Poliisi otti keskiviikon ja torstain välisenä yönä kiinni rikoksesta epäiltyinä viisi Iisalmelaista henkilöä.
Kiinniotetuista kaksi oli naisia. Poliisi vapautti yhden kiinniotetun torstaina ja otti kiinni rikoksesta epäiltynä iisalmelaisen naisen. Kiinniotetut ovat tällä hetkellä pidätettyinä, mutta vangitsemisvaatimuksia ei ole vielä jätetty.
Henkirikos tuli esille, hätäkeskukseen ilmoitettiin keskiviikkoiltana Iisalmesta löytyneestä henkilöautosta. Asiassa ilmeni sellaisia seikkoja, että poliisi alkoi selvittää auton omistajaa. Poliisi alkoi tavoittelemaan 42-vuotiasta sonkajärveläistä miestä, jonka käytössä auto oli ollut. Poliisi löysi hänet menehtyneenä kotiosoitteestaan. Uhrin vammojen perusteella asiaa tutkitaan murhana ja törkeänä ryöstönä.
Poliisi esittää epäiltyyn henkirikokseen vangittavaksi kolmea henkilöä epäiltynä murhasta ja törkeästä ryöstöstä. Esitutkinnassa on tullut lisäksi ilmi, että uhrin asunnolta on anastettu uhrille kuulunutta omaisuutta minkä vuoksi heitä epäillään myös törkeästä ryöstöstä. Vangittavaksi esitetyt ovat noin 30-vuotiaita iisalmelaisia joista yksi on nainen.