Kuka aidosti hyötyy konkurssiaallosta

Nyt kun yrityksiä ei enää valtio varjele konkursseilta onkin mielenkiintoista seurata ja todeta, että verohallinto ja sen kautta valtio on hanakasti hakenut yrityksiä konkurssiin. Kun siis kysyy ‘kuka hyötyy konkurssiaallosta’ niin vastaus on harvinaisen selvä valtio, mutta miksi se haluaisi Suomalaisia yrittäjiä pois, mikä siinä on taka-ajatuksena?

Vain kannattavaa kannattaa kannatella

On totta, että yritystoiminnan yksi tärkeimmistä ja varmasti erittäin harmaista alueista on se toimivuus ja tarpeellisuus. Siispä on täysin luonnollista, että jos yritys ei ole toimiva tai tarpeellinen niin on parempi, että toiminta lakkautetaan. Nykyään onkin siksi mielenkiintoista ja ihmeellistä, että valtio haluaa ihmisiä yrittäjiksi vaikka todennäköisyys, että valtaosa uusista toimijoista tuottaisi mitään tarpeellista ja varsinkaan toimivaa on erittäin epätodennäköistä.

Valtio käyttää yrittämistä tässä mielessä työllistymis keinona, eikä siinä kaikki, se on vielä kaiken lisäksi edullisin työllistymis muoto valtiolle, koska sen kautta voidaan romuttaa ihmisten talous ja mieli. On tietenkin raskasta puurtaa yrittäjänä ilman mitään takeita huomisesta, useimmiten elintaso onkin paljon heikompi kuin palkkatyössä käyvällä tai joskus jopa sosiaaliturvaan turvautuvalla kansalaisella.

Monen (ei jokaisen) yrittäjän kohtalo onkin yrittämisen loputtua:

  • Heikko sosiaaliturva ja yhteiskunta status (yrittäjää ruoskitaan loppuun asti)
  • Epäonnistumisen leima ja ympäristön paine (ystävät, valtio, pankit, velkojat, kaikki muistuttavat siitä, että on muka epäonnistunut)
  • Ylivelkaantuminen ja luotto merkinnät (mahdollisuudet uudelleenrakentaa oma elämä ovat rajalliset)
  • Hyvinvointi- ja mielenterveys ongelmat (kuormitus ja paine ei tule yksin, se vaikuttaa kehoon, mieleen, sydämeen ja sieluun)

Yrittäjä on siis usein yksin sekä yrittäessään, että yrittämisen loputtua. Mielenkiintoista on, että ainoa asia mikä valtiota näyttäisi aidosti kiinnostavan yrittäjissä onkin se, että heistä saa hyviä valtion terveyspalveluiden asiakkaita. Ehkä tämä onkin yksi monesta syystä miksi epäonnistuneita yrittäjiä halutaan lisää Suomeen, he ovat halpoja yhteiskunnalle ja auttavat pyörittämään valtion palvelu koneistoa.

Yrityksen lopettaminen ei ole mikään helppo paikka

Sympatiaa pitää tuntea jokaista yrittäjää kohtaan, joka joutuu lopettamaan vastoin tahtoaan tai erityisesti joutuu kokemaan konkurssin. Pahinta on se, että valtio, verottaja ja suuryhtiöt käyvät päälle kuin yleinen syyttäjä konsanaan, ne puristavat yrittäjistä kaikki viimeiset mehut irti, eikä tässä prosessissa todellakaan ketään pyritä auttamaan. Tämä on kylmää ja armotonta meininkiä, jonka kautta valtio mielestäni haluaa lähettää selkeän viestin siitä kuka on kunkku ja varmistaa, että entinen yrittäjä voisi mahdollisimman pahoin ja mahdollisimman pitkään sekä varmistamaan ettei oman elämän kokoaminen ei olisi helppoa.

