Työ- ja elinkeinoministeriön tuore selvitys työttömyysturvan aktiivimallin vaikutuksista ei anna luotettavaa kuvaa mallin aidoista työllisyysvaikutuksista.
Aktiivimallin tultua voimaan työllisyys koheni huomattavasti, mutta on mahdotonta osoittaa luotettavasti, mikä osuus tästä oli mallin vaikutusta ja mikä osuus esimerkiksi parantuneen taloustilanteen vaikutusta.
Tutkijat itsekin toteavat, että ”Aktiivimallin vaikutusten arviointi on vaikeaa, koska malli otettiin käyttöön hetkellä, jolloin työttömyysaste oli voimakkaassa laskussa. Suhdannetilanteen paranemisen vuoksi työttömien työllistymismahdollisuudet sekä koko- että osa-aikaisiin töihin paranivat, eikä tästä johtuvaa työllistymisen lisäystä ole helppo erottaa aktiivimallin mahdollisesta vaikutuksesta.”
Selvityksen yhteenvedossa todetaan varovasti, että aktiivimalli on saattanut lisätä työttömyyden päättymisen todennäköisyyttä ansioturvan saajien joukossa, luonnehtii ekonomisti Heikki Taulu Akavasta.
On hyvä, että kannustavuudesta keskustellaan työttömyysturvaa uudistettaessa. Akava on esittänyt palauttavan työttömyysturvamallin ottamista käyttöön yhtenä vaihtoehtona työttömyysturvaa uudistettaessa, Taulu toteaa.
Entinen työministeri Jari Lindström (sin) arvioi tehneensä ministerinpestinsä suurimman virheen aktiivimallin kanssa: ”Olen täysin ymmärtänyt, mitä tehtiin. Suurin virheeni oli, että laskin aktiivimallin tuollaisenaan läpi. Siihen jäi se valuvika, että ihminen saa sanktion, vaikka tekee kaikkensa hakeakseen töitä”, hän sanoo Duunitorin haastattelussa toukokuussa 2019.
4.11.2019 11:57
Lindströn on vaan tyhymä!! Jos ei osaa lukea eikä kirjottaa suomenkieltä, tai varsinkaan jos ei ymmärrä lukemaansa, ei pidä laittaa nimiään ppereihin. Jari on vaan tyhmän, niin tavattoman tyhmä. Ja on todella sääli että suomen kansa valitsi sellaisen miehen edustamaan itseään. Mitä se kertoo kansasta?
4.11.2019 16:36
”Lindströmin aktiivimallin”
Eiköhän se ollut enempi Orpon ja Sipilän aktiivimalli ja Lindström oli enempi hillotolppauhrattava tai tuleen heitettävä.