Lehti kysyy: Oliko kultamitali-ampuja Iranin vallankumouskaartissa missä tehtävissä?

Tokion olympialaisissa ilmapistoolin kultamitalin voittaja, Iranin joukkueen Javad Foroughi, kuuluu Iranin Islamilaiseen vallankumouskaartiin (IRCG), ja on palvellut Syyrian sodassa, kertoo lehti. Yhdysvallat pitää IRGC:tä terroristijärjestönä.

Javad Foroughi voitti kultamitalin ilmapistooli-ammunnoissa, jota mitalia hän kuvassa pureskeleekin. Hänen sairaanhoitaja-toverinsa Teheranissa ovat Iranin mediassa ilmaisseet ilonsa, -sairaalassa joka toimii IRGC:n alaisuudessa. Irakissa toimiva kurdimedia huomioi myös Javadin menestyksen, ja muistaa kertoa hänen kuuluvan Iranin kurdivähemmistöön. Kurdistan24 muistaa myös kertoa mitalistin palvelleen vuosina 2013-2015 Syyrian sisällissotaan osallistuvassa IRGC;n joukko-osastossa lähellä Aleppoa.

Javadin palveluspaikka ei ollut mitään hiljainen lohko. Hänen esimiehensä Hossein Hamadani sai surmansa oletettavasti ISIS-terroristien iskussa. Javadin tehtävistä Aleppossa on erilaisia käsityksiä: Hänen mainitaan tehneen sairaanhoitotöitä, kuten Teheranissakin, mutta Kurdistan24 kertoo, Iranin viralliseen uutispalveluun Tasnim News Agencyyn tukeutuen, että Javadin yksikkö oli sniper team, -siis tarkka-ampujia.

Niin tai näin, Javad osasi hommansa ja voitti kultaa. Onnittelemme olympiavoittajaa, mutta kaikki eivät Iranista päässeet kisoihin:

Viime syksyltä muistamme Iranin pappishallituksen teloittaneen iranilaisen urheilijan ilmeisen tekaistun syytteen perusteella. Painija Navid Afkari oli osallistunut mielenilmaisuihin pappishallitusta vastaan, eikä hän päässyt edustamaan maataan meneillään olevissa olympialaisissa. Afkarin puolesta vetosi mm. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, mutta papisto on julmaa ja vallankumouskaari raakaa.

Luettavaa:

2 Comments

  1. Nyt vasta hokasin
    27.7.2021 08:00

    …niin elikkä Iranin vallankumouskaarti on nyt maassa se taho joka pitää valtaa ja suojelee papistoa. Juu juu… Ylennsä vallankumoukaartit on niitä jotka koittaa kaapata vallan, mutta tässä tapauksessa vallankaappaus tapahtui kauan aikaa sitten. Taisi olla siellä -70 luvulla.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      27.7.2021 11:34

      IRGC on ryhtynyt omistanmaan yhtiöitä ja talouselämää. Kehitys näyttää menevän kohti perinteistä itämaista despotiaa.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top