On kummallista, että valtio joka niin uljaasti kyllä myy ideaa siitä, että ihmisillä on asiat hyvin ja heistä huolehditaan, samalla on valmis täysin rikkomaan omia kansalaisiaan palasiksi heti kun siihen mahdollisuus esittäytyy. Minä olen nuoresta asti kysynyt itseltäni, että onko tällainen todella tarpeen? No ei missään nimessä, konkurssit voisi myös hoitaa asiallisesti ja tavalla joka auttaa entisiä yrittäjiä takaisin osaksi yhteiskuntaa, onhan jokainen yrittäjä kuitenkin asettanut itsensä yhteiskunnan armoille tietäen, että siinä on suuria riskejä.

Kyse on pitkälti tahtotilasta ja kuten niin monessa asiassa mikä koskee valtiota, sillä on eri tahto kuin mitä se pinnalla kansalaisille myy. Uskon, että kaikki yrittäjät, jotka ovat konkurssin suossa rämpineet tunnistavat tämän asian ja olisi kyllä hienoa saada mielipiteitä asiasta esille enemmän varsinkin kun monella on vaikeita päätöksiä tehtävänä oman yrittämisen suhteen.

Mielenkiintoista onkin minusta kysyä itseltään, että mikäköhän se suurempi suunnitelma sitten on kaikille muille kansalaisille, koska se ei todennäköisesti ole niin ruusuinen kuin mitä valtio antaa ymmärtää.

Tukevin askelin kohti uutta kommunismin aaltoa

Ketä oikein kiinnostaa lopettavat yritykset vaikeina aikoina, no valtiota ja valtion tukemia yrityksiä tietenkin. Todennäköisesti erittäin mittavan 2021 vuonna alkavan konkurssiaallon takaa löytyy mielenkiintoisia mörköjä, jotka auttamatta painottavat sitä tosiasiaa, että valtiolla on tässä koira haudattuna.

Tässä tärkeimmät huomiot, jotka saavat ainakin minulla karvat nousemaan pystyyn:

  • Valtio jakoi hanakasti tukipaketteja viime vuonna yrityksille, jotka se nyt yllättäen karhuaa takaisin. Tämä tuottaa ongelmia kun yritykset todennäköisesti eivät ole pystyneet näillä tukirahoilla toimintaa suuresti tasapainottamaan, jolloin taloudellinen ahdinko kasvaa. Kannattaa tässä huomioida, että vahinkoja ja sattumia ei oikeasti ole siinä mittakaavassa, jossa valtio meille niitä tarjoaa, virheitä tehdään aina uudestaan koska niillä saadaan luotua epätasapainoa.
  • Laki, joka estää hakemasta yrityksiä konkurssiin oli selkeästi ajateltu sitä varten, että se poistaisi paineita hetkeksi. Jos se todella nähtäisiin elvytystoimenpiteenä sitä tulisi jatkaa kunnes yhteiskunta on ainakin osittain toipunut force majeure tilanteesta, jossa yrittäjät eivät voineet ennustaa tai valmistautua kysynnän ailahteluun ja yhteiskunnan osittaiseen pysähtymiseen. Koska lakia ei edes pyritty jatkamaan on todennäköistä, että sen tarkoitus oli luoda hyvän olon kupla, jonka kautta oli mahdollista viedä yrityksiä entistä syvempään ahdinkoon sekä varmistaa, että yksityisten yritysten kiinnostus konkurssipesien ostamista kohtaan hiipuisi. Miksi, koska valtio pystyy silloin valikoimaan tai pelastamaan mahdollisimman halvalla kaikki ne yritykset, jotka se näkee arvokkaiksi. Suuri kysymys onkin, että tekeekö valtio sen näkyvästi vai käyttääkö siihen yksityisiä yrityksiä, joissa valtion omistus ja vaikutusvalta on erittäin korkea.
  • Koska verottaja hakee hanakasti yrityksiä konkurssiin on selvää, että tässä on kyseessä valtion tahto. Yrityksiä halutaan pois tai valtion vaikutusvallan alle, ei niitä haluta elvyttää tai tukea mikä on ollut nähtävissä koko vuoden rivien välissä.
    – Valtiolla näyttää olevan kaiken kaikkiaan pullat hyvin uunissa. Rahaa näyttää tällä hetkellä olevan vaikka mihin, satama hankkeisiin, metsiin ja muutenkin rakennushankkeita on menossa vaikka minkälaisia. Se pistää ajattelemaan, mikä kiire valtiolla on pistää yrityksiä konkurssin, jos sillä selkeästi ei ole hädän päivää, ei ihme, että edellisissä eduskunta-vaaleissakaan ei haluttu puhua taloudesta koska itse valtiolla ei tässä asiassa missään vaiheessa ole mennytkään huonosti. Valtio myös palkkaa hanakasti ihmisiä esimerkiksi terveys- ja työllistymis puolelle ja eiköhän kohta myös lisätä virkailijoiden määrää hoitamaan konkursseja.

