Lakki päästä : Tänään vietetään kansallista Veteraanipäivää

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla järjestetään tänä vuonna Turussa. Juhlapäivä aloitetaan Jumalanpalveluksella Turun tuomiokirkossa kello 10. Mikäli mahdollista niin menkää turkulaiset paikalle. Pääjuhla on kello 14 Turun Messukeskuksessa. Siellä puhuvat Puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen, puolustusministeri Antti Kaikkonen ja Turun kaupungin pormestari Minna Arve.

Juhlimme veraanejamme tänä keväänä 37. kerran. Veteraaneja alettiin virallisesti juhlia vasta vuonna 1987. Täytyy sanoa, että vielä tuolloin oli joukossamme isohko joukko kansalaisia, jotka katselivat veteraaneja ja heidän juhlintaansa nenänvartta pitkin: Nämä samat henkilöthän suorastaan sylkivät veteraaneja päin 60-luvulla. Vielä tänä päivänäkin tuota ”viidettä kolonnaa” on näkyvillä paikoilla yhteiskunnassamme. Toki eivät ole enää vuosikausiin kehdanneet osoittaa mieltään veteraaneillemme.

Mutta nykynuorten kunnioittava suhtautuminen isoisiensä ja -äitiensä vankkumattomaan maanpuolustustahtoon on vain kiitosta ansaitsevaa.

Veteraanien rivit harvenevat, kuin Kannaksen puolustajien

Sotaveteraanien lukumäärä oli vielä kymmenen vuotta sitte,n eli vuonna 2013 noin 38 000, nyt heitä on jäljellä runsaat kaksituhatta ja arvio on, että kymmen vuoden kuluttua, vuonna 2033 heitä on alle kymmenen.

Veteraanien keski-ikä on 97 vuotta, mikä tarkoittaa sitä,että suurin osa elossa olevista on vapaaehtoisina sotaan lähteneitä. Talvisodassa olleiden, muutaminen elossa olevien, keski-ikä on jo peräti 104 vuotta.

Kunniavelkamme on maksettava

Sanna Marinin hallitus ei kyennyt tai välittänyt sotaveteraaneistamme, ei ainakaan tarpeeksi, koska noista parista tuhannesta todellisesta kunniakansalaisestamme useat sadat elävät tänä päivänäkin erilaisten keräysten ja sosiaaliturvan varassa. Se on yksinkertaisesti hävytöntä.

Petteri Orpon tulevan hallituksen on aivan ensitöikseen laitettava tämä asia pikaisesti kuntoon niin, että yhdenkään veteraaneistamme ja sotainvalidestamme ei tarvitse viimeisinä vuosinaan miettiä riittävätkö rahat ruokaan ja lääkkeisiin.

Nöyrä kiitos veteraaneille ja lotille siitä,että meillä tänä päivänäkin on vapaa ja kansanvaltainen isänmaa ja saamme olla ylpeitä Suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta.

Seppo Huhta



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top