Kulttuuri mainittu seksuaalirikos-uutisessa

Keravalaisen tytön nettitreffit päättyivät seksuaaliseen väkivaltaan syksyllä 2017, kertoi paikallislehti perjantaina (15.02.). Syytetyn ja rikosuhrin kertomukset poikkesivat toisistaan, mutta oikeus uskoi uhria. Uhrin lausunto kuultiin videotallenteena, -hänen terveydentilansa esti oikeuteen saapumisen. (kuvituskuva)

Sipoossa tapahtuneen rikoksen uhriksi joutunut tyttö oli 15 vuoden ikäinen teon tapahtuessa, tekijä oman ilmoituksensa mukaan 20-vuotias. Tekijä oli ottanut kontaktin uhriinsa sosiaalisessa mediassa, ja houkutellut tapaamiseen. Oikeudessa kuullun tytön huoltajan mukaan seksuaalinen aloitteellisuus ei voinut kuulua lapsen tapoihin:

Tilanne oli tytölle varmasti vieras eikä normaali tuttu tilanne, johtuen muun muassa miehen kulttuuritaustasta.

Tekijä oli väittänyt seksuaalisen toiminnan tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Tapauksessa esiintyvät siis samat elementit, kuin pohjoissuomalaisissa rikostapauksissa: Sosiaalinen media, rikosuhrin ikä ja seksuaalinen kokemattomuus, ja tekijän tausta. Asia käsiteltiin käräjäoikeudessa perjantaina (15.02.).

Syylliseksi todettu vantaalais-mies tuomittiin yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja 30 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Rikosuhrille hän joutuu maksamaan 4 000 euroa kärsimyksestä ja 2 500 euroa mielenterveyden häiriönä ilmenneestä tilapäisestä haitasta , ja oikeudenkäyntikuluja yms. 4 300 euroa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Asian uutisoi Keski Uusimaa 15.2.2019: Netissä sovitut treffit päättyivät 15-vuotiaan tytön hyväksikäyttöön syrjäisellä metsäautotiellä. Maksumuuri, paperilehden kopio linkissä.

2 Comments

  1. LoS666
    17.2.2019 15:55

    taas yks uus multikulluuripaskan tietämätön uhri…. valistakaa saatana lapsianne, että ymmärtävät pysyä kaukana kamelikuskeista

    Vastaa
  2. heino keppi
    18.2.2019 09:33

    ”yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja 30 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Rikosuhrille hän joutuu maksamaan 4 000 euroa kärsimyksestä ja 2 500 euroa mielenterveyden häiriönä ilmenneestä tilapäisestä haitasta , ja oikeudenkäyntikuluja yms. 4 300 euroa.”

    Ts. ei siis mitään rangaistusta. Ehdollinen = 0 ja luuletteko, että tuo loinen muka mitään maksaa?

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle heino keppi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top