Asioista on toki vaikea olla täysin varma kun mikään ei ole läpinäkyvää koska emmehän ole päättäjien kengissä. Jotain mätää tässä kyllä on, valtion tahtotila ei selvästikään ole tukea tai elvyttää yhteiskuntaa vaan pikemminkin löytää tapoja kasvattaa omaa vaikutusvaltaa ja poistaa tahoja (kuten yrityksiä), jotka voisivat valtion kanssa kilpailla tai olla uhka.

Kommunismi ei myöskään suvainnut tilaa muille kuin omalle ideologialle ja totuus on se, että ajatus kommunismista elitismin varjelijana ja vakauttajana ei Euroopasta, eikä maailmasta ole mihinkään poistunut. Varmasti on samaisesta syystä ollut monissa kirjoituksissa alkuvuodesta asti esillä pointti siitä, että demokratia on lähes täydellinen kommunismin kasvatusalusta, koska vapauden illuusio tekee ihmisistä erittäin lainkuuliaisia ja vakuuttuneita siitä, että heillä on asiat hyvin. Oli miten oli, kyseenalaistaminen on myös oikeus, joka kaikilla on ja sitä sietäisi käyttää, jos ei aina niin ainakin epävakaina aikoina.

Hyödyllisiä vinkkejä yrittäjille, joilla mahdollinen konkurssi häämöttää

Konkurssiprosessi on ankara, mutta vain siksi, että meillä on tunteet ja pelot pinnassa. Prosessi ei ole helppo, mutta pitää kasata itsensä ja kohdata asia heti alusta, silloin välttyy siitä inhottavasta emotiorallista, joka olisi muussa tapauksessa edessä. Ihminen itse sotkee asioita pahemmaksi kun hän on pois tolaltaan, jolloin hän myös luottaa kaikkiin väärin tahoihin, jotka kylmästi hyväksikäyttävät tilannetta.

On hyvä muistaa, että ihminen ei koskaan menetä arvoaan muuta kuin sellaisten ihmisten silmissä, joilla ei ole maailmalle mitään muuta annettavaa kuin jäätyneen kylmän sydämen ja itsekkyyden kautta tuotettua pahoinvointia. Näille ihmisille, jotka ovat kuin haukkana paikalla mahdollisuuden tullen ei kannata antaa mitään tilaa koska he juuri pyrkivät murtamaan selkärangan tai sen mitä siitä on jäljellä.

