Kun Hölmölän suurpääministeri keksi ruveta säästäväiseksi

Edessä häämötti laihat vuodet ja jokainen Hölmölässä koitti säästää tavallansa pahan päivän varalle. Jotkut intoutuivat keksimään mitä ihmeellisimpiä uusia tapoja säästää ja yksi heistä oli vielä edellisenä vappuna juhlan innoittamana alamaisilleen satasia jaellut suurpääministeri.

Nyt kun valtakunnan kirstussa ei ollutkaan enää satasia jäljellä jaettavaksi, pienimuotoisesta laskuvirhestä johtuen, päätti huomaavainen suurpääministeri huolehtia alamaisten hyvinvoinnista suurella Posti-uudistuksella, jonka jälkeen valtakunnassa olikin taas kaikki kunnossa, vai oliko?

Valtakunnan perukoilla paikallisessa kestikievarissa erään tilan nuori-isäntä, Pera ja vanhaisäntä, Pena istuivat iltaa ja vaihtoivat päivän kuulumisia.

– Pera tokaisi Penalle: Mites sinä olet niin kalpeana ja hiljaa?
– No, olisit ittekinii, jos olisit just ampunut murtovarkaan talos liepeiltä.
– Tiiä vaan mitä täs seuraavaks…

Pena ottaa nenäliinan taskustaan ja pyyhkii kylmän hien otsaltaan ennenkuin jatkaa:

– Nimismies ku sanoi käydessään, että: olit sitten Pena päästänyt päiviltä sen kylän ainoan ikkunastakurkistelija-postinkantajan.
– Mites tästä nyt selvitään?
– Kylän ainut ollanko sitä vielä talossa elossa-virkamies. 
– Kukas nyt sit katsoo huonokuntoisten ja yksinäisten perään?

Pena huokaisee ja kysyy seuraavaksi Peralta:

– Ootko sä Pera muuten kuullut, että täällä liikuis vielä tirkistelijäkin? Tää oli meinaan kyllä ihan selvästi murtovaras. Hiipi just niin hiljaa ja epäilyttävästi.

– Perahan kysyi Penalta: Muistitko pistää lasit nenälles, kun läksit ampumaan sitä murtovarasta? Niin, että mistäs muuten näit sen just hiipivän? Tirkistelijät meinaan yleensä kurkkivat.
– Kuules nyt kloppi, äläs käy isottelee vanhalle miehelle! Minun maille ei murtovarkaat luvatta tule, vaikka olis olevinaan minkälaisia tirkistelijöitä tahansa! Sen kieltä jo lakikin.
– Jaa, nii mikä laki? Etkös sä just viime kuussa pistänyt ne lakikirjan sivut uusiokäyttöön sinne ulkohuussiin?! Kirota pärryyttelit, että ”sillä mitään virkaa enää oo, ko nykysinnii saavat silmäätekevät ja hännystelevät päättäjät, kaikki laskea luikurua ja kertoilla satuja sen kunii ehtivät ja keksivät.”

Miehet istuivat hetken hiljaa kolpakkoihin tuijotellen, kunnes Pera tokaisi:

– Muistako Pena miten kehuit kuinka ennenmuinoin kaikki oli toisin ja tarkkaa? Kuinka rahaa ja särvintä riitti yltäkylläisesti kaikille. Jopa palkkoihin. Miten ihmeessä se niin yhtäkkiä valtakunnan kirstu saattoi noin vaan tyhjentyä?

Vanhaisäntä korjasi asentoa tuolissa ja rykäisi kuuluvasti ennenkuin aloitti:

– Se tarina menee perimätiedon mukaan sillee Pera, että niillä kävi jossain kohtaa jakovirhe. Pistivät vahingossa sen, joka oli etevin laskemaan luikuria kirstunvartijaksi, kun piti pistää sinne se, joka oli etevin laskemaan numeroita. Sen numeroita osaavan pistivät samassa vahingossa maajusseille peltoja petraamaan. Eihän siitäkään mitää tullut, kun ei osannut laskea tulemaan ”sitä itteänsä”; siteeras vaan siinä pellon reunassa jotain numeroita. Siitä seuraskin sitten jokunen katovuosi, ennenkuin älys ruveta laskemaan pellon reunassa seistessä, että paketoimalla pääsee helpommalla. Ja samalla takas sisähommiin.

Hölmölässä kaikki oli aina mahdollista. Se oli maan tapa ja siksi siihen ei liiemmin jaksettu kiinnittää huomiota. Oli totuttu näkemään jos jonkinlaisia laskijoita ja keksijöitä. Kievarissa hetki aina ihmeteltiin, kunnes jokainen lähti taas tahoillensa.

(Seuraavana sunnuntaina valtakunnan perukoilla Kievarin lähellä haudattiin ensimmäinen suuren Postiuudistuksen pieleen mennyt innovaatio kaikessa hiljaisuudessa.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top