanna Marinin hallituksen taholta on tämän tapauksen tiimoilta ilmennyt, saa kritiikkiä kristillisiltä.

Kristillisdemokraatit muistuttaa Marinin hallituksen korostaneen EU:n rahoituskehyksen ja elpymisvälineen valmistelun yhteydessä, että asiassa olisi syytä käydä riittävästi julkista keskustelua niin
kotimassa kuin Euroopassa. Näin ei kuitenkaan menetelty, vaan paketista sovittiin nopeassa aikataulussa EU-päämiesten kesken. Lisäksi asiakirjat leimattiin aluksi laajasti vaitiolonalaisiksi, mikä osaltaan esti julkisen keskustelun käymistä.

Huomiota lausunnossa saa myös huonosti tunnettu EU-virkamiehen viesti Suomeen, josta on hallitus on kertonutkin mutta sitten taas ei. Politiikan tuntijat odottavat KD:n kansanedustajien äänestävän eduskunnassa paketin hyväksymistä vastaan. Vastaan-äänestäjiä odotetaan ilmaantuvan oppositiopuolueiden lisäksi myös hallituspuolueiden riveistä.

  • Elvytyspaketti on eduskunnassa ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona (11.-12.05.).

5 Comments

  1. murre iisakki riepunen
    9.5.2021 18:42

    Ulkomaille suunnattua elvyttelupakettia voisi käyttää kotimaan olojen kohentamiseen, mutta oman kansan puolesta taistelevat hallituksen mielestä ovat eittämättä natseja, rasisteja, sekä muutoin kelvottomia vaatimaan yhtikäs mitään. Tietojen salailuun satsaava maan ylinjohto kiemurtelee syytösten edessä, jostakin kumman syystä pitävät Suomen ajamista kaaokseen ylvästelyn aiheena…voi..voi.

    Vastaa
  2. Obelix
    9.5.2021 19:50

    murre iisakki riepunen

    ”Ulkomaille suunnattua elvyttelupakettia voisi käyttää kotimaan olojen kohentamiseen”! Niin voisi kuvitella, että polttomoottoreja ja yksityiskäytössä olevia henkilöautoja kiivaasti vihaavat vihervasurit, edes tällä kertaa olisivat huolissaan ilmastosta – ja elvytyspaketin sijasta elvyttäisivät _rahalla_ suomalaisia, jotta nämä voisivat ottaa osaa ilmastotalkoisiin, ostamalla fossiilivapaita autoja.

    Mutta, koska suomalaisten autojen hankinnan elvyttäminen ei liene kovinkaan korkealla vihervasemmiston agendalla, niin tokko koko hiilineutraalius-kohkaamisessa onkaan kyse mistään ilmaston pelastamisesta – Marinin hallituksen kohdalla, vaan ihan jostain muusta?

    Vastaa
  3. juha II
    10.5.2021 21:51

    Kristillisten päätä on selvittänyt päättäväisesti kansanedustaja Päivi Räsäsen ”vihapuhesyyte”, koska hän tunnusti kristinuskoaan julkisesti tavalla, jossa tosin ei tullut ruumiita. Näin ei voida vedota ”mielenterveyshäiriöihinkään”.

    Vastaa
  4. Kanadasta NWO diktatuurin mallia
    11.5.2021 11:14

    Kanadassa diktatoroi jo NWO: Tämä pastori syyllistyi järjestämään pääsiäisenä jumalanpalveluksen, jolloin joukko NWO diktatuuria edustavia aseistettuja poliiseja tunkeutui kirkkoon keskeyttämään. Nyt lukuisten poliisiautojen joukko motitti pastorin auton liikenteessä ja vangitsi hänet.
    https://drcharlieward.com/pastor-arrested-canada-the-great-awakening/

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      11.5.2021 11:40

      Mikä tää jumalpalveluksen keskeyttäminen Espoossa(?) oli? Multa jäi se uutinen lukematta.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top