Tässä joitain vinkkejä mihin on hyvä kiinnittää huomiota, jos on konkurssin riski omalla kohdalla oleellinen:

  • Älä stressaa prosessia ja älä välitä varsinkaan valtion tai suuryhtiön uhkailuista, kaikki menee omalla painollaan joka tapauksessa, jos vain muistat aina antaa vastineen ja kertoa miten asioita hoidat.
  • Valmistaudu siihen, että valtio voi pankkien avulla periä jopa kolmanneksen tuloista ja tilillä olevasta rahasta maksuja ja erityisesti veroja ja suuryhtiöiden karhuamisia varten.
  • Irtisanoudu henkilökohtaisesti heti kaikista yrityksen tehtävistä ja hallituksesta, jotta sinua ei voida asettaa vastuuseen konkurssin astuttua käytäntöön, tästä pitää laatia pöytäkirja.
  • Jos tiedät, että tilanne on paha, älä yritä elvyttää ja muista, että varsinkin yhteiskunnan nykytilassa ylivelkaantumista kannattaa kaikin tavoin välttää.
  • Järjestä itsellesi omat puitteet niin, että selviät ainakin vuoden konkurssin jälkeen hyvin, jotta asiat ehtivät asettua, tämä on oman mielenterveyden kannalta erittäin oleellista.
  • Yritä pitää emootiot erossa prosessista, karhukirjeet ovat taakka, mutta jos niihin suhtautuu yhtä kylmästi kuin yrittäjää kohdellaan ei niistä tarvitse hikeentyä.
  • Kyseenalaista kaikki minkä voit ja laita kampoihin, älä maksa mistään turhasta ja vältä loppuun asti kaikkia laki ja tukipalveluita, jotka vain pahentavat ahdinkoa, ota mielummin ystävä avuksi johon aidosti luotat.

Viimeisenä asiana sanoisin vielä sen, älä jää yksin, mutta älä myöskään luota epä-aitoihin ihmisiin, joita useimmiten löytyy ihan lähipiiristä lähtien. Moni yrittäjä voi pahoin pitkään konkurssien jäljiltä koska he eivät muuttaneet asioita ja pitivät kiinni vanhoista ihmissuhteista, se on usein virhe, joka pahimmillaan voi viedä mahdollisuudet löytää uutta elämäniloa ja tarkoitusta omalle elämälle. Nuorille vielä painottaisin, että sanoi kuka tahansa mitä tahansa, yrittäjäksi ei kannata ryhtyä, jos ei ole todella hyvä suunnitelma ja selkeitä edellytyksiä onnistua.

6 Comments

  1. tropellihattu
    10.2.2021 15:10

    Minä hyödyn luultavasti kun ostan halvalla kun muut myyvät halvalla.
    Aina elämä on nousua ja laskua. Otan vaikka velkaa, että saan asunnon.

    Vastaa
  2. Juha
    10.2.2021 15:17

    Heh, viherkommunistit tappavat kotimaiset pienyrittäjät jotta harvalukuinen globaali WEFn rahaeliitti rikastuisi. Seuraavaksi verotetaan työläiset kuoliaaksi.. ja lähetetään rahat rosvopankkiireille. Mukavaa 🙉🙊🙈. Muistakaa äänestää vihervasemmistoa eli kokoomusta keskustaa ja demareita. Build back better, new normal ja great reset, heh heh.

    Vastaa
  3. Pönttö
    10.2.2021 16:46

    Monikansalliset suuryritykset.
    #NURKANVALTAUS

    Vastaa
  4. juha.
    10.2.2021 21:22

    Maailman rikkaalla eliitillä on tarkoitus hävittää ”sukupuuttoon” pienet- ja keskisuuret yritykset eli kaikki kivijalkayritykset suurten ylikansallisten suuryhtiöiden tieltä, niin että ne saavat totalitäärisen momopoliaseman maailman markkinoilla! Siksi ylipitkä korona sulku ja kiellot sekä rajoitukset, jotka eivät mitenkään vastaa koronan aiheuttamaa uhkaa yhteiskunnille. Siksi sensuuri on pystytetty, koska ”urakan” ei saa kusea, vaikka ruuhi vuotaakin. Jokainen voi tutustua YK:n ”Agenda 2030” ja miettiä millaisia haihatuksia mm. ”ilmaston lämpenemisellä” on tarkoitus kurjistaa maailman tavallisen väestön elämää niin, ettei siitä jää käytännössä jäljelle mitään, jota me tavikset nyt elämme vapaana kansalaisina eikä maailmanhallinnon tahdottomina orjina.

    Mainittakoot, että YK:n ”hanke” on täynnä runeberiläistä puhetta, siis aivan sitä samaa jargonia kuinn Stalinin ”Isä Aurinkoisen” Neuvostoliitossakin!

    Toinen maininnan arvoinen on Davosin konnien vuosittaiset kokoukset ja varsinkin sen sveitsiläisen johtajan innosta haljeten esillä pitämä ”ReSet” eli tuttavallisemmin: ”Lopullinen ratkaisu”, joka ratkaisee tavallisten keropäiden elämänlaadun viemisen ja ITSE raharikkaiden OMAT suunnattomat hekuman tertut sun muut ”hienokkeet”!

    Tämä kaikki on tietenkin aivan välttämätöntä maailman pelastamiseksi, sillä maailman ekosysteemin selkäranka on niin lujilla, että se rapsahtaa poikki puliukon jaloviina pullosta. Mutta herrain ja rouvain samppakaljan se kestää kuin härkä!

    Vastaa
    1. Merceeri
      11.2.2021 13:56

      Niklas kysyy:

      ”Kuka aidosti hyötyy konkurssiaallosta”? Seuraavaksi pitäisi kysyä: kuka ei todellakaan hyödy konkurssiaallosta yhtään mitään, vastaus: suuri enemmistö, eli kansanruumis ei hyödy konkurssiaallosta yhtään mitään – vaan pikemminkin kilpailun vähetessä joutuu maksamaan harvemmille, jäljelle jääneille yrityksille (lähes monopoleille) kalliimpaa hintaa kaikesta kulutuksestaan, koska kyseessä on useimmiten ja huonoina aikoina lähes aina ns. ”pelikentän”, lue; hyvien veljien omistamien yritysten markkinaosuuksien suojelusta.
      Useinkaan ei huomata sitä, että hyvien veljien ”looseissa” istuu rappareina myös viranomaisia, jotka hoitavat oikeustoimin / viranomaistyönä yrittäjäveljien kilpailijoiden terminoinnin, eli tuhoamisen erilaisilla lakisääteisillä kikkailuilla, esim. (Koiviston konklaavi) joihin heillä on valta, mutta Suomen Lakien mukaan ei oikeutta! Tätä oikeutta käytetään salassa, miksi he muuten istuisivat juonimassa ja jäseninä salaseurojen looseissa?

      Ps. Itse odotankin mielenkiinnolla sitä hetkeä, jolloin maailman rikkaalla eliitillä on tarkoitus ottaa yhteen suomalaisen ”hyväveli” eliitin kanssa, koska suomalainen hyväveliosasto on jo silloin työnsä tehnyt – maailman valtaeliitin hyväksi – ahneuttaan ja moraalittomuuttaan, lue; kyseessä tulee olemaan ns. ”jäsentenvälinen ottelu”, jossa voittajasta ei ole epäselvyyttä, koska siinä maailmassa ei ole moraalia lainkaan, niinkuin ei ole siinä tyypissä, jota nämä veljet temppeleissään palvovat. Ensin tullaan näkemään jotain esim. ”Nokian romahdus 2.0” ja sitä seuraa ”1990-luvun lama 2.0”. Mitä siitä seuraavaksi, tai sen jälkeen seuraa, voi tarkistaa esim. Ilmestyskirjasta…tietenkin sen perusteella, että paljonko painoarvoa Raamatulle ylipäätään antaa?
      Pss. Mielenkiintoisinta ja surkuhupaisinta tässä on, että ”veljet” temppeleissään palvovat sitä ”tyyppiä” ihan kympillä, mutta sekulaari jengi ja tapakirkkokansa väheksyy omaa pelastajaansa?

      Vastaa
  5. Hegesippus
    16.2.2021 11:54

    Hyvä kirjoitus hyvin harmillisesta asiasta täällä!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Pönttö Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top